Kertokaa mitä hyviä tekoja olette tehneet tuntemattomille
Ei tule mieleen mitään hyviä asioita mitä olisin tehnyt. Mutta teen lauantain ratoksi tutkimusta miten hyviä ihmisiä täällä on.
Kommentit (8)
Olen auttanut useaakin maahan kaatunutta ihmistä. ja surullisen usein edelläni kävelee monta ihmistä välinpitämättömästi ohi. Olen soittanut apua kadulle tai puistoon sammuneille. Joskus olen antanut kolikoita sitä pyytävälle, vaikka mietinkin meneekö rahat oikeasti ruokaan vai sittenkin kaljaan. Kerran päärautatieasemalla annoin rahaa kodittomalle. Satunnaisesti päästän kaupassa kassajonossa ohitseni ihmisen, jolla on vain pari ostosta.
Muutaman kerran olen maksanut tuntemattoman bussimatkan.
Entiseltä naapurilta katkesi sähköt maksamattomien laskujen takia naapurin ollessa poissa muutaman päivän kotoa. Tyhjensin heidän pakkasen sekä jääkaapin sisällön ja kannoin säilytykseen luokseni.
Nuo nyt tuli äkkiseltän mieleen.
Kampissa sekavasti käyttäytynyt mies huusi, että "auttakaa, tarvitsen apua.." Kukaan ei pysähtynyt. Menin kysymään mikä oli.
Hän oli syönyt mustikkapiirakkaa eikä kehdannut mennä pyytämään läheisestä ravintolasta paperia, koska oli niin tillintallin. Kävin hakemassa paperia, että sai pyyhittyä suun ympäryksensä.
Hukkasin lompakkoni baarissa. Menin paikan päälle seuraavana päivänä kysymään, josko siivooja tms olisi löytänyt. Paikka oli kuitenkin kiinni ja pihalta löysin jonkun toisen lompakon. Sain häneen yhteyden facebookin kautta ja tehtiin treffit rautatieasemalla. Hän oli niin iloinen tavaroidensa löytymisestä, että oli ostanut mulle hilloa ja keksejä.
Olin aikaisin aamulla matkalla töihin ja joku oli jättänyt puhelimensa bussiin. Mietin, josko olisin antanut puhelimen kuskille, mutta ajattelin, että hukkaaja saisi sen minulta nopeammin kuin että sitä kiikutettaisiin työvuoron päätteeksi löytötavaroihin. Hukkaaja soitti siihen ja hän tuli hakemaan sen työpaikaltani. En odottanut palveluksia, mutta hän antoi minulle 10 euroa.
Naapureita olen myös autellut.
Olen esim. vienyt kännyköitä, avaimia ja koruja poliisilaitokselle. Olen autellut mummeleita jos ovat kaatuneet tai etsineet tavarita kaupasta jne. Ja ihan vaan jutellut jos ovat olleet juttuseuraa vailla.
Maksoin 200 euroa eläinlääkärilaskusta.
Soittanut sammuneelle poliisin, nostanut mummojen kauppakoreja korkean pinoon kassalla, availlut ovia ihmisille kantamuksien kanssa, opastanut ihmisiä..
Aika perussettiä.
Olen pelastanut toisen ihmisen hengen. Siinä isoin.
Jos huomaan että jollain on reppu selässä ja tasku siitä auki, huomautan.
Sieltä lähtee lompsa pian.
Autoin pystyyn vanhan miehen, joka kaatui liukkaalla kelillä talvi-iltana hiljaisessa pikkukaupungissa. Sitten saatoin hänet kotiinsa. Kysyin pärjääkö vai soitetaanko ambulanssi?
Hän oli pelästynyt ja liikuttavan kiitollinen.
Ei tule nyt muuta mieleen. Autan, kun apua tarvitaan.