Miten päästä yli salasuhteen loppumisesta?

Minäkin ymmärrän ap:tä hyvin ja olen samassa tilanteessa. Vuosia kestänyt salasuhteeni päättyi kolme viikkoa sitten. Koko suhteemme ajan olimme molemmat naimisissa tahoillamme, mutta pari kuukautta sitten hän erosi vaimostaan ja vähän sen jälkeen muuttui minua kohtaan kylmäksi ja etäiseksi. Ehdotin, että minäkin eroaisin, koska omakin liittoni oli muuttunut vaikeaksi ja katsottaisiin mitä meistä voisi tulla ihan oikeassa suhteessa, mutta hän ei halunnut. Kuulemma "joku" puuttui suhteestamme ja hän haluaa naisen, joka vie jalat alta.

Nyt kamppailen surun, ahdistuksen ja ikävän kourissa. En ole varma, olisiko meidän suhteesta mitään tullut, mutta olisin halunnut antaa sille mahdollisuuden.

En osaa antaa mitään neuvoja ap:lle, haluaisin itsekin unohtaa hänet ja mennä elämässä eteenpäin. Vaikeaa on.

Vierailija kirjoitti:

Miksi et ap eroa?? Eihän se ahdistus lopu mihinkään muuhun. Olit sitten salasuhteesi kanssa yhdessä tai et.

Toivon että löytäisin vastaavan tunteen omassa avioliitossani. Tai jotain yhtä hyvää. En halua hajottaa lasten kotia, jos on yhtään toivoa saada hyvää tulevaisuutta nykyisen mieheni kanssa. Salasuhteen loppuminen voisi olla ensimmäinen askel tähän?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi et ap eroa?? Eihän se ahdistus lopu mihinkään muuhun. Olit sitten salasuhteesi kanssa yhdessä tai et.

Toivon että löytäisin vastaavan tunteen omassa avioliitossani. Tai jotain yhtä hyvää. En halua hajottaa lasten kotia, jos on yhtään toivoa saada hyvää tulevaisuutta nykyisen mieheni kanssa. Salasuhteen loppuminen voisi olla ensimmäinen askel tähän?

Ehkäpä se salasuhde ei olisi alkanutkaan ikinä, mikäli olisit miehesi kanssa vastaavan tunteen löytänyt. Salasuhteeseen päätyessä oma suhteesi on muutenkin jo loppu, ohi. Tiedän kokemuksesta. Erosin, en saanut salasuhdettanikaan, hän ei halunnut. Silti onnellisempi näin.

Miten noilla työmatkoilla sitten, molemmat valehtelevat olevansa jossain muualla? Vai päiväseltäänkö panitte ja äkkiä kotiin? Miten tuo käytännössä onnistuu jos molemmat naimisissa ja molemmilla vielä lapsiakin, jotak oletettavasti tarvitsevat kuskia/hakua/vientiä. Eivätkö omat kumppaninne epilleet mitään?  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi et ap eroa?? Eihän se ahdistus lopu mihinkään muuhun. Olit sitten salasuhteesi kanssa yhdessä tai et.

Toivon että löytäisin vastaavan tunteen omassa avioliitossani. Tai jotain yhtä hyvää. En halua hajottaa lasten kotia, jos on yhtään toivoa saada hyvää tulevaisuutta nykyisen mieheni kanssa. Salasuhteen loppuminen voisi olla ensimmäinen askel tähän?

Ehkäpä se salasuhde ei olisi alkanutkaan ikinä, mikäli olisit miehesi kanssa vastaavan tunteen löytänyt. Salasuhteeseen päätyessä oma suhteesi on muutenkin jo loppu, ohi. Tiedän kokemuksesta. Erosin, en saanut salasuhdettanikaan, hän ei halunnut. Silti onnellisempi näin.

Mistä tiedät että on ohi, eikö toivoa ole? Uuvuttaa ajatuskin erosta, ihan käytännössä. Lapsia monta. Paljon arjen hoidettavia asioita. Asuntolaina, isot menot muutenkin. En koe myöskään olevani riittävän tasapainoinen pystyäkseni hoitamaan eron oppikirjojen mukaisesti tai tukemaan lapsia niin kuin erossa pitäisi...

Vierailija kirjoitti:

Miten noilla työmatkoilla sitten, molemmat valehtelevat olevansa jossain muualla? Vai päiväseltäänkö panitte ja äkkiä kotiin? Miten tuo käytännössä onnistuu jos molemmat naimisissa ja molemmilla vielä lapsiakin, jotak oletettavasti tarvitsevat kuskia/hakua/vientiä. Eivätkö omat kumppaninne epilleet mitään?  

Minä puhuin ihan totta sanoessani missä olen, jätin vaan kertomatta kuka on kanssani. Mies sepitti tarinan jostain iltamenosta omalle puolisolleen.

