Näin unta että sain työpaikan. Tein määräaikaisen suullisen työsopimuksen ja joustin joka asiassa
Mm. sanoin että voiko ensimmäinen työpäivä olla vasta huominen, eikä se vajaa ensimmäinen. Työnantajalla oli maksuvaikeuksia ja ensimmäinen palkka tulisi hiukan myöhässä. Tämäkin kävi minulle. Yhteistyökumppani nousi mersusta ja huikkasi että tuliko työsopimus ja sanoin että tuli.
N. 2 sekuntia herätessäni olin onnellinen että kuin asiat on hyvin järjestyneet on työpaikka ja kaikki.
Kommentit (3)
Ja et sitten ensi yönä tyydy mihinkään huonoon kumppaniin vaan ota se paras! Ei mitään kaljan litkijää.
Mä näin unta että sain potkut.
Minulle soitti poliisi, joka ilmoitti että jotain on tapahtunut. Huusin puhelimeen, että kerro nyt jo mitä, onko perheeni turvassa vai mitä hän tarkoittaa.
Viivytellen hän kertoi, että kollegansa vei minulle osoitetun kirjeen työpaikalleni ja että minun pitäisi heti mennä hakemaan se.
Yritin lähteä sinne, mutta en löytänyt ensin housuja. Yritin soittaa jonnekin, mutta puhelimeni oli jotenkin kummallinen enkä osannut käyttää sitä. Naapurini tuli kertomaan, että työpaikallani itketään ja iloitaan. Puolet itkee ja puolet iloitsee. Arvasin jo, että irtisnomisista varmaan on kysymys. Puhuin sukulaiselleni, joka neuvoi olemaan hys hys koska takana on isommat voimat mitä voimme kuvitella, eikä asiasta kannattaisi nostaa meteliä. Kirjeessä oli irtisanomisilmoitus ja sitten itkin ja raivosin.
Ek ei ainakaan voi moittia ettet olisi joustanut.
Mene nukkumaan ja ehkä voit olla sitten unessa töissä. Säästät rahaa ja alat asuntosäästäjäksi ja löydät kumppanin ja perustat perheen ja perheenlisäystä. Älä osta kovin kallista asuntoa kun on vaan tuo määräaikainen soppari. Vaadi se kirjallisena.
Kaikkea hyvää!