Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Ihan järkyttävä tuo Kalifornian epäilty perhesurma! :(

Vierailija
02.04.2018 |

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005626268.html

Sosiaaliviranomaiset käynnistivät tutkinnan perheestä vain kolme päivää ennen turmaa

Perheen viimeinen tunnettu asuinpaikka oli Washingtonin osavaltiossa, lähellä Oregonin rajaa sijaitsevassa Woodlandin kaupungissa. Oregonlive-uutissivuston mukaan Washingtonin osavaltion sosiaaliviranomaiset olivat avanneet tutkinnan perheestä vain muutamaa päivää ennen onnettomuutta.

Tutkinnan syynä oli epäily lasten mahdollisesta kaltoinkohtelusta ja laiminlyönnistä. Perheen naapurin mukaan yksi lapsista oli tullut viime vuonna hänen kotiovelleen ja sanonut tulleensa pahoinpidellyksi.

Toinen lapsi puolestaan oli pyytänyt naapureilta ruokaa ja kertonut vanhempien rajoittavan sen saantia rangaistuksena. Kyseessä ei ollut ensimmäinen kerta, kun vanhempia on syytetty lastensa pahoinpitelystä.

Sarah Hart tuomittiin vuonna 2011 vuodeksi koeajalle tuolloin 6-vuotiaan lapsensa pahoinpitelystä. Poliisi oli myös saanut kotihälytyksen perheen asunnolle vuonna 2013.

Sosiaaliviranomaisten kerrottiin tavoitelleen vanhempia maaliskuun 23. päivä. Perheen kerrottiin poistuneen kotoaan samana päivänä, ja kolme päivää myöhemmin heidän autonsa löydettiin jyrkänteen juurelta Kaliforniassa.

Kommentit (42)

Vierailija
21/42 |
02.04.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Entäs jos kolme lapsista on tapettu jo aiemmin? Kotiosavaltiossaan (ja siksi pakenivat ja tappoivat muunkin perheen?) tai jossain motellissa matkan varrella? Tällöin ruumiit saattaa olla missä vain. Milloin heidät on nähty viimeksi yhdessä koko perheenä?

Vierailija
22/42 |
02.04.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tervehenkistä lasborakkautta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
23/42 |
02.04.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mutta jos ovat ehtineet karata ennen matkalle lähtöä tai jossain ennen kuin säädin on lukittu, esim. pysähtyneet tankkaamaan tai jotain? Jos ovat eksyksissä, pelkäävät, eivät ehkä tiedä että muut ovat kuolleet jos piileskelevät jossain eivätkä näe lehtiä?

Vierailija
24/42 |
02.04.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

23 lisää että mä haluaisin vain olla toiveikas.

Vierailija
25/42 |
02.04.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Suomessakin lesboparien adoptiot on sallittu?!

Vierailija
26/42 |
02.04.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Suomessakin lesboparien adoptiot on sallittu?!

Sanon suoraan että en kannata lesbosuhteita.

Silti epäilen että lasten karmea kohtelu ja murha ei tainnut johtua sukupuolisesta suuntautumisesta vaan ihan jostain muusta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
27/42 |
02.04.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Suomessakin lesboparien adoptiot on sallittu?!

Onko?

Vastahan väännettiin perheen sisäisestä adoptiosta.

Vierailija
28/42 |
02.04.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suomessakin lesboparien adoptiot on sallittu?!

Sanon suoraan että en kannata lesbosuhteita.

Silti epäilen että lasten karmea kohtelu ja murha ei tainnut johtua sukupuolisesta suuntautumisesta vaan ihan jostain muusta.

Mä taas epäilen että sukupuolisuuntauksella on tässä ollut suuri merkitys. On päätetty että kaksi valkoista lesbonaista (tai niistä se butchimpi, toinen saattaa olla ihan tossun alla) haalii paljon neekerilapsia suurperheeksi ja hymyilee sitten jokapaikassa todistaakseen kaikki ennakkoluulot vääriksi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
29/42 |
02.04.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jospa ne kolme kadonnutta ehti hypätä autosta pois jo tiellä ennen jyrkännettä? Tosin olisivat varmaan jo ilmoittautuneet jonnekin.

Autoista ei niin vaan hypitä kun kuski painaa ns. niggerlockin päälle.

Toisekseen, 145 km/h nopeudessa ei ovia noin vaan availla muutenkaan, ihan jo sen ilmanpaineen takia...

Vierailija
30/42 |
02.04.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vanhempien sejsuaalinen suuntautuminen ei liity tekoon mitenkään! Ihme jutuista jaksatte vääntää!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
31/42 |
02.04.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Osaa ne heteronaiset ja -miehetkin lapsia surmata. Eiköhän perhesurmissa ole enemmän heterojen, kuin homojen tai lesbojen tekemiä.

Vierailija
32/42 |
02.04.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

"Toinen lapsi puolestaan oli pyytänyt naapureilta ruokaa ja kertonut vanhempien rajoittavan sen saantia rangaistuksena. Kyseessä ei ollut ensimmäinen kerta, kun vanhempia on syytetty lastensa pahoinpitelystä."

-

Varsinaisia hirviöitä, alinta roskaläjä luokkaa.

Suvaitsevaisten malliesimerkki.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
33/42 |
02.04.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Osaa ne heteronaiset ja -miehetkin lapsia surmata. Eiköhän perhesurmissa ole enemmän heterojen, kuin homojen tai lesbojen tekemiä.

No luonnollisesti koska heteroperheitä lienee 99+% perheistä.

Kun sitten aletaan suhteuttaa asioita lukumääriin on tilanne toinen.

Esimerkiksi homoseksuaalisissa suhteissa on tutkitusti paljon enemmän ja raaempaa väkivaltaa.

Vierailija
34/42 |

Laitatko linkkiä tutkimuksiin? Ja vastaus ”Etsi itse” ei nyt toimi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
35/42 |
02.04.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset
Vierailija
36/42 |
02.04.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Pitäis lailla kieltää tollaset.

Vanhaan hyvään aikaan tollaset oli rikollisia ja sitten sairaita, nykyään koko maailma on sairas ja tuo on uusi normi.

Vierailija
37/42 |
02.04.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Pitäis lailla kieltää tollaset.

Vanhaan hyvään aikaan tollaset oli rikollisia ja sitten sairaita, nykyään koko maailma on sairas ja tuo on uusi normi.

Mitkä tollaset? Autot?

Vierailija
38/42 |

Autot on aika vaarallisia. Ei hevosilla ajeta yhtä pahoja kolareita, kuin autoilla.

Vierailija
39/42 |
02.04.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Laitatko linkkiä tutkimuksiin? Ja vastaus ”Etsi itse” ei nyt toimi.

Tässä olisi ainakin yksi tutkimus vaikka et minulta kysynytkään.

https://www.advocate.com/crime/2014/09/04/2-studies-prove-domestic-viol…

Vierailija
40/42 |
03.04.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Aivan kamalaa lapsilla leikkimistä.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kahdeksan yhdeksän yhdeksän