Miksi joidenkin vanhempien pitää päteä mainitsemalla ekan vartin aikana lapsensa huippuharrastuksen tai koulun?

Koska heidän elämässään ei ole mitään oikeasti hienoa, ja lapset ovat heidän kilpaharrastuksensa. Joillakin on jääkiekko, joillain hiihto. Näillä lapset :D

T. Äiti itsekin jota ei voisi vähempää kiinnostaa mitä koulua kenenkin penska käy.

Koska noiden elämän sisältönä on vain suoritukset. Lapsikaan ei ole mitään ilman huippusuorituksia.

Vierailija kirjoitti:

Nyt olen taas törmännyt muutamiin uusiin ihmisiin ja ihmettelen miksi keskustelussa pitää ekan 15 minuutin aikana mainita lapsen harrastus tai koulu. Kaikki nämä ovat tyyliin "meidän Yolanda on chearleadingin MM-joukkueessa ja Max pikkuleijonissa. Tai Adalmiina kirjoitti juuri Norssista ja lukee nyt lääkiksen pääsykokeisiin. Valmennuskurssilla tietysti.

Minulla ei ole tarvetta päteä lasten kautta.

Sinulla kaunis tapa. Mutta toisaalta kyllä lapsistaan saa olla ylpeä ja iloinen jos he menestyvät, mutta ensimmäisen vartin aikana lapsista yksityiskohtaisia tietoja kertominen on helposti tympeää. Mutta minkäs teet. Osalle lapset ovat oman minän jatke ja ne tungetaan joka paikkaan ja niiden taakse mennään. En usko, että itse lapsetkaan ovat asiasta kovin mielissään. Lapsillakin on oikeus omaan yksityisyyteen, jota vanhempien(kin) on syytä kunnioittaa. Anteeksi anto peruste ei ole se, että kun ollaan niinku samaa perhettä, kuteneräs isä perusteli miksi oli laittanut teini-ikäisten lapsiensa kuvia someen.

Koska he yrittävät keksiä jotain helppoa, jos tietää sinullakin olevan lapsia.

Lapsiaan loputtomiin kehuvat ja lasten saavutuksista jatkuvasti tiedottavat vanhemmat ovat tosi tosi tosi rasittavia.

Koska se on niille tärkeää. Ne varmaan ajattelee sitä koko ajan. Se on osa niiden identiteettiä. Ne on iloisia ja ylpeitä lapsestaan, ja ehkä ne itsekin koko ajan ihmettelee, että miten se minun pikku kullanmuruni voi pärjätä niin hyvin. Koska takaraivossa jyskytttää koko ajan pelko, että lapselle käy huonosti ja olenko huono kasvattaja. Ja sitten niiltä puuttuu tuo kyky hävetä oman lapsen menestyksellä briljeeraamista, mikä joillakin on tavattoman kehittynyt. Ne ei ymmärrä, että onni pitää kätkeä, että se herättää kateutta, että joku voi katsoa pahalla silmällä. Muut kokee sen itsekehuna ja ihmettelee, että miten tuokin muuten fiksu ihminen... Sitä on aika sietämätöntä kuunnella. Pitäisi olla kohteluas ja myötäelää, vaikka ärsyttää kauheasti. Minkähän takia muuten ärsyttää?

Vierailija kirjoitti:

Koska se on niille tärkeää. Ne varmaan ajattelee sitä koko ajan. Se on osa niiden identiteettiä. Ne on iloisia ja ylpeitä lapsestaan, ja ehkä ne itsekin koko ajan ihmettelee, että miten se minun pikku kullanmuruni voi pärjätä niin hyvin. Koska takaraivossa jyskytttää koko ajan pelko, että lapselle käy huonosti ja olenko huono kasvattaja. Ja sitten niiltä puuttuu tuo kyky hävetä oman lapsen menestyksellä briljeeraamista, mikä joillakin on tavattoman kehittynyt. Ne ei ymmärrä, että onni pitää kätkeä, että se herättää kateutta, että joku voi katsoa pahalla silmällä. Muut kokee sen itsekehuna ja ihmettelee, että miten tuokin muuten fiksu ihminen... Sitä on aika sietämätöntä kuunnella. Pitäisi olla kohteluas ja myötäelää, vaikka ärsyttää kauheasti. Minkähän takia muuten ärsyttää?

Juuri näin! Koska AP itse puhuisi omista lapsistaan hyvää muille vain pönkittääkseen omaa heikkoa itsetuntoaan, hän luulee, että muutkin tekevät niin. Vaikka niiden muiden mielestä on ihan normaalia puhua lapsista, jos kerran lapsista puhutaan.

Äiti: Mites teidän lapset?

Toinen äiti: No, vanhin just lukee lääkiksen pääsykokeisiin ja nuorin aloittaa musiikkiluokalla. Se on soittanut viulua 10 vuotta.

AP (miettii): Ai kamalaa, mitä hirveetä kehumista. Mun lapset ei tee mitään.

