Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mies pääsi irti mustasukkaisuudesta ja epävarmuudesta, mutta lakkasi myös rakastamasta? Help???
02.04.2018 |
En olisi ikinä voinut uskoa että minun aviomieheni haluaa erota, mutta sellaisissa tunnelmissa täällä nyt ollaan. Meidän suhteemme on minun mielestäni ollut 90% ajasta ihana, tasapainoinen, hauska ja olemme parhaita kavereita ja seksi on nyt pikkulapsivaiheen jälkeen muuttunut taas pitkästä aikaa mahtavaksi. Osaamme keskustella ja emme koskaan hauku tai vähättele toisiamme. Viihdymme yhdessä niin paljon, että emme oikeastaan edes viihdy muiden ihmisten seurassa.
Onhan meillä ollut yksi isompi kriisi aikaisemmin, ja nyt kun siitä oli muutama vuosi, ajattelin että vihdoinkin kaikki on taas hyvin, ja itseasiassa tajusin rakastavani aviomiestäni enemmän kuin koskaan — mies kertoo että hänen tunteensa ovat hiipuneet.
Miten tästä nyt eteenpäin?
Ja kyllä, tämä on otollinen hetki kaikille yrittää heittää suolaa haavoihin, että “Miehelläsi on toinen nainen” jne, mutta kun ei ole. Ja jos olisi, se olisi ehkä helpompi asia ymmärtää kuin tämä: “Kun tein työtä sen eteen että en ole enää mustasukkainen sinusta, lakkasinkin rakastamasta sinua. Nyt en tiedä mitä haluan.”
TIedän itse että sammuneet tunteet voivat vielä syttyä uudestaan, mutta jotenkin tuntuu että sellainen on yleisempää naisilla kuin miehillä? Ja jotenkin tuntuu että nyt on joku outo, kollektiivinen 40-vuotiaiden miesten avio-karkuruus epidemia menossa. Niin moni ystävä ja tuttava on täysin samassa tilanteesta, ehkä erilaisista syistä.
Vinkkejä? Kohtalotovereita? Mitä täällä tapahtuu?
Kommentit (35)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vähän samantyyppinen tilanne meilläkin. En ymmärrä vieläkään, liksi miehennrakiaus lppui, kun itse luulin kaiken olevan hyvin. Ei auta muu kuin ajatella, että hänellä on joku oma henkilökohtainen kriisinsä ja en voi tai olisi voinut sille yhtään mitään. Jos rakkaus loppui noin se loppui ja kun mies jätti niin se jätti.
mies katsoi sua ja sun vartaloo ja omaansa ja summa summaarum... ero.
Hei miehenä vastaisin.
Tähän ei ole yhtä oikeaa vastausta. Mutta yksi tekijä voi olla mieskulttuurin mukanaan tuoma tunnekehittymättömyys.
Eli meille paukutetaan "omista!". Pitää omistaa talo, auto, koira... parhautta kun omistaa firmansa ja naisensa. Poikakin pitää olla oma. Omistaja vastuun takia kai. "Kiintymys siihen mitä omistaa". Mutta voiko naista omistaa? Ja haluaako muuten kuin oman?
Kuulostaa hullulta mutta osa miehistä (mitä vanhempi ja perinteisempi, niin sitä lujemmin) vertaa avioliittoaan omistusosamiseen. Kaikki eivät halua elää vuokralla.
“Kun tein työtä sen eteen että en ole enää mustasukkainen sinusta, lakkasinkin rakastamasta sinua. Nyt en tiedä mitä haluan.”
=
"Työstin mustasukkaisuuttani ja huomasin, että rakkaudeksi luulemani tunne olikin vain omistushalua. Kun se hälveni, jäi vain tyhjiö".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Johtuiko kriisi pettämisestä?
Johtui. Mutta ei fyysisestä. Ja toisaalta, mies itse petti ensin fyysisesti vähän toisen naisen kanssa, mutta ei mennyt sänkyyn saakka ja "tuli järkiinsä" ajoissa. Itse kai sitten kuitenkin aistin tämän ja kärsin pitkään siitä tunteesta että meillä ei ollut kaikki ihan hyvin, mutta en osanut sanoa mikä oli vialla. Sitten exäni otti yhteyttä ja meillä oli vähän aikaa nettisuhde, joka paljastui.