Ap vai neljänkympin kriisi syynä. Pettäjä löytää aina jonkun syyn mihin vedota. Ap olet luuseri. Olet ansainnut olotilasi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi et ap eroa?? Eihän se ahdistus lopu mihinkään muuhun. Olit sitten salasuhteesi kanssa yhdessä tai et.

Toivon että löytäisin vastaavan tunteen omassa avioliitossani. Tai jotain yhtä hyvää. En halua hajottaa lasten kotia, jos on yhtään toivoa saada hyvää tulevaisuutta nykyisen mieheni kanssa. Salasuhteen loppuminen voisi olla ensimmäinen askel tähän?

Ehkäpä se salasuhde ei olisi alkanutkaan ikinä, mikäli olisit miehesi kanssa vastaavan tunteen löytänyt. Salasuhteeseen päätyessä oma suhteesi on muutenkin jo loppu, ohi. Tiedän kokemuksesta. Erosin, en saanut salasuhdettanikaan, hän ei halunnut. Silti onnellisempi näin.

Mistä tiedät että on ohi, eikö toivoa ole? Uuvuttaa ajatuskin erosta, ihan käytännössä. Lapsia monta. Paljon arjen hoidettavia asioita. Asuntolaina, isot menot muutenkin. En koe myöskään olevani riittävän tasapainoinen pystyäkseni hoitamaan eron oppikirjojen mukaisesti tai tukemaan lapsia niin kuin erossa pitäisi...

Miksi sitten itket salasuhteesi päättymistä? Kun kerran elämäsi on mielestäsi hyvää noin ja haluat miehesi kanssa rakentaa hyvän ja rakkaudellisen parisuhteen vielä? Sitähän sä haluat, niin eikö se ole sitten ihana asia, että salasuhde päättyi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi et ap eroa?? Eihän se ahdistus lopu mihinkään muuhun. Olit sitten salasuhteesi kanssa yhdessä tai et.

Toivon että löytäisin vastaavan tunteen omassa avioliitossani. Tai jotain yhtä hyvää. En halua hajottaa lasten kotia, jos on yhtään toivoa saada hyvää tulevaisuutta nykyisen mieheni kanssa. Salasuhteen loppuminen voisi olla ensimmäinen askel tähän?

Ehkäpä se salasuhde ei olisi alkanutkaan ikinä, mikäli olisit miehesi kanssa vastaavan tunteen löytänyt. Salasuhteeseen päätyessä oma suhteesi on muutenkin jo loppu, ohi. Tiedän kokemuksesta. Erosin, en saanut salasuhdettanikaan, hän ei halunnut. Silti onnellisempi näin.

Mistä tiedät että on ohi, eikö toivoa ole? Uuvuttaa ajatuskin erosta, ihan käytännössä. Lapsia monta. Paljon arjen hoidettavia asioita. Asuntolaina, isot menot muutenkin. En koe myöskään olevani riittävän tasapainoinen pystyäkseni hoitamaan eron oppikirjojen mukaisesti tai tukemaan lapsia niin kuin erossa pitäisi...

Miksi sitten itket salasuhteesi päättymistä? Kun kerran elämäsi on mielestäsi hyvää noin ja haluat miehesi kanssa rakentaa hyvän ja rakkaudellisen parisuhteen vielä? Sitähän sä haluat, niin eikö se ole sitten ihana asia, että salasuhde päättyi?

Totuus: haluaisin saada kaiken. Pysyä riittävän tyytyväisissä avioliitossa ja pitää salasuhteen TAI avioliiton joka antaa saman kuin salasuhteeni (tämä olisi unelma).

Kannattaa nyt mennä asia kerrallaan. Hoidat tuon salasuhteen pois mielen päältä ennenkuin teet ratkaisuja oman liittosi suhteen, koska on varmaa, että tuo sekoittaa pääsi joka tapauksessa. Voihan olla että saatte vielä liittonne uuteen eloon.

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa nyt mennä asia kerrallaan. Hoidat tuon salasuhteen pois mielen päältä ennenkuin teet ratkaisuja oman liittosi suhteen, koska on varmaa, että tuo sekoittaa pääsi joka tapauksessa. Voihan olla että saatte vielä liittonne uuteen eloon.

Kiitos tästä!

