Minusta olisi voinut tulla hyvä urheilija tai nörtti

Koulumaailma jakautuu aika stereotyyppisesti urheileviin nuoriin, bilettäjiin sekä nörtteihin. Ehkä jossain amerikkalaisessa elokuvassa vielä stereotyyppisemmin, mutta mielestäni tällainen jako on olemassa oikeassakin elämässä.

Minusta olisi voinut tulla hyvä urheilija, mikäli sitä ei oltaisi ikätoverieni taholta estetty. Paha siinä on tehdä ihmeitä futiskentällä jos oman joukkueen pelaajat estelevät ja kamppivat. Olen aina ollut hyvässä kunnossa, mutta mm. edellä kuvailemani tapahtumat ovat aiheuttaneet sen että inhoan kaikkia mahdollisia joukkuepelejä. Toisaalta katson kaihoisasti kun näen poikaporukan pelaamassa jotain. Miksi minä en koskaan saanut kokea moista? Enkä tuolla urheilijalla tarkoita mitään ammattilaista, mutta olisin siis voinut kouluaikoina profiloitua urheilullisena miehenä joka vetoaa tiettyihin naisiin.

Olisin voinut menestyä myös ns. nörttinä. Olen aina ollut hyvä matemaattisissa aineissa ja saanut stipendejä yms. Ammattikoulussakin keskiarvoni oli muistaakseni yli 2,7 kun 3 oli paras mahdollinen arvosana. Amiksen jälkeen pääsin ammattikorkeaan pääsykoepisteillä 85/100 kun jollain 45:lläkin olisi vielä päässyt. Viihdyin amk:ssa vain noin 4 viikkoa, sillä en kokenut opiskelussa olevan mitään pointtia. Tiedostin kai jo tuolloin että en tule koskaan saavuttamaan kunnollista suhdetta tai muutenkaan sellaista elämää kuin muut. Talokin on valmiina, joten miksi raataa moisessa oravanpyörässä.

Näiden tapahtumien jälkeen olen melko yksinäinen mies, jonka kouluaikojen kaverit ovat unohtaneet ja uusiin kavereihin ei juurikaan tule tilaisuuksia tutustua. Elämäni on myös todella vapaata, joka on ehdottomasti hyvä asia. Saan määritellä itse työaikani yrityksessä ja käyttörahaa minulla on kuukautta kohti todennäköisesti lähes yhtä paljon kuin asuntovelallisella ja perheellisellä insinöörillä jolla on koko ajan pelko persuksissa, koska lähtee työpaikka alta tai vaimo kotoa.