Tämän episodin jälkeen mies oli erittäin innokas rakentamaan meidän suhdettamme uusiksi, itse olin vähän tapahtuneesta sekaisin ja tunnekuollut. Nyt sitten kun omat tunteeni ovat vihdoin heränneet, ja vahvistuneet entistäkin voimakkaammiksi, miehellä loppui kiinnostus ja tunteet.
Tuntuu vähän että ihan kun minusta olisi tullut arvoton juuri sen takia että rakastan ja olen sitoutunut häneen. Mutta voihan se tietysti olla että hän ei ole koskaan oikeasti itse osannutkaan rakastaa minua.
Vierailija kirjoitti:
“Kun tein työtä sen eteen että en ole enää mustasukkainen sinusta, lakkasinkin rakastamasta sinua. Nyt en tiedä mitä haluan.”
=
"Työstin mustasukkaisuuttani ja huomasin, että rakkaudeksi luulemani tunne olikin vain omistushalua. Kun se hälveni, jäi vain tyhjiö".
Niin. Tavallaan tässä voisi olla jotain perää, mutta kun suhteemme on kuitenkin yli 10 vuotta pitkä, ja suhteessa ollut myös onnellisia, ei-mustasukkaisia vuosia välissä, ihan pelkkä omistuksenhalu ei oikein selitä koko hommaa.
Ja itse olen ehkä niin pragmaattinen, että sen tyhjiön voi opetella sitten täyttämään. Ei rakkaus ole mikään itsestään riippumaton luonnonvoima, vaan myös tietoinen valinta. Etenkin kun tuntuu että sitä ihan oikeaa ja aitoa rakkautta on kuitenkin ollut suhteessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulle tuli juuri tuollainen reaktio siihen, että lakkasin olemasta mustasukkainen. Mies vaati sitä, vaikka tiesimme molemmat että siihen oli syytä, koska hän petti. Ei kyllä myöntänyt kirveelläkään, vaan esitti viatonta vaikka oli todisteet. Joten kuoletin mustasukkaisuuden ja samalla meni rakkaus.
Kunolenniinvanhaettätiedän kirjoitti:
Hei miehenä vastaisin.
Tähän ei ole yhtä oikeaa vastausta. Mutta yksi tekijä voi olla mieskulttuurin mukanaan tuoma tunnekehittymättömyys.
Eli meille paukutetaan "omista!". Pitää omistaa talo, auto, koira... parhautta kun omistaa firmansa ja naisensa. Poikakin pitää olla oma. Omistaja vastuun takia kai. "Kiintymys siihen mitä omistaa". Mutta voiko naista omistaa? Ja haluaako muuten kuin oman?
Kuulostaa hullulta mutta osa miehistä (mitä vanhempi ja perinteisempi, niin sitä lujemmin) vertaa avioliittoaan omistusosamiseen. Kaikki eivät halua elää vuokralla.
En ehkä ihan ymmärtänyt tästä mitä tarkoitit?
Mieheni nimenomaan ei halua enää omistaa minua, eikä ketään muutakaan. Hän haluaisi olla mielummin yksin, eikä "kärsiä" parisuhde-ongelmista. Haluaisi mielummin vain uppoutua töihin täysillä ja priorisoi sen kaiken muun edelle.
Eli, hän nimenomaan haluaisi mielummin "vuokrata" vaan minut parhaan ystävän ominaisuudessa, ja ulkoistaa seksin sitten ehkä johonkin muualle, vaikka toistaiseksi kyllä preferoi sitäkin minun kanssani, ja uskon että kynnys lähteä harrastamaan sitä jonkun toisen kanssa on meille kummallekin aika korkea. En todellakaan ymmärrä tätä kuviota, joten siksi kyselen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulle tuli juuri tuollainen reaktio siihen, että lakkasin olemasta mustasukkainen. Mies vaati sitä, vaikka tiesimme molemmat että siihen oli syytä, koska hän petti. Ei kyllä myöntänyt kirveelläkään, vaan esitti viatonta vaikka oli todisteet. Joten kuoletin mustasukkaisuuden ja samalla meni rakkaus.
Erositteko?