Vierailija kirjoitti:

Itselläni vuosia sitten salasuhteen päättyminen tuntui siltä kuin joku läheinen, rakas ihminen olisi kuollut, mutta surua ei voinut kenenkään kanssa jakaa. Päätin itse suhteen, suhde meni kerrasta poikki emmekä olleet missään tekemisissä/yhteyksissä enää. Oli pitkään vaikeaa, toki ne ensimmäiset kuukaudet olivat vaikeimpia, mutta kyllä toipumiseen meni valehtelematta vuosia. Koskaan enää en moiseen tilanteeseen itseäni päästä, sen verran raskasta asian läpikäyminen oli, niin itselleni kuin sotkun kaikille osapuolille. Selvisin keskittymällä arkisiin puuhiin, lasten ja omaan hyvinvointiin. Hetki ja päivä kerrallaan. Jossakin vaiheessa huomasin ettei enää ahdista. Sitten keskitin tarmoni tietoisesti joihinkin projekteihin, kuten talonrakennusprojektiin. En voi sanoa että olisin täysin selvinnyt, jollakin tasolla tulen kantamaan tapahtunutta aina mukanani.

Tämä voisi olla mun tekstiä! Tuntuupa lohdulliselta että joku muukin on samassa tilanteessa. Mun salasuhde päättyi 4v. sitten. Kuvittelin alkuun että kyllä siitä joskus pääsee yli, mutta nyt tiedän että ei pääse.

Vierailija kirjoitti:

Itse olen naimisissa ja minulla on salasuhde sinkkumiehen kanssa. Tätä on kestänyt jo reilun vuoden.

Kotielämä ei maistu.

Sinkkumiehen suurin motiivi alkaa suhteeseen naimisissa olevan naisen kanssa on, että saa viedä naisen toiselta mieheltä ja tällä tavalla pönkittää omaa käsitystään itsestään alfauroksena. Vihaat siis puolisoasi tarpeeksi salliaksesi tuon nöyryyttämisen. Toivottavasti teillä ei ole lapsia. Miksi et vain eroa? Työskenteleekö sinkkumiehesi vielä pikkupomona tai vetääkö hän jotain harrastepiiriä jossa pääsee pätemään?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei sitä unohda, mutta laastari suhdetta kannattaa yrittää...

Mietin kyllä jo tätäkin... pakko myöntää. Mutta ensisijaisesti haluaisin tulla ns. normaaliksi kuten kaikki muutkin.

Et sä tule koskaan normaaliksi. Noista sun viesteistäkin näkee, että olet harvinaisen itsekeskeinen ihminen, luultavasti joku persoonallisuushäiriökin taitaa olla. Oma nautinto edellä koko ajan kaikkeen... Et sä tule olemaan normaali. Toivottavasti jäisit kiinni mahdollisimman pian, niin puoliso saa mahdollisuuden elää terveemmässä ympäristössä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen naimisissa ja minulla on salasuhde sinkkumiehen kanssa. Tätä on kestänyt jo reilun vuoden.

Kotielämä ei maistu.

Sinkkumiehen suurin motiivi alkaa suhteeseen naimisissa olevan naisen kanssa on, että saa viedä naisen toiselta mieheltä ja tällä tavalla pönkittää omaa käsitystään itsestään alfauroksena. Vihaat siis puolisoasi tarpeeksi salliaksesi tuon nöyryyttämisen. Toivottavasti teillä ei ole lapsia. Miksi et vain eroa? Työskenteleekö sinkkumiehesi vielä pikkupomona tai vetääkö hän jotain harrastepiiriä jossa pääsee pätemään?

Tämä pätee myös ukkomieheen. Yhteneväisiä näillä tarinoilla on, että kun suhde olisi voinut muuttua avoimeksi, niin mies lopetti se. Kysymys oli heille kiihottavasta itsekkäästä leikistä, jossa saa nussia toisen kumppania. Sylkeä toisen miehen vuoteeseen.

Ap. Et ole vastannut mutta sallisitko miehellesi saman?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itselläni vuosia sitten salasuhteen päättyminen tuntui siltä kuin joku läheinen, rakas ihminen olisi kuollut, mutta surua ei voinut kenenkään kanssa jakaa. Päätin itse suhteen, suhde meni kerrasta poikki emmekä olleet missään tekemisissä/yhteyksissä enää. Oli pitkään vaikeaa, toki ne ensimmäiset kuukaudet olivat vaikeimpia, mutta kyllä toipumiseen meni valehtelematta vuosia. Koskaan enää en moiseen tilanteeseen itseäni päästä, sen verran raskasta asian läpikäyminen oli, niin itselleni kuin sotkun kaikille osapuolille. Selvisin keskittymällä arkisiin puuhiin, lasten ja omaan hyvinvointiin. Hetki ja päivä kerrallaan. Jossakin vaiheessa huomasin ettei enää ahdista. Sitten keskitin tarmoni tietoisesti joihinkin projekteihin, kuten talonrakennusprojektiin. En voi sanoa että olisin täysin selvinnyt, jollakin tasolla tulen kantamaan tapahtunutta aina mukanani.

Tämä voisi olla mun tekstiä! Tuntuupa lohdulliselta että joku muukin on samassa tilanteessa. Mun salasuhde päättyi 4v. sitten. Kuvittelin alkuun että kyllä siitä joskus pääsee yli, mutta nyt tiedän että ei pääse.

