Näinkö terveydenhoito tulee sotessa menemään?
Terveyskeskuslääkäri laittoi miehestä lähetteen kiireelliseen kolonoskopiaan.
Nyt tuli sairaalasta kirje, jossa annettiin vaihtoehdot. Voi odottaa puoli vuotta julkisen puolen jonossa tähystykseen pääsyä tai voi valita palvelusetelin, jonka arvo on 390 euroa ja varata yksityisistä palveluntuottajista, joille maksaa ylimenevän osan.
Tuon palvelusetelin päälle hinnaksi tulee n. 119 - 299 euroa. Kirjeessä erikseen mainittiin, että siihen ei saa Kela-korvauksia tai toimeentulotukea.
Me saamme tuon juuri ja taas pihistäen kaikesta muusta, maksettua, mutta näinkö se ihana valinnanvapaus tulee menemään? Köyhäät tapetaan niukennetuin resurssein toimivan julkisen puolen jonoihin ja ne, joilla on satasia käyttää tutkimuksiin, saavat valita nopeita jonoja.
Todella karmiva tulevaisuus odottaa.
Kommentit (23)
Se menee juurikin noin. Köyhät orjatöihin ja sitten hautaan, kun alkaa terveys mennä niin, ettei voi enää kapitalistia hyödyttää.
Ehtisikö ensi vaaleissa vielä vaikuttaa?
Voit ihan vapaasti valita jonotako kunnan tuottamiin palveluihin vai yksityisen.
Sotesta on jauhettu vuosia, mutta miksi toimittajat eivät ole kertoneet, että siinä käynee näin?
Missä sairaanhoitopiirissä näin? Voitteko käyttää valinnanvapautta vaihtaa piiriä kokonaan?
Vierailija kirjoitti:
Voit ihan vapaasti valita jonotako kunnan tuottamiin palveluihin vai yksityisen.
Aivan, voit valita, tehdäänkö kiireellinen tutkimus kolmen viikon vai kuuden kuukauden päästä. Indeksijäädytetyillä, aktiivimallivähennetyillä tuilla kyse on vain 15-30 päivän ruokarahoista.
Voihan sitä valita, kuoleeko nälkään vai tutkimusjonoon.
Eläköön Kokoomus ja valinnanvapaus!
Vierailija kirjoitti:
Missä sairaanhoitopiirissä näin? Voitteko käyttää valinnanvapautta vaihtaa piiriä kokonaan?
Outo ajatus. Sittenkö pitäisi kaikissa terveysasioissa matkustaa jonnekin ties minne Helsingistä. Kalliiksi sekin tulisi.
No mitä luulet jos soten päätavoite on säästää kustannuksia? Lisäksi terveyspalveluiden yksityiset tuottajat haluavat toki vielä voittoa sijoitukselleen. Terveydenhuolto tuotetaan jo nyt Suomessa erittäin halvalla verrattuna muihin länsimaihin ja lisää pitää säästää.
Jos menee noin, heitän terkkariin Molotovin cocktailin. Jos minä kärsin, saa muutkin kärsiä.
Vierailija kirjoitti:
Jos menee noin, heitän terkkariin Molotovin cocktailin. Jos minä kärsin, saa muutkin kärsiä.
Tai en toki terkkariin vaan jonnekin Pihlajalinnaan tai Terveystalon paskalaitokseen.
Vierailija kirjoitti:
Jos menee noin, heitän terkkariin Molotovin cocktailin. Jos minä kärsin, saa muutkin kärsiä.
En tietenkään kannusta ketään toimimaan noin, mutta ennustan, että Suomen lammaslaumakin voi alkaa jossain vaiheessa käydä levottomaksi. Ei kai mekään voida kaikkeen alistua.?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Missä sairaanhoitopiirissä näin? Voitteko käyttää valinnanvapautta vaihtaa piiriä kokonaan?
Outo ajatus. Sittenkö pitäisi kaikissa terveysasioissa matkustaa jonnekin ties minne Helsingistä. Kalliiksi sekin tulisi.
