Naapurina lapsiperhe

Saa heitellä sisälläkin, mutta meillä onkin omakotitalo, ja ei kuulu naapuriin. Muualla, esim. mummolassa ei saa koska on rivari ja jo portaissa juoksut kuuluu naapriin. Mummolan naapurissa asui ennen juurikin tällainen perhe. Eivät tosin pysyneet edes omalla pihallaan vaan saattoi ilmestyä naapurin aidatulle takapihalle tuosta noin vaan...Ja kun lapsen nukahti niin isäntä alkoi katsella kotiteatterilla äänekästä leffaa harva se ilta...No muuttivat sitten kerrostaloon...Onni meidän porukoille, mutta...

Eikö noille auta kun sanoo metelistä?

Aikuisten jatkuvaa kantapaakavelya. Ei liity lapsiin. Lisäsit täytteeksi?

Jos et kestä normaaleja elämän ääniä muuta omakotitaloon. Lapset saa leikkiä.

Millä kohdalla te astutte lattialle jos ei kantapäällä?  Kävelettekö varpaillanne?

Olen erittäin onnellinen, kun tämä kerrostalo on rakennettu niin, etteivät äänet kantaudu asunnosta toiseen!

Meillä ei saa heitellä palloja, pehmeää palloa saa potkia. Huutaa ja kirkua ei periaatteessa saa mutta uhmista on vaikea välillä hillitä, vanhempana sitten helpottaa.

Ääntä meistä varmasti lähtee mutta yritetään olla niin ihmisiksi kun tuollainen pikkunen natiainen kykenee.

Kaverin perheessä taas sallitaan vaikka golfpallojen heittely ja parkourpomppiminen sisällä, ja jatkuva huutaminen. Sen perheen äiti on asunut lapsuutensa ja suuren osan aikuisuuttaan rivitalossa joten oletan, ettei hän tule edes ajatelleeksi, että naapurit kärsii.

Hassusti sen huomaa, että jotkut ihmiset vaan ottavat toiset huomioon ja jotkut eivät. Helpoin se on oppia lapsena.

Muutto omakotitaloon ajatellen, että siellä saa metelöidä, on kyllä osin karhunpalvelus lapsille. Silloinhan he eivät opi ottamaan muita huomioon!

Asuttiinpa maalla tai kaupungissa, okt:ssa, rivarissa, kerrostalossa, omassa tai vuokratussa, yltäkylläisesti tai niukasti; samat asiat voi ottaa huomioon.

Leikkiä saa, kellonajat pitää ottaa huomioon, eikä tarpeetonta meteliä tule pitää. Paikasta toiseen voi edetä ihan nätisti, ei tarvitse huutaa, ryntäillä ja takoa vastaantulevia pintoja. Portaissa voi edetä järkevästi, vaikka joskus kiirehtien, ei kyseessä ole kilpailu siitä, kuinka paljon ääntä saa aikaan. Myöhään illalla ja yöllä voi puhua vähän hiljempaa. Se on ystävällistä niitä kohtaan, jotka haluavat levätä.

Asun nykyisin suht arvokkaassa talossa hyvin lähellä Tampereen ydinkeskustaa. Esimerkiksi nuoret aikuiset erottuvat kahtena ryhmänä tän äänenpidon suhteen, kun kulkevat käytävässä yöllä baariin lähtiessään ja palatessaan. Osa kailottaa puhelimeen ja kotiovi kolahtaa kuuluvasti mennen tullen, lumia tampataan jaloista niin että rappukäytävä soi. Osa kipaisee hissille hiljaa jutellen, pyyhkii lumet alaoven ulkopuolella. Noin muuten yhtä fiksun oloisia nuoria kaikki. Opiskelevat, käyvät töissä, harrastavat, moikkaavat vastaantulleessa.

Ehkä kyse on siitä, paljonko vanhemmat tajuavat, jaksavat ja ehtivät kasvatuksessa tällaiseen paneutua.

Elämästä saa kuulua ääniä, mutta on normaalia ottaa muut huomioon.

7 pahoittelee ”ottaa huomioon” -ilmauksen toistumista tekstissä. Ei ole eleganttia ilmaisu, kun on pää räkää täynnä, sorry.

Vierailija kirjoitti:

Hassusti sen huomaa, että jotkut ihmiset vaan ottavat toiset huomioon ja jotkut eivät. Helpoin se on oppia lapsena.

Muutto omakotitaloon ajatellen, että siellä saa metelöidä, on kyllä osin karhunpalvelus lapsille. Silloinhan he eivät opi ottamaan muita huomioon!

Asuttiinpa maalla tai kaupungissa, okt:ssa, rivarissa, kerrostalossa, omassa tai vuokratussa, yltäkylläisesti tai niukasti; samat asiat voi ottaa huomioon.

