Johtuuko naisen kaunistautuminen eli meikit, korut, vaatteet, hiusvärit sun muut
naisen vastaanottavaisesta roolista lisääntymisessä? Tietenkin johtuu. Nainen on se jonka pitää se käärme lumota ja patukka saada pystyyn. Naisella pitää olla kurveja ja pitää osata pyllistää sekä taivuttaa se lantio ja alaselkä jotta näky olisi miehen mielestä mahdollisimman kiihottava ja sen johdosta suku ja elämä jatkuu maapallolla. Ei biologiselta kannalta eroa vaippapaviaanin eli punapersepaviaanin punaisena helottavasta takapuolesta. Sillä on samalla tavalla tarkoitus kiinnittää uroksen huomio.
Se naisen vastaanottavainen rooli lisääntymisessä näkyy myös kunnianhimon puutteena elämässä noin yleensä.
t. biologi.
Kommentit (45)
Juuri Morris on sitä mieltä, että naisilla on esim. koko ajan pulleat rinnat, toisin kuin vaikka koirilla joilla on vain nännit. Eihän sitä tiedä kuka tulee kauppareissulla vastaan. Pelkillä nänneillä voi imettää ihan hyvin. Tai tisseillä jotka ovat pulleat vain imetettäessä. Ovat niin tärkeä symboli naisille, että niitä tehdään kumistakin suuri määrä jotta nainen voi maksimoida seksuaalisen viehättävyytensä miesten silmissä. Kun ihminen nousi kahdelle jallale tuli naisille tarve olla jotain esillä sekä tullessa että mennessä ja siksi ihmisnaarailla on koko ajan pulleat rinnat
Morrisin mukaan myös esim. huulipuna symboloi vaginan punaisuutta eli silläkin on suora yhteys lisääntymiseen. Tiedä sitten onko näin mutta that's the theory.
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä10420 kirjoitti:
Biologi kerroppa miksi minä en noin tee ja olen nainen? En meikkaa enkäytä hienoja vaatteita uskallan sanoa suoraan. Enkä kiertele ja kaartele . Olen mukavissa vaatteissa ja rento . Enkä ees seipään nielleen näköinen
Samoin. Olen semmoinen, jota jossain intiaanikulttuurissa kutsutaan nimellä 'miessydäminen nainen'. En o!e ulkoisesti miehekäs, päinvastoin, mutta mentaalisesti en ole tuommoinen vastaanottavainen tyyppi. Kuljena omia polkujani, olen aina kokenut stereotyyppiset naiset kuin toiseksi lajiksi.
Itse epäilen, että tämä on vain biologista hajontaa, Gaussin käyrää noudattaen. Mainitsen vielä, että meikkaamattomuudesta ja keikistelemättömyydestä huolimatta olen päässyt naimisiin useamman kerran ja minulla on peräti 3 lasta.
Yläpeukku.

Tässä oli puolet asiasta. Morris kiinnittää huomion sekundäärisiin sukupuoliominaisuuksiin seksuaalisen viehätysvoiman ja parinvalinnan perusteena molemmilla sukupuolilla, mutta ei ymmärtääkseni ole kirjoittanut mitään miehen subjektiudesta ja naisen objektiudesta, joka siis sekään ei istu lisääntymisstrategiaan k. Kuinka biologina perustelet näkemyksesi, jonka mukaan nainen ei toimi nisäkkäille ominaisella tavalla?
Jos miehet olisivat tunnetusti seksuaalisesti passiivisempia ja vaikeasti kiihottavissa olevia, niin silloin tuo pätisi jotenkin.
Jos naiset joutuisivat suostuttamaan miehiä seksiin siis. Eipä ole semmoisia miehiä vielä vastaan tullut.
Kaiken takana on estrogeni naishormoni. Sen sakeissa höyrähdyksissä leijuvat monet. Esimerkiksi eilen illalla katsoin pornosta kertovan tv-ohjelman Iinaa ja tänään luin Hs:sta Homapalli-taiteilijattaresta. Mikä kumma naisia piinaa?
Vierailija kirjoitti:
Ap:n teoria ei sovellu valtaosaan eläinkunnasta.
Pitää paikkansa, mutta ihmisellä on yksi erikoisuus, jota ei ole useimmilla muilla lajeilla: naaraasta näkee helpommin kuin uroksesta ihan ulkonäön perusteella, kuinka hyvä paritumiskumppani on kyseessä. Esimerkiksi nuoruus on ihmisnaraan tapauksessa tärkeämpi seikka kuin useimmilla muilla lajeilla, koska ihmisellä on vaihdevuodet ja poikaset varttuvat niin hitaasti. Ihmisuroksen tärkeitä ominaisuuksia ovat uskollisuus kumppanina ja erilaiset toimeentulossa tarvittavat taidot, jotka ovat usein monimutkaisia. Näitä ominaisuuksia ei näe päällepäin.
Tämän takia evoluutio on suosinut näyttäviä ja laittautuvia naisia.
