Olenko liian herkkä jos laitan näistä syistä ystävyyden poikki?
Viime aikoina koko suhde muutenkin ollut sellainen, että itse ei ota koskaan yhteyttä tai näkemistä ehdota. Sitten kun nähdään vihjailee että eipä olla nähty ja valittaa kun kukaan ei käy heillä kylässä.
Tuntuu että hän on kokoajan vaan ärsyyntynyt, milloin kuka on aina ärsyttävä ja valittaa kaikesta. Kun aloin odottamaan toista lastani, sanoi vaan että kunhan et sitten kokoajan laita siitä lapsesta jotain kuvia. Ovat miehensä kanssa veloja mikä ei kyllä ainakaan meidän puolelta vaikuta ystävyysuhteeseen. Meidän miehet siis hyviä ystäviä keskenään.
Tällä naisella on kampaamo. Viimeksi kun kävin väristä tuli epätasainen. Laitoin viestiä että varaisin uuden ajan, haluaisin että tyvi laitetaan ja pari raitaa. No tänään menin, hän ei puhunut minulle mitään ja vastaili vaan töykeästi jos yritin puhua mistään. Minulla oli kuvat kännykässä millaiset haluan ja sävyt yms.
Näistä tuli ihan kamalat ja väärän väriset. Minulla alkoi työt joten aikaa jäädä keskustelemaan asiasta ei ollut koska piti lähteä ja hänellä seuraava asiakas odotti jo penkissä...
Normaalisti kysyisin mistä kiikastaa, ei vaan tule mieleen yhtään mitään, siis pahaa mitä olisin tehnyt ja saanut suuttumaan. Toki olen vähemmän pitänyt yhteyttä, kun itse ei koskaan ota ja vastaukset on lyhyitä ja usein tylyn kuuluisia. Sekä mahtaako olla edes syytä, koska usein tuntuu jokainen ystävä jossain vaiheessa olevan ärsyttävä akka josta valittaa muille. Myös tuo että eipä ihmiset pidä yhteyttä, vissiin hänen ei tarvitse.
Ei kyllä tee mieli edes nähdä enää koko ihmistä, harmittaa kun miehet ovat ystäviä keskenään. Mutta olenko nyt liian herkkä vai kannattaisiko vielä koittaa selvittää asioita?
Kommentit (12)
Laittoi siis tahallaan sulle väärän värisen tukan? Ja puhuu sulle töykeästi? Aikamoinen "ystävä".
Kysy suoraan että mikä vttu sua vaivaa??? Eihän toi ole aitoa ystävyyttä- kaukana sellaisesta!
Ystävyyssuhteita ja rahaaa/palveluksia ei kande sekoittaa keskenään. Hanki uusi kampaaja
En edes jaksaisi alkaa kyselemään. Jos ihminen on lähtökohtaisesti hankala, negatiivinen, valittaa yms alentaa sinua niin mielestäni tuollaisesta on ystävyys kaukana. Itse en pistäisi tikkua ristiin koko kaveruuden eteen. Jos tyyppi ei itse koskaan laita sulle viestiä myöskään niin anna olla. Mieluummin sitä käyttää vapaa-ajan mukavien ihmisten kanssa.
On kyllä lapsellista ja liian herkkää laittaa välejä poikki. Voit ihan hyvin laskea ihmisen vähän alemmas ystäväkategoriassa, jos yhdessäolo ei tunnu hyvältä. Tarkoittaen siis sitä, että käyt muualla kampaajalla, mutta kun miehenne haluavat tavata, niin lähdet hyvillä mielin tapaamaan ystävääsi.
Maksatko noista kampaamopalveluista?
Vierailija kirjoitti:
Maksatko noista kampaamopalveluista?
Tietenkin. Saman hinnan kun muutkin asiakkaat. - ap
No jos et viitsi kysyä, miksi hän on huonolla tuulella, niin et sinä sitä ajatuksia lukemallakaan saa selville. Miksi yleensäkin ajattelet automaattisesti, että hänen paha mielensä johtuu sinusta? Tuo on aika yleinen virhepäätelmä, että ajatellaan kaiken liittyvän itseen. Myös toisen ihmisen tunteenailahdukset, vaikka todellisuudessa ne voivat johtua jostain ihan vallan muusta asiasta. Joku random tyyppi kävelee kadulla eikä hymyile, niin hän on totta kai veemäinen juuri sinua kohtaan... Ehkä hänelle on sattunut jotakin ja sinä nyt vain satut olemaan paikalla, kun hän on edelleen pahalla päällä. Kysy, niin tulet viisaammaksi asian suhteen.
Olet liian herkkä. Normaali ystävä yksinkertaisesti kysyy, mistä puristaa eikä tee omia olettamuksia. Ja yleensäkin ystävät reagoivat myös ystävän negatiivisiin tunteisiin eivätkä vain positiivisiin. Eli jos toinen käyttäytyy oudosti, niin siitä kysytään. Tiedustellaan kuinka toinen voi. Vai ohitatko sinä aina kaikki negatiiviset tunteet ja asiat? Leikit kuin niitä ei olisi ja laitat välit poikki? Niin kuin sanoit, et mielestäsi ole tehnyt mitään, mikä olisi suututtanut häntä. Eli luultavasti hän on pahalla tuulella jostakin sinuun liittymättömästä asiasta, eikö?
Kirjoitat näitä tarinoita tusinan päivässä, aina ystävä toimii kummallisesti ja kysyt, että laitanko ystävyyden poikki. keksit kymmeniä tekosyitä, joiden vuoksi päätät vielä yrittää.
Onko sulla ikinä ollut oikeaa ystävää? Katsos kun kukaan kampaaja ei ryhdy tekemään kamalia hiuksia siten, että oikea maksava asiakas siinä odotellessa joutuu toteamaan, että tuohan epäonnistui.
Vierailija kirjoitti:
Kirjoitat näitä tarinoita tusinan päivässä, aina ystävä toimii kummallisesti ja kysyt, että laitanko ystävyyden poikki. keksit kymmeniä tekosyitä, joiden vuoksi päätät vielä yrittää.
Onko sulla ikinä ollut oikeaa ystävää? Katsos kun kukaan kampaaja ei ryhdy tekemään kamalia hiuksia siten, että oikea maksava asiakas siinä odotellessa joutuu toteamaan, että tuohan epäonnistui.
Siis joku oikeasti kuvittelee, että vain pari tyyppiä kirjoittelee tälle palstalle? Kymmeniä juttuja päivässä toisensa jälkeen... sinullapa menee hyvin!
Anna mennä omalla painollaan. Älä laita tikkua ristiin.