Masennuksen jälkeen ylös sängystä

Itse kärsin pahasta ahdistuksesta ja masennuksesta, en siis jää pitkiksi ajoiksi sänkyyn makaamaan kun ongelma on enemmänkin se, etten voi olla paikoillani ahdistuksen myötä. Erilainen tilanne siis, mutta aika helvetiltä tämäkin tuntuu :( Ahdistus vie kaiken energian, en oikein voi tehdä mitään mutta en olla paikallanikaan. Lopputulos on se että haahuilen pitkin kämppää kun en uskalla uloskaan mennä. Ihan järkyttävä väsymys koko ajan, nukun mahdollisimman paljon että jää vähemmän hereilläolo (eli ahdistuneenaolo) aikaa vuorokauteen.

Olen kuitenkin yrittänyt saada tätä päätä kasaan sillä, että teen ihan arkisia rutiineja kuten tiskausta ja pientä siivousta sen mukaan kuinka paljon jaksaa ja pystyy keskittymään. Ja kehun itseäni ihan ääneen jokaisen suorituksen jälkeen. Yritän ajatella, että ihan mikä tahansa muu kuin sohvalla makaaminen tai päämäärätön haahuilu on mulle saavutus, ihan sama kuinka pieni asia se jollekin muulle on. Itsensä kiittäminen ja kehuminen jokaisesta pienestäkin onnistumisesta on mulle tärkeää.

Toivottavasti on apua, vaikka mulla onkin vähän erilainen tilanne ja sairaudenkuva.

Päätä yksi asia jonka pidät joka ikinen päivä pitää ja se on aamiainen. Pidä se joka ikinen päivä.

Vierailija kirjoitti:

Pieniä asioita...

Ajattelin, että jokaisella teolla on merkitys ja on askel kohti parempaa, vaikka se ei siltä tunnu. Esimerkiksi hampaiden pesu on saavutus ja hyväksi, vaikka menisikin sen jälkeen takaisin sänkyyn.  Sitä ei käy väheksyminen. Samoin suihku, roskien vieminen ulos, verhojen avaus, huoneen tuuletus... Siivota ehtii myöhemmin.

Seuraava vaihe oli tehdä sääntö itselleni, ulkona on käytävä vähintään kerta päivässä. Aluksi se pelotti, joten kävin vain iltaisin tai öisin, kun ulkona oli rauhallisempaa. Juurikin se yllä mainittu roskien vienti riittää. 

(Latasin itselleni Pokemon Go -pelin kännykkään, ja otin siinä tavoitteeksi käydä peliin merkatulla rastilla joka päivä, se auttoi pitämään kiinni ulkoilulupauksesta!)

Pitkä matka alkaa pienellä askeleella, voimia ja toivoa!

Kävin tänään pitkästä aikaa ulkona.

Tuntui ihan omituiselta.

En jaksa nyt kirjoittaa enempää taustoja.

Inhottavinta on se, että hävettää ja tuntee itsensä aivan arvottomaksi.

Sitähän masennustestissä aina kysytään.

En ole ennen tuntenut mutta nyt tunnen.

Itselleni tuli hetkittäin parempi fiilis, kun kuuntelin/katsoin hyvän mielen ja hyviin muistoihin liittyvää musiikkia tai leffaa, joista pidin kun olin terve. Ehkä sellaisesta tarttui jotain voimaa, että jopa hymyilytti ja jaksoi käydä pesulla. Anteeksi, jos on typerä neuvo, mutta jos toimisi jollekin muullekin.

B-, C-, D-vitamiinia runsaasti. Hedelmiä ja marjoja ruuaksi. Telkku irrottaa tästä kurjasta yhteiskunnasta ja voi ajatella jotain muuta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pieniä asioita...

Ajattelin, että jokaisella teolla on merkitys ja on askel kohti parempaa, vaikka se ei siltä tunnu. Esimerkiksi hampaiden pesu on saavutus ja hyväksi, vaikka menisikin sen jälkeen takaisin sänkyyn.  Sitä ei käy väheksyminen. Samoin suihku, roskien vieminen ulos, verhojen avaus, huoneen tuuletus... Siivota ehtii myöhemmin.

Seuraava vaihe oli tehdä sääntö itselleni, ulkona on käytävä vähintään kerta päivässä. Aluksi se pelotti, joten kävin vain iltaisin tai öisin, kun ulkona oli rauhallisempaa. Juurikin se yllä mainittu roskien vienti riittää. 

(Latasin itselleni Pokemon Go -pelin kännykkään, ja otin siinä tavoitteeksi käydä peliin merkatulla rastilla joka päivä, se auttoi pitämään kiinni ulkoilulupauksesta!)

Pitkä matka alkaa pienellä askeleella, voimia ja toivoa!

Kävin tänään pitkästä aikaa ulkona.

Tuntui ihan omituiselta.

En jaksa nyt kirjoittaa enempää taustoja.

Inhottavinta on se, että hävettää ja tuntee itsensä aivan arvottomaksi.

Sitähän masennustestissä aina kysytään.

En ole ennen tuntenut mutta nyt tunnen.