Leikkiä saa, kellonajat pitää ottaa huomioon, eikä tarpeetonta meteliä tule pitää. Paikasta toiseen voi edetä ihan nätisti, ei tarvitse huutaa, ryntäillä ja takoa vastaantulevia pintoja. Portaissa voi edetä järkevästi, vaikka joskus kiirehtien, ei kyseessä ole kilpailu siitä, kuinka paljon ääntä saa aikaan. Myöhään illalla ja yöllä voi puhua vähän hiljempaa. Se on ystävällistä niitä kohtaan, jotka haluavat levätä.

Asun nykyisin suht arvokkaassa talossa hyvin lähellä Tampereen ydinkeskustaa. Esimerkiksi nuoret aikuiset erottuvat kahtena ryhmänä tän äänenpidon suhteen, kun kulkevat käytävässä yöllä baariin lähtiessään ja palatessaan. Osa kailottaa puhelimeen ja kotiovi kolahtaa kuuluvasti mennen tullen, lumia tampataan jaloista niin että rappukäytävä soi. Osa kipaisee hissille hiljaa jutellen, pyyhkii lumet alaoven ulkopuolella. Noin muuten yhtä fiksun oloisia nuoria kaikki. Opiskelevat, käyvät töissä, harrastavat, moikkaavat vastaantulleessa.

Ehkä kyse on siitä, paljonko vanhemmat tajuavat, jaksavat ja ehtivät kasvatuksessa tällaiseen paneutua.

Elämästä saa kuulua ääniä, mutta on normaalia ottaa muut huomioon.

Koti on paikka jossa tulisi saada olla vapaamin. Muutenhan arki on yhtä eitä. Koti ei ole ainoa paikka, jossa voi opetella muiden huomioon ottamista. Lähes kaikki arkiset tilanteet tarjoaa tähän elävää oppimateriaalia, kuten päiväkoti, koulu, harrastukset, kaverisuhteet, ravintolat, kaupat, jne...

Asumme paritalossa.

Sisällä saa isommat heitellä palloa pienimmän kanssa, saa vähän juosta ja saa hyppiä ja saa nauraa ja laulaa. Huutaminen ei ole kenestäkään kivaa, mutta kaksivuotiasta ei ihan noin vain hiljennetä, ja kyllä kuusivuotiaskin saa näyttää tunteitaan, mutta jossain vaiheessa sanotaan että nyt stop.

Meillä on kyllä selvästi eroteltu jo pienestä pitäen mikä on sisäleikkiä ja mikä ulkoleikkiä. Meillä on onneksi leikkipuisto melkein vieressä, että on ollut helppo siirtyä sinne purkamaan energiaa. Lapsista nyt joskus lähtee enemmän ääntä, sitten käytetään maalaisjärkeä sen kanavoimiseen ja hillitsemiseen. Rivi- ja kerrostalossa jokaisen tulisi noudattaa sääntöjä. Mutta jos esimerkiksi kerrostalossa puolenpäivän aikaan kuuluu lapsiperheestä juoksuääntä ja naurua, niin onko se todella niin kamala asia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hassusti sen huomaa, että jotkut ihmiset vaan ottavat toiset huomioon ja jotkut eivät. Helpoin se on oppia lapsena.

Muutto omakotitaloon ajatellen, että siellä saa metelöidä, on kyllä osin karhunpalvelus lapsille. Silloinhan he eivät opi ottamaan muita huomioon!

Asuttiinpa maalla tai kaupungissa, okt:ssa, rivarissa, kerrostalossa, omassa tai vuokratussa, yltäkylläisesti tai niukasti; samat asiat voi ottaa huomioon.

Leikkiä saa, kellonajat pitää ottaa huomioon, eikä tarpeetonta meteliä tule pitää. Paikasta toiseen voi edetä ihan nätisti, ei tarvitse huutaa, ryntäillä ja takoa vastaantulevia pintoja. Portaissa voi edetä järkevästi, vaikka joskus kiirehtien, ei kyseessä ole kilpailu siitä, kuinka paljon ääntä saa aikaan. Myöhään illalla ja yöllä voi puhua vähän hiljempaa. Se on ystävällistä niitä kohtaan, jotka haluavat levätä.

Asun nykyisin suht arvokkaassa talossa hyvin lähellä Tampereen ydinkeskustaa. Esimerkiksi nuoret aikuiset erottuvat kahtena ryhmänä tän äänenpidon suhteen, kun kulkevat käytävässä yöllä baariin lähtiessään ja palatessaan. Osa kailottaa puhelimeen ja kotiovi kolahtaa kuuluvasti mennen tullen, lumia tampataan jaloista niin että rappukäytävä soi. Osa kipaisee hissille hiljaa jutellen, pyyhkii lumet alaoven ulkopuolella. Noin muuten yhtä fiksun oloisia nuoria kaikki. Opiskelevat, käyvät töissä, harrastavat, moikkaavat vastaantulleessa.

