Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Anopin kanssa välit poikki
24.04.2018 |
Meillä on omituinen tilanne miehen äidin kanssa: anoppi ei enää "pysty" puhumaan mieheni kanssa puhelimessa. Taustaa sen verran, että mieheni vanhemmat asuvat muutaman sadan kilometrin päässä, joten yhteydenpito on ollut pääasiassa puhelimitse. Mies on soitellut vanhemmilleen noin viikoittain.
No, jouluna kävimme miehen vanhempien luona ja ajauduttiin juttelemaan vähän suoremmin. Selvisi, että anoppi on loukkaantunut miehelleni, koska kokee, että heillä ei ole enää riittävästi sijaa mieheni elämässä. Tämä on aiheuttanut anopille kovasti surua ja tuskaa, ja tämän vuoksi hän ei esimerkiksi ole oikein halunnut luoda suhteita lapsenlapsiinsakaan (eli meidän lapsiimme, mieheni siskolla ei ole lapsia). Anoppi oli selvästi pyöritellyt näitä juttuja mielessään ja kasannut pahaa oloa sisälleen, ja sieltä se sitten purkautui kerralla.
On ihan totta, että mieheni elämä pyörii tällä hetkellä tämän oman ydinperheemme ja pienten lastemme ympärillä. Siitä huolimatta olemme käyneet aina lomilla anoppilassa ja olleet siellä pitkiäkin aikoja, ja tosiaan mieheni on pitänyt puhelimitse yhteyttä viikoittain. Jotenkin "emotionaalisella tasolla" mies on kuitenkin anopin mielestä liian etäällä. Tästä käytiin pitkät keskustelut jouluna.
Lopputulos? Nyt mies ei voi enää pitää yhteyttä vanhempiinsa puhelimitse, koska anoppi "ei pysty puhumaan puhelimessa poikansa kanssa alkamatta itkeä". Nyt sitä etäisyyttä siis ainakin on, kun viikottaiset puhelut ovat olleet mahdottomia jo useiden kuukausien ajan. Harmittaa sekä mieheni puolesta (vaikka ei hän tästä nyt erityisesti tunnu kärsivän, ehkä sitten on emotionaalisesti etääntynyt...) että jotenkin varsinkin appeni puolesta (ollaan aina juteltu molempien kanssa yhtä aikaa, joten yhteydenpito appeen on jäänyt tässä samalla). Appi on surullinen, koska hänellä on puolestaan varsinkin noita lapsiamme ikävä.
Mitä tällaisessa tilanteessa voisi/pitäisi tehdä?
Kommentit (5)
Anoppi ilmeisesti haluaisi, että mies olisi vielä "lapsi" ja emotionaalisesti kiinni hänessä. Kenties lastenlasten syntyminen voinut laukaista tuon, hänellä on alkanut ahdistaa että pojallaan on oma perhe ja elämä; hän on aikuinen. Hyvinhän ja normaalisti te olette pitäneet yhteyttä. Tällaiset vanhemmat/isovanhemmat reagoivat niihin lapsenlapsiin joko noin tai sitten työntymällä aivan liian lähelle, ikään kuin korostaen ettei oma lapsi voi selvitä vanhemmuudesta ilman häntä.
Minä kyllä suhtautuisin noihin itkuihin ja puheluiden lopettamiseen ihan huomionhakuna ja syyllistämisenä. Kannustaisin miestä jatkamaan tapaa, että kerran viikossa yrittää soittaa ja laittaa sitten kuulumisista viestin jos ei vastaa puhelimeen. En tekisi asiasta numeroa, ette nimittäin voi asialle yhtään mitään. Mies ei voi pikkupojaksi enää muuttua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eikö sille apelle voisi silti soittaa? Jos anoppi alkaa puhelimessa itkemään niin hän voi jättää puhelut väliin, mutta miksi miehen isä täytyy tilanteeseen sotkea?
Unohda koko anoppi ja se appikin, mulle noi ihmiset on tuottanu pelkkää kärsimystä.
Juuri tästä syystä pidän suhteen miniään mahdollisimman neutraalina. Poika muutti pois kotoa yli 15 vuotta sitten ja edelleen miniä kuvittelee, että (kahden avoliiton ja) perheen perustamisen jälkeen minä olen riippuvainen yhteydenpidosta poikaan.
Alue: Aihe vapaa
Odotella, että mummo kasaa koppansa.