Olet tehnyt hyvin! Häpeä on tuttu ja kamala tunne, itse aloin suorastaan pelkäämään kaikkia vastaantulijoita ja tunsin itseni vainoharhaiseksi, kuin jokainen vastaantulija tuomitsisi. 

Mutta käykää siitä huolimatta ulkona, ja jonain päivänä voitte paremmin. Älkää luovuttako!

Oma kokemus on, vasten kaikkia yleisiä neuvoja, että jos sängystä haluaa ylös niin itsensä on sitten vaikka pakotettava nousemaan. Masennukseni muuttui keskivaikeasta vaikeaksi vähän aikaa sitten, ja tuntuu ettei mitään jaksa, ei huvita, ei kiinnosta...mutta ei noilla ajatuksilla myöskään tule lähettyä mihinkään! Masennuslääkkeet tappiin ja perse ylös sohvalta, muu ei omalla kohdallani ikävä kyllä ole auttanut. Tottakai ärsyttää jatkuvasti kun "pitää" lähteä ulos tms., mutta olen joka kerta lopulta tyytyväinen, että niin tein.

Ei ainakaan oma elämäni ole parantunut sisällä kökkimällä. Yritän pitää kiinni siitä, että ulkoilen joka päivä edes pari minuuttia.

up

En tiedä, lukeeko AP tätä ketjua enää, mutta laitan nyt omat vinkkini tähän kuitenkin, jos niistä on jollekulle apua. Olen aika suorituskeskeinen, joten nää ei ehkä toimi kaikille. Mutta jossain vaiheessa tajusin, että vaikka on tuntikausia fyysisesti tekemättä mitään, niin jatkuvasti päässä pyörii ne samat masentuneet ajatukset kehää, ihan taukoamatta. Itsesyytökset siitä, kuinka ei saa taaskaan mitään aikaan, kuinka olen huono, elämä on pilalla ja kaikki kaatuu päälle. Tajusin, että tarvitsen ennen kaikkea lepoa näistä ajatuksista. Ja että lepoa ei ole, jos makaa sängyssä näiden ajatusten kanssa. Ei mikään ihme, että väsyttää, kun henkisesti eräällä tavalla painaa pitkää päivää umpisynkän mielenmaiseman syövereissä!

No miten sitä lepoa saa? Yksi tapa on nää ketjussa jo tulleet hyvät vinkit siitä, kuinka pikku hiljaa yrittää puuhastella jotain omien voimien mukaan. Yksi mitä itse tein, oli käydä minikävelyllä, siis ihan vaan 1-2min, esim. talon ympäri. Mutta suurin ahaa-elämys oli, että näitä lepohetkiä voi järjestää myös ihan siinä sängyssä maaten! Kai nää on eräänlaisia hengitys- ja meditaatiotekniikoita, mutta siis aloittaa ihan vaan sillä, että keskittyy hetkeksi omaan hengitykseen. Sitten yrittää tyhjentää mielensä ajatuksista... tai pikemminkin aluksi se menee niin, että antaa ajatusten risteillä päässä ilman, että tarttuu niihin, arvostelee niitä tms., ja harjoittelun myötä mieli sitten alkaa päästää irti ja tyhjentyä ajatuksista. Tällä tavalla sain raivattua päähäni vähän tilaa ja sain vähän levättyä. Ja sitten alkoi pienen pienin askelin löytyä energiaa nousta sieltä sängyn pohjalta ylös. Myöhemmin, kun toimintakyky oli jo vähän parempi, pystyin (henkisesti mulla oli tähän iso kynnys) lisäämään tohon "mielen lepohetken" loppuun ajatuksia, että ehkä mä sittenkin oon ihan hyvä ja kelpaan näin ja toivoa on ehkä jäljellä. Aluksi noi ajatukset tuntui teennäisiltä, mutta pikkuhiljaa ne silti voimistui. Edelleen joudun lisäämään, että _ehkä_ kelpaan, joku päivä toivottavasti osaan ja uskallan jättää sen sanan välistä pois.

Tsemppiä AP:lle ja kaikille muille masentuneille!

Olen aloittanut ihan pienestä eli pieni kävelylenkki ensin ja sitten pidentänyt vähitellen. Takapakki on kyllä välillä tullut ties millä tekosyyllä, mutta olen taas tsempannut itseäni kävelyille. On niin hieno sääkin, että on kiva katsella kaikkea vihreää ympärillään.

Minulla on krooninen lievä-keskivaikea masennus. Ulos lähtemiseen auttaa huomattavasti jos on joku kaveri tai läheinen hakemassa mukaan. Joskus käyn läheisten kanssa luontopoluilla, yksi lintubongarikaveri on myös kivaa retkiseuraa.

Yksin lähtemiseen olen saanut haastetta käyttämällä askelmittaria, kerää aluksi vaikka ihan pienen määrän. Ei joudu ihan rapakuntoon. Jotkut harrastavat kävelyä Pokemon Gon avulla tai etsivät geokätköjä, riippuu kiinnostuksen kohteista ja tietysti jaksamisesta.

Toivottavasti löydät jotain mikä auttaa sinua, kovasti tsemppiä!

up