Käyttäjä10420 kirjoitti:
Biologi kerroppa miksi minä en noin tee ja olen nainen? En meikkaa enkäytä hienoja vaatteita uskallan sanoa suoraan. Enkä kiertele ja kaartele . Olen mukavissa vaatteissa ja rento . Enkä ees seipään nielleen näköinen
Oletko mielestäsi kaikkein tyypillisin ja keskimääräisin nainen? Vai mikä nyt oikein on viestisi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Linnuissa ainakin miehen on oltava näyttävä hurmatakseen naisen. :D
Nyt ei ole kyse muista lajeista. Toisaalta tuossa vahvistat käsityksen, että on jotain sellaista kuin lajityypillinen käytös joka vaihtelee lajista toiseen.
On oikeastaan hämmästyttävää kuinka naisen käytös ja toiminta voidaan selittää biologialla ja sillä ainoalla tehtävällä joka meillä lopulta on maapallolla eli varmistaa lajin eloonjääminen. Kyllä siinä meikki auttaa ja pidemmät hiukset. Myös se, että sattumalta juuri mies taas kiihottuu siitä mitä näkee on saman asian toinen puoli.
t. biologi.
Oikea biologi tietäisi, että ihmiskunnan historiassa mies on aina laittautunut enemmän, ja naisia on kannustettu vaatimattomaan pukeutumiseen. Tälläkin hetkellä se on totta isossa osassa ihmiskuntaa.
Nykyinen länsimainen kulttuuri, missä naisellakin on oikeus laittautua, on aika pieni osa ihmiskuntaa ajallisesti ja paikallisesti. Mieti erilaisia primitiivisiä ihmisyhteusöjä, ja näiden perinteisiä asuja, ja kyllä, laittautuja on aina mies. Ihan ihmisillä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap:n teoria ei sovellu valtaosaan eläinkunnasta.
Pitää paikkansa, mutta ihmisellä on yksi erikoisuus, jota ei ole useimmilla muilla lajeilla: naaraasta näkee helpommin kuin uroksesta ihan ulkonäön perusteella, kuinka hyvä paritumiskumppani on kyseessä. Esimerkiksi nuoruus on ihmisnaraan tapauksessa tärkeämpi seikka kuin useimmilla muilla lajeilla, koska ihmisellä on vaihdevuodet ja poikaset varttuvat niin hitaasti. Ihmisuroksen tärkeitä ominaisuuksia ovat uskollisuus kumppanina ja erilaiset toimeentulossa tarvittavat taidot, jotka ovat usein monimutkaisia. Näitä ominaisuuksia ei näe päällepäin.
Tämän takia evoluutio on suosinut näyttäviä ja laittautuvia naisia.
Laittautuminen ei ole periytyvä ominaisuus, eikä siten evoluution muokattavissa.
Vierailija kirjoitti:
Jos miehet olisivat tunnetusti seksuaalisesti passiivisempia ja vaikeasti kiihottavissa olevia, niin silloin tuo pätisi jotenkin.
Jos naiset joutuisivat suostuttamaan miehiä seksiin siis. Eipä ole semmoisia miehiä vielä vastaan tullut.
Näin. Naisia raiskataan myös kulttuureissa, missä naisen on pakko pukeutua kokonaan peittävään burkhaan.
Naisten mahdollisuus laittautua johtuu siitä, että elämme yhteiskunnassa, jossa nainen saa sanoa miehelle ei.
Esim. Wodaabe-heimolla miehet kaunistautuvat naisia varten ja kyse ei ole statuksesta, vaan nimenomaan naisen viehättämisestä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Linnuissa ainakin miehen on oltava näyttävä hurmatakseen naisen. :D
Nyt ei ole kyse muista lajeista. Toisaalta tuossa vahvistat käsityksen, että on jotain sellaista kuin lajityypillinen käytös joka vaihtelee lajista toiseen.
On oikeastaan hämmästyttävää kuinka naisen käytös ja toiminta voidaan selittää biologialla ja sillä ainoalla tehtävällä joka meillä lopulta on maapallolla eli varmistaa lajin eloonjääminen. Kyllä siinä meikki auttaa ja pidemmät hiukset. Myös se, että sattumalta juuri mies taas kiihottuu siitä mitä näkee on saman asian toinen puoli.
t. biologi.
Oikea biologi tietäisi, että ihmiskunnan historiassa mies on aina laittautunut enemmän, ja naisia on kannustettu vaatimattomaan pukeutumiseen. Tälläkin hetkellä se on totta isossa osassa ihmiskuntaa.
Nykyinen länsimainen kulttuuri, missä naisellakin on oikeus laittautua, on aika pieni osa ihmiskuntaa ajallisesti ja paikallisesti. Mieti erilaisia primitiivisiä ihmisyhteusöjä, ja näiden perinteisiä asuja, ja kyllä, laittautuja on aina mies. Ihan ihmisillä.
Just not true. Juuri naisia täytyykin kannustaa vaatimattomaan pukeutumiseen koska se ei heille ole luontaista.