Erikoissairaanhoito on eri asia kuin terveyskeskus mutta miten vaan, itse siis valitset.
Tulipa dejavu-tunnelma. Muistan ajatelleeni, että tästä tulee vielä sellainen Sote-uudistus jossa (sinänsä pienellä) omalla investoinnilla pystyy saamaan olennaisesti parempaa palvelua kuin muut ja jopa parempaa kuin tuolloin. Ilman kuitenkaan yksityisiä kalliita vakuutuksia. Tässähän siis kaikilta joilla on varaa investoida noin katosi täysin vakuutusriski eli vakuutuksen tarpeettomuus.
Jostain syystä sairaalan lääkäri on siis arvioinut kolonoskopian kiireettömäksi, liekö syynä puutteelliset tiedot lähetteessä. Suosittelisin uutta käyntiä terveyskeskuksessa, että lääkäri voi kirjoittaa uuden paremman lähetteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Missä sairaanhoitopiirissä näin? Voitteko käyttää valinnanvapautta vaihtaa piiriä kokonaan?
Outo ajatus. Sittenkö pitäisi kaikissa terveysasioissa matkustaa jonnekin ties minne Helsingistä. Kalliiksi sekin tulisi.
Erikoissairaanhoito on eri asia kuin terveyskeskus mutta miten vaan, itse siis valitset.
No aivan erinomaista valinnanvapautta. Et oikein taida tajuta, mistä puhut.
Ei mene noin. Valinnanvapaus koskee vain perusterveydenhuoltoa, ja palveluntarjoaja sitoutuu hoitamaan asiakasta ainakin puoleksi vuodeksi kerrallaan.
Enemmänkin se menee niin, että kun valitset yksityisen lääkäriaseman hoitamaan itseäsi, saat sieltä ilmaiseksi tai pienellä palvelumaksulla 15 minuutin ajan, jonka aikana todetaan, että nuhakuumehan se on, ja kirjoitetaan ehkä jokin todistus ja lääkeresepti. Sitten kun kaivat kuvettasi, pääset labratesteihin, joissa todetaan että jaa, virushan tuo olikin, ei siihen antibiootit auta.
Vierailija kirjoitti:
Se menee juurikin noin. Köyhät orjatöihin ja sitten hautaan, kun alkaa terveys mennä niin, ettei voi enää kapitalistia hyödyttää.
Ehtisikö ensi vaaleissa vielä vaikuttaa?
Vaaleissa? Mitä vuotta sä oikein elät?! Nyt on 2018 ja vallassa on puolue, jota ei ole koskaan voinut äänestää.

Odotan vuotta 2019 ja sitä, että ihmiset ovat tajunneet, mitä seuraa persujen, kokoomuksen ja keskustan äänestämisestä.
Vierailija kirjoitti:
Ei mene noin. Valinnanvapaus koskee vain perusterveydenhuoltoa, ja palveluntarjoaja sitoutuu hoitamaan asiakasta ainakin puoleksi vuodeksi kerrallaan.
Enemmänkin se menee niin, että kun valitset yksityisen lääkäriaseman hoitamaan itseäsi, saat sieltä ilmaiseksi tai pienellä palvelumaksulla 15 minuutin ajan, jonka aikana todetaan, että nuhakuumehan se on, ja kirjoitetaan ehkä jokin todistus ja lääkeresepti. Sitten kun kaivat kuvettasi, pääset labratesteihin, joissa todetaan että jaa, virushan tuo olikin, ei siihen antibiootit auta.
Loistavasti kirjoitettu! Juuri tätä sote tarkoittaa.
Pelottaa oma naiivius, kun olen aina luullut, että kiireellisellä lähetteellä ei tarvitse jonotella.
Ihan tyytyväisenä olen kyllä itse ollut jonossa 3kk, kun kyse on ollut kiireettömästä asiasta.
Valinnanvapaus ;D