Kaikki ihmisten yhteiselo on loppujen lopuksi teennäistä näytelmää

t. Minkkinen

Mitä paremmin roolinsa näyttelee, sitä mukavampaa on olla tässä näytelmässä mukana.

Vierailija kirjoitti:

t. Minkkinen

Havaintoja-Minkkinen, vai?

Ap

Minua ahdistaa oma pääni. Mielestäni suurin osa keskusteluista on turhia ja moni läheinen varmaan saa outoja viboja minusta, kun he sanovat mielestäni jotain täysin turhaa ja en kommentoi siihen turhuuteen mitenkään. Sitten myös ylianalysoin ihmisten sanomisia ja sitten pidän heitä tyhminä kun sanoivat mitä sanoivat, mutta lopulta pidän aina kuitenkin itseäni pahana ihmisenä kun tuollaista menin ajattelemaan liian tarkkaan(?). Joko minä olen sairas tai sitten se on joku muu.

Se näytelmä on yritystä kamppailla omaa alkukantaisuuttamme vastaan. Aina. Tämä mahdollistaa hyvän ja pahan käsitteen. Paha on pyrkimys tuhota ja satuttaa. Hyvä on vältellä sellaista. Eläimillä ei ole vapautta valita, joten ne eivät ole hyviä tai pahoja.

Yritämme ymmärtää, olla empaattisia ja muodostaa suhteita, koska meissä on se inhimillinenkin puoli. Kyllä, on teeskentelyä hymyillä kun haluaisi vain lyödä jotakuta, mutta se on inhimillisen puolen voitto alkukantaisesta brutaaliudesta. Se on yritys tulla toimeen. Käden ojennus, vaikka iso pomo aivoissa käskee hyökätä. Sitä pitäisi arvostaa.

Terapiat ja muut sellaiset tuovat sisäistä rauhaa, jolloin brutaalius vähenee, mutta ei sitä saa kitkettyä kokonaan. Me tarvitaan myös toisiamme. Brutaaliuden lisäksi meissä on myös aito halu tulla toimeen, olla rauhallisia ja rakastaa. Ihminen on onnellisimmillaan, kun tuo toteutuu. Se rauhaa rakastava puoli painii jatkuvasti brutaaliuden kanssa, ja tulee painimaan ikuisesti. Halu voittaa ja olla jotain muuta on jo voitto sinänsä.

Sosiaalisuus on aina teeskenneltyä, mutta joskus jokin puhdas, raaka inhimillisyyskin koittaa puskea esiin.

.

Näinhän se on.

Ei ole.