Onko normaalia joutua suuttumaan tullakseen näkyväksi/ymmärretyksi/nähdyksi itsenään?

Olen lapsesesta asti kokenut, että joudun kannattelemaan muiden tunteita. Tiedän ihmisten salaisuudet, mutta en siksi, että olisin erityisen utelias tai että minuun edes oikein luotettaisiin, vaan siksi että olen hyvä "puskuri".

Olen jo aikuinen ihminen ja edelleen ihmisillä tuntuu olevan kova tarve määritellä minut asioilla joiden en koe pitävän paikkansa.

Esimerkiksi ihmiset uskovat etten ole kovin kiinnostunut vaatteista ja pidän lapsista. Sama mitä sanon tai kerron tunnen olevani näkymätön tai persoonaton, sellainen johon vain projisoidaan kaikenlaisia ominaisuuksia ihmisten tarpeista riippuen ja se mitä minä sanon muille tarpeistani on kuin puhuisin kiinaa.

Olen kyllä sopeutuva ja mukava, mutta en silti koe vaikeutta avata suutani, ongelma on se että tuntuu että muut eivät kuule.
Ihmiset tuntuvat aina yllättyvän ihan yhtä paljon, kun sitten mitta alkaa täyttyä ja jyrähdän, jota ei sitten katsota hyvällä. Ihmiset tuntuvat uskovan, että kuvittelen olevani jeesus. En kuvittele, mutta silti minun odotetaan käyttäytyvän niin.

Voiko tälle tehdä jotakin? Alkaa hajottaan jo liian pahasti.