Oudoin syy, miksi olet lähtenyt töistä kesken työpäivän?
Mulla tuli pierun mukana ripulit housuun. Oli ihan hirveetä vetää housut takas jalkaan, kun olin pahimmat käyny vessassa siivoomassa. Oli pakko peruuttaa päivän loput asiakkaat ja lähtee kotiin 60 km päähän.
Kommentit (5)
Piti lähteä vastaanottamaan suurta pitkulaista pakettia joka sisälsi varsin itiimiä ja kiusallista kamaa eikä oikein käynyt, että kuriiri olisi jättänyt paketin etuoven ulkopuolelle kuten ensin kehtasi ehdottaa.
Ei ole sellaista syytä vielä ollut. Työkaveri joskus kans paskoi housuihinsa työvuorossa, mutta jatkoi vuoron loppuun. Tuli tuolillekin, mutta selitti tilanteen siivoojalle joka putsas sen.
Söin lounaalla ihan liikaa ja sain niin pahan ähkyn, etten voinut missään asennossa hyvin. Lepäsin työhuoneen lattialla kärsien kun esimies tuli sisään ja totes että lähde kotiin :D Hyvät välit oli tämän tyypin kanssa mutta ai että kun hävetti!
Kurkkuni oli niin kipeä, etten pystynyt puhumaan (olin asiakaspalvelutyössä).
Olin tutkimuksessa, jossa käytetään erästä toimintoihin vaikuttavaa ainetta. Menin työpaikalle ja huomasin olevani nk pilvessä. Se ei juurikaan haitannut minua, mutta tajusin sentään, etten voi hoitaa työtäni ja saan vähintään varoituksen. Lähdin kotiin ja näin harhoja. Seuraavana päivänä oli kauhea krapula. Yksi ihminen huomasi, mutta ei tehnyt onneksi ilmoitusta, kun selitin syyn.