Pakko avautua

Normaalisti jätän itseäni härnäävät ihmiset huomiotta ja olen neutraali. Jossain kuitenkin menee raja. En nyt äkkiseltään keksi mitään yhtä ärsyttävää piirrettä kuin päteemisen tarve joka asiassa ja sen rinnalla jatkuva tiedonsyöttö ja vieläpä asioista joista ei oikeasti tiedä yhtään mitään.

Sanot mitä tahansa ja ensimmäisenä tämä sama ihminen tulee jostain vääntämään ja pitää sitä itse faktana.
Esimerkkinä tilanne:

Lapsi kysyy osaanko spagaatin. No voimistelija olen niin toki osasin, mutta sanoin että kylmiä, lämmittämättömiä lihaksia ei saa venyttää etenkään ääriasentoihin. Tästä syystä en siis näyttänyt ja lähtenyt repimään. No tähän sitten tottakai tullaan pätemään: nimenomaan kylmänä pitäisi venyttää, lämmintä ei saa. Tässä vaiheessa oli kyllä pakko sanoa takaisin, että loukkaantumisriski on kyllä aika suuri jos kylmiä lihaksia ruvetaan repimään.

Toisena esimerkkinä: Joskus tuli puheeksi kimppa-asuminen kaverin kanssa. No tähän sitten heti ensimmäisenä alkoi tiedonsyöttö siitä kuinka ei ole ikinä omaa rauhaa ja se alkaa ärsyttämään ja tulee heti riitoja ja menee ihmissuhteet pilalle. Oli vain puhetta, että tällainen järjestely voi opiskeluaikana olla hyvinkin yleistä ja ihan varteenotettava vaihtoehto.

Kolmas liittyi omiin opintohakuihin. Kerroin hakevani oikeustieteelliseen. No, ensimmäisenä sanoi että etkö ole jo myöhässä lukemisesta? Pääsykoekirjat olivat hänen ja yhden hänen kaverinsa mukaan jo ilmestyneet. No, kumpikaan ei ollut ottanut selvää asiasta. Olivat keskenään puineet lähinnä sitä, etten ymmärrä kouluun pääsemisen vaikeutta ja en ymmärrä että sinne pitää oikeasti lukea ja että ne kirjat olivat kuulemma ilmestyneet helmi-maaliskuun aikana jo. No, jokainen voi nyt itse tarkistaa tämän. Kirjat ilmestyvät vasta huhtikuussa, olisko ollut 11. päivä. Toki minä sen jo tiesin. Kirjat voitiin tilata etukäteen. Heti ensimmäisenä siis alkoi päteeminen asiasta kun heille kerroin sen sijaan että oltaisiin vain sanottu että "okei".

Miksi pitää päteä ja pitää toista ihan tyhmänä? Ja vieläpä tämä aina tapahtuu muiden aikana eli ihan kuin sillä omalla tiedolla yritettäisiin jatkuvasti nolata toinen. Mistä tällainen voi johtua? Kenelläkään muilla tuntemistani ihmisistä ei ole tällaista tarvetta. Kyseinen ihminen on minua parempi koulussa ja oli vahingoniloinen tästä aina. Erityisesti lukiossa, kun jouduin kohtaamaan todellisuuden siitä etten osannut pitkää matikkaa. Se harmitti vietävästi, mutta eniten tämän ihmisen nälviminen asiasta harmitti.

Tahallista kiusaamistahan tuo on jos oikeasti miettii, en vain ymmärrä mistä tuo juontaa juurensa. Olemme samassa kaveriporukassa, joten kokonaan välttyminen ihmiseltä ei onnistu. Onneksi osaan puolustaa itseäni nykyään, mutta nuorena todella tunsin itseni huonoksi. Minusta tuli äärettömän ujo, sillä hänen arvostelunsa ja päteeminen julkisesti sai minut häpeämään itseäni. Jopa siitä nälvittiin, etten ole yhtä sosiaalinen kuin hän. Tämä ei pidä edes paikkaansa. Olen pienestä asti ollut sosiaalinen, yrittänyt tulla kaikkien kanssa toimeen ja olla kaveri. Olen jostain syystä lapsen ollut tyttöjen keskuudessa silti vähän se syrjitty tapaus tai ns. kolmas pyörä kaikessa. Puoleeni käännytään aina silloin kun halutaan neuvoja. Omistan nykyään hyviä kavereita. Elämä kääntyi parempaan suuntaan heti kun emme olleet enää samalla luokalla. Ei tarvinnut pelätä luokassa nolaamista ja pääsin tutustumaan.

Nykyisin yritän vain tulla toimeen hänen kanssa. Tuo päteeminen vain aina ärsyttää ja kuulemma muitakin. Harva vain uskaltaa mitään sanoa hänelle.