Niin kaverikin luuli, ettei ole toista naista, mutta niin vaan yllätykseksi oli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun mun mies petti vähän samalla tavalla eli ilman seksiä, niin ei erotu. Se tuntui melkein pahemmalta kuin paneminen. Mutta eroaminen taas sen vuoksi tuntui liioittelua.
Joten jäin. Ja ajan kanssa lakkasin rakastamasta. Ei kyse ollut siitä, mitä mies oli toisen kanssa tehnyt tai jättänyt tekemättä vaan siitä, mitä hän oli tehnyt minun kanssa. Jotenkin vaan en enää nähnyt tai löytänyt hänestä sitä ihmistä, johon olin rakastunut ja rakastanut. Olin arvostanut hänessä rehellisyyttä ja sitä, että olin voinut luottaa. Kun se meni, meni paljon muutakin.
Niin kuin se rakkaus. Pitkään meillä oli ihan kivaa ja arki rullasi, mutta tunsin itseni päivä päivältä yksinäisemmäksi. Ero siitä tuli.
Vierailija kirjoitti:
Niin kaverikin luuli, ettei ole toista naista, mutta niin vaan yllätykseksi oli.
:) Arvasinkin että tälläinen kommentti tänne tulee. Noh, jos onnistuu pitämään toista naista samalla kun on 24/7 minun kanssani, tai tavoitettavissani, ei salaile kännykkäänsä, sosiaalista mediaansa tai sähköpostejaan, on kyllä melkoinen taituri. Jos jokin "suhde" toimii kirjekyyhkyillä ja pyhällä hengellä sillä välin kun minä nukun, en oikein jaksa olla huolestunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kun mun mies petti vähän samalla tavalla eli ilman seksiä, niin ei erotu. Se tuntui melkein pahemmalta kuin paneminen. Mutta eroaminen taas sen vuoksi tuntui liioittelua.
Joten jäin. Ja ajan kanssa lakkasin rakastamasta. Ei kyse ollut siitä, mitä mies oli toisen kanssa tehnyt tai jättänyt tekemättä vaan siitä, mitä hän oli tehnyt minun kanssa. Jotenkin vaan en enää nähnyt tai löytänyt hänestä sitä ihmistä, johon olin rakastunut ja rakastanut. Olin arvostanut hänessä rehellisyyttä ja sitä, että olin voinut luottaa. Kun se meni, meni paljon muutakin.
Niin kuin se rakkaus. Pitkään meillä oli ihan kivaa ja arki rullasi, mutta tunsin itseni päivä päivältä yksinäisemmäksi. Ero siitä tuli.
Olisitko ollut yhtä ehdoton jos olisit myös itse pettänyt?
Jaa a. Näin hieman tunnevammaisena miehenä totean että jos ei ole himoa niin sitten se on omistushalua. Jos ei enää löydy kumpaakaan niin sitten se on äitisuhde jossa nainen hoitaa äidin virkaa. Jos sitäkään ei saada aikaiseksi niin ollaan jo kämppäkaveritasolla. Mikä ei välttämättä sitten miehelle riitä kun kuitenkin sinkkuna omassa kämpässä on aina kivempaa.
Vierailija kirjoitti:
Jaa a. Näin hieman tunnevammaisena miehenä totean että jos ei ole himoa niin sitten se on omistushalua. Jos ei enää löydy kumpaakaan niin sitten se on äitisuhde jossa nainen hoitaa äidin virkaa. Jos sitäkään ei saada aikaiseksi niin ollaan jo kämppäkaveritasolla. Mikä ei välttämättä sitten miehelle riitä kun kuitenkin sinkkuna omassa kämpässä on aina kivempaa.
Mutta kun himoa on. Ja mustasukkaisuutta ei ole teoriassa, mutta sitten jos hän asiaa vähän enemmän ajattelee, myöntää että sitäkin on. En kyllä ymmärrä millaisella miehellä tulee "äitisuhde" millään tasolla parisuhteessa mieleen? Kyllähän minäkin huolehdin puolisostani kaikella rakkaudella, mutta en ole hänen huoltajansa. Hän on aikuinen ihminen.