Hyvä ettet pääsekään kuspiä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsellä takana 3,5v salasuhde joka päättyi 10kk sitten. Alan nyt päästä pikkuhiljaa jaloilleni. Kun katson tilannetta taaksepäin niin toivon etten ikinä olisi lähtenyt koko juttuun mukaan. Psykologini puhuu kokoajan siitä kuinka minun pitäisi osata olla itselleni armollinen ja antaa itselleni anteeksi. Mutta se on mahdotonta. Melkein tuhosin perheeni. Opetti sen etten ikinä enää lähde moiseen mukaan.

Itse toivon samaa mutta tällä hetkellä siitä syystä, että en kestä tätä sydänsurua, jonka olen itselleni (ja nyt vähintäänkin toisen osapuolen vaimolle) aiheuttanut. Toivon että tuo aika tulee mahdollisimman pian, että voin ajatella kuten sinä.

Voisitko antaa konkreettisia neuvoja, miten saada ajatukset muualle ja päästä yli mahdollisimman nopeasti?

Konkreettinen neuvoni on se, että hyväksy kipu. Olet toiminut väärin ja tämä on seuraus. Mutta kaikki tekevät virheitä, turha niistä on itseään loputtomiin ruoskia. Mieti faktat: miksi lähdit suhteeseen, mitä siitä sait, mitä sinulla on nyt? Erityisen tärkeä on viimeinen kysymys. Sitten katse tulevaan.

Sydänsurut ovat kauheita, tiedän. Muttei ole mitään muuta lääkettä kuin rehellisyys ja aika. Ei siis ole ihmepilleriä, joka tuosta vaan vie kivun pois. Mutta usko tähän: vielä tulee aamu, jolloin paine alkaa hellittää. Ja jolloin iloitset siitä, mitä sinulla on.

Voimia!

Ap

Oma salasuhteeni päättyi neljä vuotta sitten. Suru, joka siitä seurasi, oli aivan sanoinkuvaamaton. Minulla oli fyysisesti niin paha olla, että saatoin oksentaa. Niin pahalta kaipuu ja kipu tuntui. Olin todella rakastunut salarakkaaseeni, hän toi elämääni sellaista valoa ja iloa, mitä en koskaan ollut kokenut.

Itse selvisin erosta siten, että annoin itseni surra rauhassa (tosin, se oli pakko tehdä salassa). Surin ja itkin aina, kun se oli mahdollista. Lisäksi ryhdyin urheilemaan. Juoksin ja juoksin, kunnes tuntui, että en jaksa enää. Väsytin ruumista, jotta se ei jaksaisi enää kaivata. Siitä sain apua pahimpaan tuskaan.

Ajan myötä alkoi helpottaa. Kun suru helpotti, oli mahdollista ryhtyä ajattelemaan selkeämmin. Ryhdyin pohtimaan avioliittoani ja sitä, miksi olin aloittanut salasuhteen. Päädyimme mieheni kanssa eroon, koska totesimme että meistä tuskin tulisi yhdessä onnellisia. Siihen oli monia syitä.

Myöhemmin löysin uuden puolison, jonka kanssa olen löytänyt jotain sellaista, jonka tiedän kestävän läpi elämän. Hän on elämäni rakkaus. En usko, että olisin kohdannut häntä ilman, että olisin käynyt itseni kanssa kovan keskustelun siitä, mitä toivon ja kaipaan parisuhteeltani ja elämältäni. Ilman salasuhdetta luultavasti kärvistelisin edelleen huonossa avioliitossa, enkä tuntisi itseäni.

Vaikka tällä hetkellä sinusta AP tuntuisi, että miten jatkaa tästä, niin usko minua kun sanon, että aina on uusi huominen. Aika on paras lääke. Hyvä, että käyt terapiassa, siitä on varmasti apua. Itse ehkä neuvoisin sinua hoitamaan ensin itsesi kuntoon, ja sen jälkeen voisit keskittyä avioliittosi kuntoon saamiseen. On hyvä saada selville syyt, jotka ajoivat sinut salasuhteeseen. Muistathan myös, että jotta saat liittosi kuntoon, tarvitaan siihen molempien panosta. Panostaako miehesi? Onko hän valmis tekemään töitä liittonne edestä? Oletko sinä valmis? Se tulee varmasti olemaan pitkä prosessi, oikotietä onneen ei ole.

Voimia sinulle!

Tapasin viime kesänä kesäjuhlissa erään miehen ja ollaan oltu siitä lähtien ihan salaa yhdessä.

Salailu vaatii jo hieman järjestelyä ja tarkkoja aikatauluja. Oma mies ei onneksi aavista yhtään mitään.

- Kesänainen2017