Milloin teidän mielestänne on aika päästää koiravanhus vihreämmille niityille?
Tällaista mietin, enkä osaa päättää, joko olisi armollisempaa lopettaa koira vaiko vielä antaa sen elää jonkin aikaa. Meidän koiralla todettiin imha vuosi sitten, mutta se toipui siitä jotenkuten, ei kuitenkaan ole terve. Ruokavalio on hyvin yksipuolinen, ei suostu syömään kuin raakaa lihaa ja paistettua kanaa ja viime aikoina ruokahalu on heikentynyt niidenkin osalta. Koira haluaisi olla koko ajan ulkona, syö lunta. Lenkkeily ei enää kiinnosta, innostuu kuitenkin muista koirista ja ihmisistä, mutta innostus menee nopeasti ohi. Ei anna enää harjata, pestä, leikata kynsiä. Oksentelee lähes päivittäin ja kakka on pelkkää ripulia. Liikkumisesta on tullut kömpelöä. Yöllä ravaa ympäri taloa ja sen takia on pakko sulkea yöksi eteiseen, että saadaan nukuttua. Aamuyöllä kuitenkin alkaa sellainen ulina, että on pakko päästää koira pihalle ja sieltä sitä on vaikea saada takaisin sisälle.
Koira on koko perheelle hyvin rakas ja siitä luopuminen on vaikeaa, mutta emme haluaisi, että koira joutuu kärsimään. Itseä väsyttää jatkuva oksennusten siivoaminen ja mattojen pesu, koiran takapuolen pesu ja erityisesti yölliset herätykset, kun en pääse enää sen jälkeen uneen, eli yöunet jäävät pari tuntia liian lyhyiksi joka yö.
'
Missä vaiheessa te olette lopettaneet sairaan/vanhan koiran? Meidän koiralla on ikää 14 v ja tuon rodun koiralle se on aikalailla keskimääräinen elinikä.
Kommentit (30)
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän tuskan, jouduin oman koirani lopettamaan pari viikkoa sitten. Päätös oli hvyin raskas ja pitkitin sitä kauan, mutta tuo pitää kantaa tarpeilleen on kyllä jo liikaa pitkitetty. Yölevottomuus kertoo kivuista, samoin ettei anna leikata kynsiä tms. omalla koirallani oli myös tuo lumen syöminen mistä lienee johtunutkin. Ehdotan että pidätte koiraa oikein hyvänä ja hemmottelette, se saa kaikkia lempijuttujaan ja jokainen perheenjäsen viettää aikaa sen kanssa ja sitten viette eläinlääkäriin.
Jos haluatte vielä pitkittää niin sitten kipulääke ehdottomasti, illalla että saa rauhallisen unen ja jotain ruokavalioon pitäisi myös yrittää.
Ei me varmaan enää odoteta kuin tämä viikonloppu, kyllä siltä nyt alkaa tuntumaan. Ruokaa on yritetty kaikkea mahdollista, itsetehtyjä ja ostoruokia, mikään ei kelpaa. Nyt on aika luopua.
Ja osanotto sinullekin rakkaan koiran menetyksestä. ap
Yleensä kun miettii milloin on aika, silloin sen aika jo on. Mieluummin himpun liian aikaisin kuin pitkittää väistämätöntä.
Otan osaa ap. Itse jouduin joulukuussa tekemään päätöksen meidän 15v rakkaalle koiralle, eli tiedän ettei ole helppo päätös ei.
Koirat eivät halua vihreämmille niityille vaan autuaammille metsästysmaille.
Minulla ei koskaan koiraa ole ollut, mutta ihan selvästi kuulostaa kivuliaalta. Sitä ei ehkä sitten itse näe samalla tavalla, kuin ulkopuolinen.
Kiitos osanotosta ja voimia teille <3
Kyllä kuulostaa siltä, että on aika päästää koiravanhus menemään. Silloin pitää osata päästää irti kun rakas ystävä ei enää pysty elämään täyttä koiranelämää. Raskastahan se on, mutta on ajateltava mikä on uskolliselle ystävälle parasta. Ette varmasti halua muistaa sitä vain sairaana ja kipeänä, joten turha pitkittää luopumista.
Tauti aiheuttaa janoa, siitä lumen syönti.
Nyt on valitettavasti aika jos oksentelee ja ripuloi ja itkee. Ei ole reilua pitää jossain eteisessä vankina.
Tuo oksentelu on närästystä. Anna koiralle ihan mitä vaan, mitä suostuu syömään vaikka pieniä määriä kerrallaan usein.
Hoida ripuli pois inupektillä, ja seuraa kuukausi auttaako vai ei.
Niin, ehkä annan nyt sitten yöksi kipulääkkeen, jos nukkuisi vaikka aamuun asti. Silloin vain tuntui, että jos koira vain koko ajan makoilee, se ei voi hyvin. TAvallisesti seurailee perheenjäseniä, katselee ikkunasta ulos, pureskelee puruleluja tai luita, saattaa jopa innostua vielä leikkimään. Kipulääkkeen aikana tosiaan vain makasi ja läähätti. Mutta kokeilen antaa ensi yöksi kipulääkkeen. ap