Kämppäkaveruudeksi hän kai on meidän suhdetta välillä nimittänyt. Mutta sen lisäksi minua parhaaksi ystäväkseen ja elämänsä tärkeimmäksi ihmiseksi. Ja hän haluaa minua seksuaalisesti. Pelkää tosin torjutuksi tulemista, koska pikkulapsivaiheessa olin ihan kauhea pihtari. :/
Realiteetit kehiin. Jutelkaa lastenhoito viikko-viikko, omaisuuden jakaminen, asumiskuviot ja elatusmaksut. Kun mies tajuaa ettei "haluan olla yksin" kuvio onnistu kuin joka toinen viikko ja omaisuus sekä kulut ja asuminen täytyy järjestellä niin ehkä haaveet kaatuu realiteetteihin. Valmistele keskustelu, selvitä asiat. Kerro, että kuviot on hyvä jutella ajoissa ja järjellä niin se "en tiedä mitä haluan" voi selkiintyä hyvällä keskustelulla. Eihän rakkautta voi pakottaa mutta velvollisuudet ja realiteetit pysyvät vaikka rakkaus haihtuu.
Huonoin vaihtoehto on, että alat elämään miehen tuulihattutuntemusten mukaan, oi miten tuntisit rakkauden jälleen, mitä voisin tehdä. Realiteettien tajuaminen ja itsetunnon omaavan, ystävällisen ja positiivisen naisen näkeminen on viisain tie rakkauteen jos siihen on vielä mahdollisuus.
Sellaisia ne miehet vaan ovat, haihattelevat, eivät tiedä mitä haluavat, tavoittelevat aina jotain. Ihan kuin Emily Bronten romaanien naiset :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun mun mies petti vähän samalla tavalla eli ilman seksiä, niin ei erotu. Se tuntui melkein pahemmalta kuin paneminen. Mutta eroaminen taas sen vuoksi tuntui liioittelua.
Joten jäin. Ja ajan kanssa lakkasin rakastamasta. Ei kyse ollut siitä, mitä mies oli toisen kanssa tehnyt tai jättänyt tekemättä vaan siitä, mitä hän oli tehnyt minun kanssa. Jotenkin vaan en enää nähnyt tai löytänyt hänestä sitä ihmistä, johon olin rakastunut ja rakastanut. Olin arvostanut hänessä rehellisyyttä ja sitä, että olin voinut luottaa. Kun se meni, meni paljon muutakin.
Niin kuin se rakkaus. Pitkään meillä oli ihan kivaa ja arki rullasi, mutta tunsin itseni päivä päivältä yksinäisemmäksi. Ero siitä tuli.
Olisitko ollut yhtä ehdoton jos olisit myös itse pettänyt?
Ei se ollut ehdottomuutta tai edes valintaa. Itsehän aluksi valitsin jäädä ja uskoin vakaasti, että kyllä tämä tästä - otetaan opiksi ja korjataan tehtyjä virheitä.
Mutta tunteille en vain voinut mitään. Enkä rehellisesti usko,että oma pettäminen olisi muuttanut tilannetta toiseksi.
Tiedän kyllä, että osa pareista selviää pettämisestä ihan hyvin. Me käytiin myös terapiassa ja terapeutti oli ihan hyvä ja asiat oikeasti tuntui menevän oikeaan suuntaan. Meidän/minun kohdalla joku olennainen oli kuitenkin mennyt rikki eikä se koskaan korjaantunut.
Ja kun hyväksyi ja myönsin itselleni, että en kokenut miestäni puolisokseni, niin se oli ihan hirveää itsellenikin.Rakkauden menetys tuntui pahalta!
Erosimme onneksi sovussa (palasimme terapeutin pakeille sitä varten) enkä menettänyt miestäni täysin, vaikka meillä onkin nyt omat elämät. Ollaan ihan väleissä
ja yhteisiä kavereita ja juhlia on edelleen.
Sanoit että olette niin paljon yhdessä että tiedät että mies ei ole voinut mitenkään pettää.
Olette siis liian yhdessä, liian lähekkäin.
Ottaisin itse etäisyyttä silläkin riskillä että mies saattaa lähteä. Tuollainen mies ei ainakaan roikkumalla ole jäämässä.
Alue: Aihe vapaa
Vau. Kukaan ei vastaa, eikä ketään kiinnosta.
No ehkäpä tässä on nyt sitten vastaus myös siihen miksi miestäni ei kiinnosta enää mikään. Olen täysin epäkiinnostava yksilö, jonka ongelmatkaan eivät kosketa ketään.