Ehkä kyse on siitä, paljonko vanhemmat tajuavat, jaksavat ja ehtivät kasvatuksessa tällaiseen paneutua.

Elämästä saa kuulua ääniä, mutta on normaalia ottaa muut huomioon.

Koti on paikka jossa tulisi saada olla vapaamin. Muutenhan arki on yhtä eitä. Koti ei ole ainoa paikka, jossa voi opetella muiden huomioon ottamista. Lähes kaikki arkiset tilanteet tarjoaa tähän elävää oppimateriaalia, kuten päiväkoti, koulu, harrastukset, kaverisuhteet, ravintolat, kaupat, jne...

Mutta kodin valinnassa on otettava ympäristö huomioon: jos muutat kerrostaloon, on elettävä ihmisiksi ja mietittävä muitakin. Et voi elää kerrostaloasunnossa kuin omakotitalossa, se on fakta. Olen itse kerrostalossa kasvanut ja sattumoisin hiljainen naapuri, koska ymmärrän kuinka kamalaa on olla jonkun metelöijän naapuri. Olen aina ollut sitä mieltä, että asukkaan oikeus rauhalliseen kotiin on suurempi kuin toisen oikeus möykätä. Kun kerrostalossa ottaa muut huomioon, on yhteiselo helpompaa.

Vierailija kirjoitti:

Asumme paritalossa.

Sisällä saa isommat heitellä palloa pienimmän kanssa, saa vähän juosta ja saa hyppiä ja saa nauraa ja laulaa. Huutaminen ei ole kenestäkään kivaa, mutta kaksivuotiasta ei ihan noin vain hiljennetä, ja kyllä kuusivuotiaskin saa näyttää tunteitaan, mutta jossain vaiheessa sanotaan että nyt stop.

Meillä on kyllä selvästi eroteltu jo pienestä pitäen mikä on sisäleikkiä ja mikä ulkoleikkiä. Meillä on onneksi leikkipuisto melkein vieressä, että on ollut helppo siirtyä sinne purkamaan energiaa. Lapsista nyt joskus lähtee enemmän ääntä, sitten käytetään maalaisjärkeä sen kanavoimiseen ja hillitsemiseen. Rivi- ja kerrostalossa jokaisen tulisi noudattaa sääntöjä. Mutta jos esimerkiksi kerrostalossa puolenpäivän aikaan kuuluu lapsiperheestä juoksuääntä ja naurua, niin onko se todella niin kamala asia?

Kyllä juoksuäänet, nauru ja leikin äänet päiväsaikaan ovat juuri sitä normaalia elämää.

Niin kuin myös tuo tiettyjen leikkien ohjaaminen ulos ja se, että vanhemmat osaavat sanoa stopin, kun sitä tarvitaan.

Ja luulisin, että kaikilla kerrostaloasukeilla on ymmärrystä elämän poikkeustilanteisiin... siihen, kun uhmaikäinen on vaan vietävä arkiaamuisin hoitoon, repivästä EIEIEI-huudosta huolimatta.

On kaksi eri asiaa aiheuttaako meteliä silloin tällöin, kun sitä on vaikea välttää, vai jatkuvasti ”koska mä voin” - periaatteella.

Ja tiedän muuten pääseväni hemmetin helpolla, kun mulla on yksi lapsi, jonka nukkumaan saamisen haasteet ratkotaan hiljaisella keskustelulla ja tahtojen taistolla, vs yläkerrastamme kuuluva kahden alle kouluikäisen juoksurumba. Lapset vaan ovat erilaisia. Tärkeää on, että vanhemmat oikeasti ottavat nämä asiakseen. Hyvä yritys riittää ja vie oikeaan suuntaan, aina. Piittaamattomuus on se, mitä en oikein hyväksy.

Aiempi 7

Ihan asuinmuodosta riippumatta koti on paikka, jossa eletään muita (myös omia perheenjäseniä) kunnioittaen. Me asumme omakotitalossa, mutta ei täälläkään lasten anneta riekkua aamusta iltaan miten sattuu. Pihalla saa leikkiä ja peuhata vapaammin ja välillä leikeistä tulee ääntä, mutta jos leikin idea on kirkua kirkumisen vuoksi, niin sellaiset leikit lopetetaan alkuunsa.

Sanokaa natsimutsiksi, mutta ainakin lapseni osaavat olla ihmisiksi myös kodin ulkopuolella.