Sukupuolissa on sama ero kuin siinä Kaunis elämä-ohjelmassa jossa naisilla ei muuta meriittiä ole elämässä kuin kauniilta näyttäminen ja ehkä jolu kuulu mies joka on saavuttanut itse jotain. Ei ikimaailmassa voisi kuvitella samanlaista ohjelmaa miehistä vaan miesten kohdalla pitää olla jotain substanssia. Sama ero edelleen AD 2018.
Voisitko ap kertoa minkälaisia transuhomppeleita heteromiehet ovat jos tykkäävät koruista ja meikeistä :D Niin, naisen päällä, nainen ilman ei kiinnosta, mutta meikki ja korut kiinnostavat :p
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Linnuissa ainakin miehen on oltava näyttävä hurmatakseen naisen. :D
Nyt ei ole kyse muista lajeista. Toisaalta tuossa vahvistat käsityksen, että on jotain sellaista kuin lajityypillinen käytös joka vaihtelee lajista toiseen.
On oikeastaan hämmästyttävää kuinka naisen käytös ja toiminta voidaan selittää biologialla ja sillä ainoalla tehtävällä joka meillä lopulta on maapallolla eli varmistaa lajin eloonjääminen. Kyllä siinä meikki auttaa ja pidemmät hiukset. Myös se, että sattumalta juuri mies taas kiihottuu siitä mitä näkee on saman asian toinen puoli.
t. biologi.
Oikea biologi tietäisi, että ihmiskunnan historiassa mies on aina laittautunut enemmän, ja naisia on kannustettu vaatimattomaan pukeutumiseen. Tälläkin hetkellä se on totta isossa osassa ihmiskuntaa.
Nykyinen länsimainen kulttuuri, missä naisellakin on oikeus laittautua, on aika pieni osa ihmiskuntaa ajallisesti ja paikallisesti. Mieti erilaisia primitiivisiä ihmisyhteusöjä, ja näiden perinteisiä asuja, ja kyllä, laittautuja on aina mies. Ihan ihmisillä.
Just not true. Juuri naisia täytyykin kannustaa vaatimattomaan pukeutumiseen koska se ei heille ole luontaista.
Ja miksi sitten erilaisissa alkuperäiskansojen asuissa miehet poikkeuksetta koristautuvat aika äärimmäisellä tavalla? Miksi miehiä ei tarvitse kannustaa vaatimattomuuteen? Kukaan länsimainen nainen ei koristaudu yhtä paljon kuin primitiivikulttuureiden miehet koristautuivat.
Vierailija kirjoitti:
naisen vastaanottavaisesta roolista lisääntymisessä? Tietenkin johtuu. Nainen on se jonka pitää se käärme lumota ja patukka saada pystyyn. Naisella pitää olla kurveja ja pitää osata pyllistää sekä taivuttaa se lantio ja alaselkä jotta näky olisi miehen mielestä mahdollisimman kiihottava ja sen johdosta suku ja elämä jatkuu maapallolla. Ei biologiselta kannalta eroa vaippapaviaanin eli punapersepaviaanin punaisena helottavasta takapuolesta. Sillä on samalla tavalla tarkoitus kiinnittää uroksen huomio.
Se naisen vastaanottavainen rooli lisääntymisessä näkyy myös kunnianhimon puutteena elämässä noin yleensä.
t. biologi.
Ihan samalla tavalla miesten statushakuisuuden ja kilpailuvietin (kunnianhimon) voi pelkistää lisääntymisstretagiaksi eli naisten huomion hakemiseksi. Ihan kaiken ihmisen käytöksen voi jos sille linjalle lähdetään.
Toisaalta myös naiset kilpailevat keskenään kumppaneista, ihan niin kuin miehetkin, joten kaunistautumisella ja pullistelulla voidaan nähdä sekin funktio. Sen voi myös ajatella liittyvän ihmisen moraalikäsityksen ja hierarkiaan, jossa arvostelemme toisiamme paljolti ulkoisten ominaisuuksien ja maineen perusteella, jossa saamme etua tehdessämme vaikutuksen toisiin. Pätee molempiin sukupuoliin ja molemmille sukupuolille.
Tai sitten voisit vain antaa pidemmälle ajattelun olla, sinuahan kiinnostaa vain oma agendasi.
Tähän on turha sekoittaa jotain lintuja tai heimoja jostain viidakosta jotka vain vahvistavat säännön. Ei kannata mennä merta edemmäs kalaan. Paremman kuvan saa ihan katsomalla ympärilleen Suomessa 2018 jossa juuri naiset kaunistautuvat, meikkaavat ja värjäävät hiuksiaan. Lukevat ja kirjoittavat muotiblogeja ja käyttävät koruja. Ovat kiinnostuneita vaatteista. Ihan tosiaan pidemmät hiukset on jo koristeellisemmat.
Lisäksi naisella on luontaisesti kehossaan ihan pelkkään miesten huomion kiinnittämiseen tarkoitettuja kehonosia, kuten pulleat rinnat ja takapuoli kun taas miehellä seksikästä ovat esim. lihakset jotka taas kuvaavat voimaa ja statusta laumassa ja joilla on pelkän kosmeettisuuden sijaan myös oma funktionsa. Miehen pitää myös olla pitkä. Statussymboli sekin.