Kuinka pääsitte rotaviruksesta eroon?
Onko teillä muilla kokemuksia, että rotavirus olisi jäänyt kotiinne pesimään?
Minä luulen, että meille kävi niin, sillä midän 1,5 -vuotiaille iski rotavirus kolme kertaa. Tosin heille ei tehty mitään verikokeita, mutta uskon, että kyseessä oli rota (ripulointia, ruokahaluttomuutta, oksentelua, sairaalassa käytiin pari kertaa Osmosal-tankkauksessa).
Viimeisen kerran jälkeen, kun tokenivat, lähdimme kotoa pois muutamaksi päiväksi ja siivooja kävi desinfioimassa vessan ja tekemässä siivouksen. Samalla hän sai itse oksennustaudin.
Tulimme kotiin ja nyt pelkään, että lapset sairastuvat uudestaan ja tarkkailen oireita jatkuvasti. Olen alkanut pestä käsiä enemmän, sekä omiani että heidän ja pestä vessan lavuaaria ja pönttöä jatkuvasti.
Lapsilla on ollut maha löysä (ei kuitenkaan ripulia), mutta jostakin luin, että viruksen jälkioireet voivat kestää kuukaudenkin.
Kuinkahan monta kertaa tuo rota voi tulla uudestaan?
Kommentit (3)
Viikko oltiin sairaalassa nenämahaletkussa.
Lääkäri sanoi, että rotavirusta kolmea eri alalajia. Sama rota ei enää tartu. Toiset kaksi versiota rotasta voivat tarttua, mutta tulevat huomattavasti lievempinä kuin ensimmäinen. Ja muutaman kuukauden lapsella on suoja rotaa vastaan kun sen on sairastanut.
Rotaviiruksen piirteisiin kuuluu että hetkellisiesti näyttää paremmalta ja kohta taas huononee.
Kotihoidolla onneksi selvittiin kun juottelin Osmosalia joka päivä. Nyt on minulla ja miehellä oireita, eli ilmeisesti rota tarttuu aikuisiinkin. Olen yrittänyt siivoilla ja vieraita en ota kylään kahteen viikkoon, ettei tartu.
ainakin meille kun oltiin pojan kanssa 5 päivää tiputuksessa että rota tarttuu kerran vaan ihmiseen.joskus voi 2 kertaakin tulla mutta tosi harvoin,että empä tiedä sitten....