Suomessa kasvava ongelma alkoholin vaurioittamista lapsista - yksi syy nuorten naisten alkoholinkäytön muutoksessa
"Vuodessa syntyy noin kuutisensataa lasta, joilla on tunnistettavissa oleva ja pysyvä alkoholialtistuksen aiheuttama vaurio, sanoo lastenneurologian dosentti, erikoislääkäri Ilona Autti-Rämö.
- Ongelma on kuitenkin täysin alidiagnosoitu, eikä FASD:n esiintyvyyttä ole Suomessa tutkittu. Onkin mahdollista, että alkoholin aiheuttamia sikiövaurioita on jopa 2-4 prosentilla vastasyntyneistä. Kyse ei ole sadoista, vaan tuhansista lapsista.
Sikiövaurioista kärsivien lasten oletettua suurempaan määrään on Autti-Rämön mukaan kaksi selitystä.
Ensimmäinen on se, että nuorten naisten alkoholin käyttö on paitsi yleistynyt myös muuttunut luonteeltaan. Naisten juomisesta on tullut toistuvaa ja humalahakuista.
- Tämänhetkisen tutkimustiedon mukaan vain noin puolet raskauksista on suunniteltuja. Samanaikaisesti tiedetään, että länsimaissa erityisesti nuorten opiskelevien ja myös koulutettujen naisten ryhmissä alkoholinkäyttö on muuttunut lähemmäksi miehille tyypillistä, Autti-Rämö sanoo.
- Tentin jälkeen juhlitaan usein reippaasti, otetaan siideriä ja lonkeroa. Sunnuntaiaterialla korkataan helposti viinipullo. Kun puhutaan sikiövaurioista, kyse ei siis ole vain syrjäytyneistä alkoholistinaisista."
http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201709062200374905_u0.shtml
Miksi synnytysikäisten naisten pitää ylipäätään ryypätä, jos he kerran seksiäkin harrastavat? Eikö voisi hiukan järkeä käyttää?
Kommentit (31)
Tähän se "minulla on oikeus"-juttu johtaa.
Kyllä sen verran pitäisi olla järkeä tulevalla äidillä, että korkki pistetään plussan jälkeen kiinni, jos sen lapsen aikoo pitää.
Vierailija kirjoitti:
Ei kukaan muu kuin alkoholisti juo raskaana ollessaan. Ei nuoret naisetkaan. Eli tässä kommentoidaan, että vahinkoraskaana olevat juovat. Entäs abortti, tuo vahinkoraskauden pelastaja?
Aborttia ei saa jos on liian myöhässä.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä sen verran pitäisi olla järkeä tulevalla äidillä, että korkki pistetään plussan jälkeen kiinni, jos sen lapsen aikoo pitää.
On ennenkin sitä plussaa raskaus. Lasta yrittäessä ei pitäisi juoda ollenkaan.
On se hienoa, kun naiset ovat vahvoja ja itsenäisiä.
En ylipäätään ymmärrä ihmisiä jotka juovat humalahakuisesti
Vierailija kirjoitti:
Ei kukaan muu kuin alkoholisti juo raskaana ollessaan. Ei nuoret naisetkaan. Eli tässä kommentoidaan, että vahinkoraskaana olevat juovat. Entäs abortti, tuo vahinkoraskauden pelastaja?
Alkoholismi ei ole niin harvinaista. Ei kaiki alkoholistit ole ojassa.
Eikö Suomi ole sitoutunut kansainvälisellä sopimuksella että lapsella on oikeus syntyä terveenä? Miksi ne kans. Väliset sopimukset on voimassa vain kun ne koskee maahantulleiden oikeuksia?
Fas-lapsen synnyttävälle pitäisi tehdä pakkosterilisaatio.
Vierailija kirjoitti:
Eikö Suomi ole sitoutunut kansainvälisellä sopimuksella että lapsella on oikeus syntyä terveenä? Miksi ne kans. Väliset sopimukset on voimassa vain kun ne koskee maahantulleiden oikeuksia?
Siihen ei ole määritetty rangaistuksia, joten ollaan sitouduttu, mutta jos joku rikkoo niin ei siitä rangaistusta saa.
Enpä ole näin hupaisaa kirjoitusta aikoihin nähnyt. Kyllä sen lapsen saa kesken tarvittaessa ja ehkäisyt keksitty. Itsellä ollut 12 vuotiasta ehkäisypillerit ja on yhä. Täytin 40. Ettäkö synnytysikäisten naisten pitäisi elää vain sille asialle että saattaa tulla raskaaksi. Tällöin koko elämä menisi hukkaan. Onneksi en ole kuullut yleisesti näin ajateltavan. Melkoista. Olen itse VELA. Olen aina ollut ja tulen aina olemaan.
Vierailija kirjoitti:
Fas-lapsen synnyttävälle pitäisi tehdä pakkosterilisaatio.
Saunan taakse olisi parempi...
TRAYATE kirjoitti:

Ai ilman alkoholia elät vain yhden syyn olla juomatta takia?
Hyvä esimerkki toksisesta feminiinisyydestä.
Vierailija kirjoitti:
En ylipäätään ymmärrä ihmisiä jotka juovat humalahakuisesti
Käytät todennäköisesti itse nettiä "humalahakuisesti" eli pakenet alakuloa, joka sinun pitäisi kohdata ja selvittää oikeassa elämässä, syöt ehkä liikaa, katsot telkkaria liikaa yms yms. Jokin humalahakuisuus sinullakin on elämässäsi, kuten lähes kaikilla on. Humalahakuisuus on ihan normaali, tietynlaisen psyykkisen pohjavireen aiheuttama toimintamalli.
Juopottelun lisäksi irtoseksiäkin olisi syytä vähentää, molempien sukupuolien - suomalainen perhe ja yhteiskunta luisuu jyrkässä alamäessä...
Hävettää oikein tämä siivoton meno Suomessa, josta ei seuraa onnea kenelläkään pitkällä tähtäyksellä...
Vierailija kirjoitti:
Eikö Suomi ole sitoutunut kansainvälisellä sopimuksella että lapsella on oikeus syntyä terveenä? Miksi ne kans. Väliset sopimukset on voimassa vain kun ne koskee maahantulleiden oikeuksia?
Ai tässäkin on kyse ma.hanmuutosta...
Vaikuttaa hyvin tarkoitushakuiselta artikkelilta. Varmaan Pekka Puskan aloite.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Fas-lapsen synnyttävälle pitäisi tehdä pakkosterilisaatio.
Saunan taakse olisi parempi...
Joo, tämä varmaan kannustaisi päihdeongelmaisia odottajia hakeutumaan neuvolan ja päihdepalveluiden piiriin.
Ei kukaan muu kuin alkoholisti juo raskaana ollessaan. Ei nuoret naisetkaan. Eli tässä kommentoidaan, että vahinkoraskaana olevat juovat. Entäs abortti, tuo vahinkoraskauden pelastaja?