Vaikuttaako se lapseen paljonkin, jos sitä on esim. tukistettu tai lyöty kotona satunnaisesti?

Entisaikoina ei kai ole ollut aikaa kasvattaa lapsia ja käyttää niihin aikaa tarpeeksi paljon. On ollut paljon töitä tehtävänä niin isällä kuin äidilläkin. Niihin on mennyt paljon aikaa ja jaksamista. Ja sota-aikana kasvatus on ollut varmasti vielä kovempi. Tieto taitoa on kertynyt nykypäivään paljon uskoakseni ja ollaan hyvinkin perillä siitä miten lasten kanssa olisi hyvä toimia ja mikä on sitä hyvää kasvatusta.

Vierailija kirjoitti:

Entisaikoina ei kai ole ollut aikaa kasvattaa lapsia ja käyttää niihin aikaa tarpeeksi paljon. On ollut paljon töitä tehtävänä niin isällä kuin äidilläkin. Niihin on mennyt paljon aikaa ja jaksamista. Ja sota-aikana kasvatus on ollut varmasti vielä kovempi. Tieto taitoa on kertynyt nykypäivään paljon uskoakseni ja ollaan hyvinkin perillä siitä miten lasten kanssa olisi hyvä toimia ja mikä on sitä hyvää kasvatusta.

Olihan sitä aikaa ennenkin, varsinkaan kun ei tässä mistään kovin vanhoista ajoista puhuta. Se oli vaan ennen enemmän tapana esim. tukistaa tai antaa piiskaa siinä missä nykyään esim. laitetaan jäähylle, takavarikoidaan kännykkä tai määrätään kotiarestiin.

Minun vanhemmat tukisti ja sain remmistä sitten oli henkistä väkivaltaa ja haukkumista yms. aikuiseen ikään saakka ja varmana vieläkin jos tilanne tulee. On jättänyt jälkensä.

Muistan kun vuonna 1984 uutisissa sanottiin että tukistaminen ja alistava kurittaminen tuli rikokseksi ja sitä uutista vanhemmilleni selvitin! 

11-v lapseni näytti luokkaryhmänsä whatsup viestejä ja täytyy sanoa, että todellakin väkivalta aiheuttaa vakavia seurauksia lapsen mielenterveyteen jo lapsena. Aikuisena ehkä osaa suhteuttaa asioita, mutta lapselle se kova asia, kovempi kuin vanhemmat tarkoittavat.

Uskoisin että minuun on vaikuttanut kokemani väkivalta. Mutta sanoisin, että väkivallalla on eri seuraukset (kun jotkut kertovat, ettei heihin ole se vaikuttanut) riippuen siitä, onko vanhempi suuremman osan ajasta vihainen ja tuomitseva vai välittävä ja rakastava. Ja liittyykö kasvatukseen myös asiallista puhumista ja neuvomista vai pelkkää kurittamista, valittamista ja negatiiviseen keskittyvää moittimista.

Meillä se kuritus oli täysin isän fiiliksestä eli lyhyestä pinnasta kiinni. Kun hän suuttui, hänen kasvoillaan oli hullu pelottava raivo ja minä pienenä lapsena pelkäsin jopa kuolevani, vaikkei sellaista vaaraa oikeasti ollutkaan. Jos halusin teininä vähän kapinoida ja kertoa mielipiteeni jostain, niin piti olla aina lähellä ulko-ovea valmiina juoksemaan karkuun. En kokenut oloani lapsena turvalliseksi, koska olin isäni lyhytpinnaisuuden armoilla.

Kaikki on tietysti monen asian summa, mutta voisin kuvitella että tuo lapsuuden väkivallan pelko on osasyy siihen, miksi tunnen oloni aikuisenakin turvattomaksi.