Lue keskustelun säännöt.
Aviomies kuollut n. 1,5 kk sitten, nyt Tinderiin
26.04.2018 |
Kuulostaako hurjalta? No, jotkut tuntuu tekevän näin:
http://www.lily.fi/blogit/cougarwoman/its-going-down-im-yelling-tinder
Toki aikalinjaa on varmaan jonkin verran muutettu tunnistamisen välttämiseksi, mutta jos kuolemasta on vain jokunen kuukausi parhaimmillaankin aikaa, niin kyllä tämä varsin vauhdikkaalta menolta tuntuu siltikin.
Kommentit (22)
Miksi ei? Tuo voi olla vain keino selviytyä surusta. Miksi suruun pitäisi jäädä yksin vellomaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jotenkin outoa, jos joku kuvittelee, että tinderistä löydetään se rakkaus. Omat tuttavani hakevat sieltä vain petiseuraa.
On tietty poikkeuksiakin niistä suloisista rakkaustarinoista, ja löysin minä omankin mieheni deittisivulta aikanaan, ups.
Onpas omituisia kommentteja. Kuolema on kuitenkin vähän eri asia kuin ero.
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin outoa, jos joku kuvittelee, että tinderistä löydetään se rakkaus. Omat tuttavani hakevat sieltä vain petiseuraa.
On tietty poikkeuksiakin niistä suloisista rakkaustarinoista, ja löysin minä omankin mieheni deittisivulta aikanaan, ups.
Itse olen löytänyt kumppanin tinderistä ja niin myös 5 kaveria. Se että sun lähipiiri etsii tinderistä pelkkää kevytmielistä seuraa, ei tarkoita että se koskee kaikkia ihmisiä. Ihan oikeassa elämässäkin osa etsii vakavempaa Jan osa yhdenillan, miksei siis tinderissä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuinka kauan pitäisi elämä pitäisi pitää katkolla? Suru ei varmasti häviä koskaan, mutta ehkä hauskanpito piristää.
Tulee ihan mieleen se, kun edellinen kumppanini kuoli äkillisesti. Bongasin täältä silloin keskustelun siitä, miten kauan lesken tulisi olla yksin ennen uuden suhteen aloittamista. Joku lohkaisi, että miesleski saa aloittaa suhteen mielellään saman tien, mutta naisen tulisi kulkea mustissaan loppuikä.
Pointtinani on nyt se, että ulkopuolisten on turha tuppautua surevan ihmisen asioihin. Puolison menettäminen on meinaan niin kova kokemus, ettei siihen tarvita päälle haaskalintuja moralisoimaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mitä se sulle kuuluu.
Kirjoittaa julkista blogia, siksi asiasta voi keskustella.
Huijausta koko blogi, siksi voi tehdä mitä vaan miten vaan ja millon vaan. Kuka lie yksinäinen matami kirjoittelee mielensä piristykseksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tuomitsisi vaikka joku menisi tinderiin heti puolison kuoleman jälkeen jos siltä tuntuu. Elämä on lyhyt eikä tarvitse tuhlata aikaa tyhjänpäiväiseen itkemiseen jos ei itketä.
Vierailija kirjoitti:
Tulee ihan mieleen se, kun edellinen kumppanini kuoli äkillisesti. Bongasin täältä silloin keskustelun siitä, miten kauan lesken tulisi olla yksin ennen uuden suhteen aloittamista. Joku lohkaisi, että miesleski saa aloittaa suhteen mielellään saman tien, mutta naisen tulisi kulkea mustissaan loppuikä.
Pointtinani on nyt se, että ulkopuolisten on turha tuppautua surevan ihmisen asioihin. Puolison menettäminen on meinaan niin kova kokemus, ettei siihen tarvita päälle haaskalintuja moralisoimaan.
Juuri näin!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En tuomitsisi vaikka joku menisi tinderiin heti puolison kuoleman jälkeen jos siltä tuntuu. Elämä on lyhyt eikä tarvitse tuhlata aikaa tyhjänpäiväiseen itkemiseen jos ei itketä.
Aikkauhee :(
Ei kukaan ulkopuolinen voi määritellä, kauanko on suruaika ja miten pitkään pitää olla menemättä elämässään eteenpäin. Jos puoliso on sairastanut pitkään ja on tiedetty, että hän menehtyy, silloin surutyö on jo osittain tehty puolison vielä eläessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nää on aina "hauskoja" juttuja, kun jonkun mielestä suret väärin. Mitä se on sinulta pois, jos hän saa helpotusta omaan oloonsa sieltä Tinderistä? Tapoja surra on yhtä monta kuin on surijoitakin, antaa jokaisen käsitellä menetystä omalla tavallaan.
Ohhoh.. Nyt vaikuttaa liian pelottavan tutulle tämä nainen. Ja ajankohta puolison kuolemasta täsmää.. Jaiks!
Vierailija kirjoitti:
Ohhoh.. Nyt vaikuttaa liian pelottavan tutulle tämä nainen. Ja ajankohta puolison kuolemasta täsmää.. Jaiks!
Tämä blogin kirjoittaja asuu todennäköisesti Hollannissa.
Oletettavasti kaipaa kosketusta, vaikka puoliso kuoli. Mitä sitä on kukaan muu tuomitsemaan.
Kuka suree ja/tai selviytyy mitenkin.
Minun puolisoni kuolemasta on melkein viisi vuotta. Ehdimme olla vähän toistakymmentä vuotta avioliitossa, ennen sitä muutaman vuoden avoliitossa. Lapsia ei ole.
Asun yksin ja vietän mielelläni aikaa ystävieni kanssa. Mutta jotenkin ei tulisi mieleenikään edes yrittää uutta suhdetta. Ainakin tällä hetkellä uskon, että se oli minulle ainutkertainen juttu. Vihkisormuskin on yhä vasemmassa nimettömässä, ja siinä pysyy.
Tämä on minun tapani toimia, enkä missään nimessä paheksu toisenlaisia ajatuksia.
Jos kerran varatutkin hakevat seuraa ja uskottomuus on yleistä, miksei leski saa hakea? Hän ei sentään riko aviolupauksiaan.
Ja mistä me tiedämme, miten pitkän ajan lesken avioliitto oli seksitön tai vailla läheisyyttä jo ennen puolison kuolemaa? Tai oliko avioliitto edes onnellinen.
Sureminen ei ole vain kaihoisaa itkua vainajan valokuvan edessä tai haudalla. Se on valtava henkinen prosessi, jossa tunteet vellovat laidasta laitaan ja elämän palikat heitetään uuteen järjestykseen. Siihen voi myös kuulua ulkopuoliselle käsittämättömiä edesottamuksia.
Jospa hän hakee laastarisuhdetta? Jos hän on ollut pitkään yhdessä, voi olla vaikea olla yhtäkkiä yksin. Joitakin helpottaa tuommoiset laastarisuhteet. Kun minut jätettiin pitkästä suhteesta, heilurin baarissa joka viikonloppu etsimässä treffiseuraa, ja treffeillä käynti helpotti surun kanssa. Vasta 1,5 vuoden päästä olin kuitenkin valmis vakavampaam suhteeseen. Olisin varmasti käyttänyt tinderiä jos se olisi ollut olemassa siihen aikaan.