Koiran viimeinen matka, pystyitkö olemaan mukana?

Viimeinen matka oli noin 30 cm eli kuopan reunalta kuoppaan.

Pääasia, ettö joku koiralle tuttu ja turvallinen ihminen on. Itse en noita tilanteita ole voinut välttää, koska olen ollut se ainoa ihminen. 

Itse silittelin oman 16v kisuni lääkärin pöydällä ikiuneen.

Eihän se helppoa ollut, mutta ei ystävää voinut viimeisellä hetkellä jättää.

Jos olet alaikäinen, tuskin saatkaan olla mukana?

Oma kissani ei meinannut millään kuolla, vaan sätki ja rääkyi hädissään.

Ehkä lääkäri teki jotain väärin silloin.

Kova oli kokemus, mutta tottakai halusin olla mukana ja tunsin syyllisyyttä vielä monta vuotta.

Tee viimeinen palvelus ystävälle ja saattele silittäen matkaan. Ajattele hyviä aikoja samalla, koira aistii ihmisen tunteet. Itke vasta jälkikäteen. Ole onnellinen, että uskalsit rakastaa ja sait vastarakkautta.

Omani nukahti syliini syksyllä.

Tottakai.

Sen on rakkaalle koiralleen velkaa.

Kadut jos et mene.

En kommentoi mitään, saa taas syyttelyä ja pahaa oloa kuitenkin.

Pyri olemaan tyyni ja rento ainakin siihen asti, kunnes lemmikki on nukahtanut. Esirauhoituksen jälkeen unta syvennetään ennen "viimeistä piikkiä". Eli nukahtamisen jälkeen lemmikki ei koe kipua/tuskaa/stressiä. Lemmikille stressaava lähtö on, jos omistaja itkee koko matkan nukahtamiseen asti. Ei tilanteessa ole pakko olla mukana loppuun asti, eläin ei tajua enää läsnäoloa nukahdettuaan.

Minusta se on vaan pakko pysytä, kuuluu osana lemmikin omistamiseen. Vastuu on kannettava viimeiseen hengenvetoon ja siitä vielä kuopan pohjalle saakka. Olen ollut mukana ja kyllä se on on ollut kova paikka. Meillä oli lapset mukana, isot koululaiset, halusivat itse ja kun asiasta on hyvin keskusteltu ja pohdittu niin mukana olo oli ok. 

Ei ole ollut koiraa vaan kissoja, mutta kai tämä pätee yhtä lailla. En voisi olla olematta mukana, jättää kaveria tuollaisella hetkellä yksin. Rauhoitellut ja silitellyt olen loppuun asti, ja pidemmällekin. Meillä tosin on tilattu eläinlääkäri kotiin hoitamaan lopetukset, kun ei kissat oikein tykkää matkustaa ja tahdon että viime hetket on niin rauhalliset kuin suinkin voi.

Kyllä vain. Lemmikkini ovat aina antaneet mulle kaiken itsestään, joten olen halunnut antaa niille kaiken itsestänikin. Myös ne viimeiset sekunnit. Ja olen ihan tyytyväinen, että olen niin tehnyt. Edellinen koirani nukahti olohuoneeni lattialla syliini jo heti rauhoittavan lääkkeen jälkeen. Siihen turvaan, kotona, mamman sylissä. Varsinaisesta lopetuspiikistä koirulini ei tiennyt enää mitään. Ihmisenä toivon, että kun aikanaan vedän viimeisen hengenvetoni, saisin olla lähellä niitä, jotka rakastavat mua eniten maailmassa. 

Eläinlääkärin saa kotiinkin.

Tietenkin olin mukana. Eihän se ollut kuin yksi piikki, pidin koirastani huolen ja sanoin että onhan sinut ennenkin nukutettu.

Sitten annettiin se toinen piikki.

En osannut vieläkään itkeä. Kyyneleet tulivat vasta illalla ja sitä jatkui kolme päivää.

Lemmikin elämä on ollut hyvä. Lähtö tuli keskelle kipuja lempeänä.

Ainoa oikea tapa on tilata lääkäri kotiin ja olla itse vieressä loppuun saakka!

Se on todella raskasta ja vaikeaa, mutta pitäisi ensisijaisesti ajatella sitä lemmikkiä. Koiralle/kissalle on aivan ensiarvoisen tärkeää, että pelottavassa paikassa (eläinlääkäri) ja viimeisinä hetkinä on mukana sille tärkein/tärkeimmät ihmiset tuomassa iloa, lohtua ja turvallisuuden tunnetta. Olisi todella kylmää hylätä eläin, jolle oma lauma on niin tärkeä, elämänsä viimeisenä päivänä. Se on viimeinen palvelus, josta ei saisi luistaa, vaikka kuinka sattuu. Tee kaikkesi, että rakkaan lemmikin viimeiset hetket on täynnä rakkautta ja sure vasta sen jälkeen.