On tullut huomattua miten tuollainen kehuminen omilla tekemisillä, harrastukset ja materia vaikuttaa jo hyvin pieniinkin lapsiin. Yhden tutun lapsi jo pk-ajoista lähtien aina meidät nähdessään ilmoittaa heti mitä kaikkea hänellä on -> vertailee lapseni leluja, vaatteita tms., ja kuinka hän on tehnyt sitä ja tätä. Jotenkin rumalta kuulostaa kun leveily tulee sellaisen 4-5 vuotiaan suusta. 

Vierailija kirjoitti:

On tullut huomattua miten tuollainen kehuminen omilla tekemisillä, harrastukset ja materia vaikuttaa jo hyvin pieniinkin lapsiin. Yhden tutun lapsi jo pk-ajoista lähtien aina meidät nähdessään ilmoittaa heti mitä kaikkea hänellä on -> vertailee lapseni leluja, vaatteita tms., ja kuinka hän on tehnyt sitä ja tätä. Jotenkin rumalta kuulostaa kun leveily tulee sellaisen 4-5 vuotiaan suusta. 

Niin ja lisätäkseni äidistä nyt puhumattakaan, hän muistaa olla hyvinkin pätevä jokaisessa asiassa mihin hän tai lapsensa ryhtyy. 

Ne vanhemmat liikuu sellasissa piireissä missä tollaset asiat on tärkeitä. Niiden lähimmät ystävät on kovapalkkasia materialisteja, ja näidenkin lapset soittaa ja pelaa jotain kunnianhimoisesti. Täytyy pysyä menossa mukana. Kai ke asiat tulee kuin apteekin hyllyltä, kun niistä puhutaan ystävienkin kanssa.

Kuka on saanut ylennyksen, kenen lapsi on piirin mestari, kellä on uusi porsche jne.

(asiaa mutuilee parikymppinen, jonka toiselle vanhemmalle on ollut menestyminen tärkeää, ja tällä on materiaalisesti menestyneitä kavereita.)

Vierailija kirjoitti:

Ne vanhemmat liikuu sellasissa piireissä missä tollaset asiat on tärkeitä. Niiden lähimmät ystävät on kovapalkkasia materialisteja, ja näidenkin lapset soittaa ja pelaa jotain kunnianhimoisesti. Täytyy pysyä menossa mukana. Kai ke asiat tulee kuin apteekin hyllyltä, kun niistä puhutaan ystävienkin kanssa.

Kuka on saanut ylennyksen, kenen lapsi on piirin mestari, kellä on uusi porsche jne.

(asiaa mutuilee parikymppinen, jonka toiselle vanhemmalle on ollut menestyminen tärkeää, ja tällä on materiaalisesti menestyneitä kavereita.)

Meillä myös. Isä oli todella köyhästä kodista ja hänelle oli tärkeää korostaa "varakkuuttamme" samanlaisten kehujien parissa. Minun ja veljeni menestyksellä hän sitten päti. Meidän piti olla kaikessa parhaita. Harrastukset olivat tärkeitä, menestyminen niissä pakko. Koulun piti olla hyvämaineinen.

Veljeni oli vain kokki, mutta isän puheissa hän muuttui huippukokiksi. Minusta tehtiin menestynyt uranainen.

Kaikki upea romahti, kun veli kuoli, minä erosin ja sairastuin anoreksiaan ja masennukseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska se on niille tärkeää. Minkähän takia muuten ärsyttää?

Juuri näin! Koska AP itse puhuisi omista lapsistaan hyvää muille vain pönkittääkseen omaa heikkoa itsetuntoaan, hän luulee, että muutkin tekevät niin. Vaikka niiden muiden mielestä on ihan normaalia puhua lapsista, jos kerran lapsista puhutaan.

Äiti: Mites teidän lapset?

Toinen äiti: No, vanhin just lukee lääkiksen pääsykokeisiin ja nuorin aloittaa musiikkiluokalla. Se on soittanut viulua 10 vuotta.

AP (miettii): Ai kamalaa, mitä hirveetä kehumista. Mun lapset ei tee mitään.

Itse vastaisin: vanhin on 18v ja kirjoitti tänä keväänä. Nuorin menee syksyllä kolmannelle luokalle.

Toinen vastaava ryhmä on vaimot, jotka kertovat miehensä ammatin (yleensä lakimies/lääkäri/diplomi-insinööri) ekan vartin aikana.

Tätä voi laajentaa vielä isovanhempiin ja etenkin naisiin, jotka eri harrastuspiirissä kilpaa mainostavat lapsiaan ja lapsenlapsiaan, kuka on Usassa ja kuka tohtori ja kenen mies on insinöörinä ja matkatöissä ulkomailla. Sietämätöntä kuunneltavaa. Onakehu haisee ja on tympeää koska siinä puhuja asettaa itsensäkin osalliseksi, kun on saanut tuotettua niin menestyneitä lapsia. Kuuntelun taito on näillä egoisteilla hukkunut kokonaan ja puhe on kuin kilpalaulantaa kanafarmilla.