♥♥♥SYYS04 ystävien Tikkaritiistai♥♥♥

Nyt on paha olla.Sattuu ja tapahtuu liikaa.Hetkeksi käänsin selkäni pienelle ja eikös pikkumies tipu syöttötuolista niskoilleen oikeen ilkeen näköisesti...

Mulla pitäsi olla tuhat paria silmiä ja käsiä ja tuhat jalkaa joilla juosta lasten perään,jotta mitään ei sattuis ja tapahtuis.

Miten ne kasaantuukin,ne sattumukset ja haverit,aina yhteen sumaan??

Harmittaa ja vihoittelen itselleni.Pitää tarkistella yöllä poikaa,aivotärähdyksen varalta.

Voi pientä ressua.



Harmaana poistun taka vasemmalle,L+5 joilla ei koskaan yhtään samanlaista päivää ja tapaturmia riittää

Voi, tiedän tunteen leanna! Mutta eihän äidillä voi silmät selässäkään olla. Paljon tapahtuu lapsiperheessä, mutta onneksi lapset ovat lopultakin aika kestäviä.



Eilen olin minäkin pitkästä aikaa juhlimassa. Pakko oli mennä, kun olivat henkilökunnan kevään päättäjäiset. Oli hyvää ruokaa, juomaa ja kiva bändi (covereita: kasariheviä ym :)). Minäkin tanssin pari tuntia melkein yhteen menoon.Kovasti oli etukäteen järjestämistä pippaloissa, mutta kaikilla tuntui mukavaa olevan. Kotiuduin jo yhden maissa, kun suurin osa jatkoi varmaan aamuun asti. Töihin menin tänään vasta puolilta päivin. En ihan hirveästi juonut, mutta valvominen ja tupakansavu tekivät tehtävänsä.



Älä välitä sukulaisten sanomisista T-P. Meilläkin Antsa on aivan yllättävän ujo. Aivan hirveästi vierastaa kaikkea uutta. Uudet vaatteet täytyy totuttaa pikkuhiljaa, alkuun aiheuttavat vain vastustuksen ja huudon, uusia ihmisiä poika vain tapittaa hiljaa silmät selällään. Päiväkodissa on ollut n. viikon kuukaudessa jo pitkän aikaa, muttei se tilannetta mitenkään ole muuttanut. Antsa tykkää kyllä mennä tarhaan ja tutut tädit ovat mukavia, mutta edelleenkin kaikki uusi on erittäin ujostuttavaa.



Tyttö keskimmäinen ei aikoinaan puhunut uusille ihmisille lainkaan. Työkaverinikin ihmetteli, kun tyttö lopulta avasi vuoden hiljaisuuden jälkeen hänelle suunsa :) Eräänä päivänä pari vuotta sitten tyttö vain tokaisi että " Nyt mie en enää ujostele" ja, toden totta, sen jälkeen on uskaltanut puhua pulputtaa aivan ventovieraillekin (mikä ei sekään aina ole hyvä). Esikoinen taas oli vauvasta lähtien oikein sosiaalinen, kova puhumaan kaikille ja kiinnostunut ja innostunut kaikesta uudesta. Nyt lähivuosina (eskarista lähtien suunnilleen), on poika välillä ollut yllättävänkin ujo ja varautunut.



Vappua en ole vielä ajatellutkaan. Tuskin mekään mitään erikoista teemme. Ehtisiköhän siman vielä laittaa...?



Tämäpä täältä taas,



SaaMa