Voiko noro tulla vain pääkipuna?
Tiistaiaamuna heräsin järkyttävään pääkipuun. Veto oli poissa koko päivän, siitä huolimatta menin töihin ja selvisin sen päivän. Loppupäivän jouduin nukkumaan. Minulla on ollut monesti eri tyyppisiä pääkipuja ja tämä pääkipu oli jotain tavallisesta poikkeavaa. Tuntui kuin pää olisi pullistunut ja kallo halkemassa. Joskus samankaltainen pääkipu oli muutama vuosi sitten noron aikaan, mutta silloin ravasin vessassa tunnin välein ja pääkipua pahensi se, etten saanut edes nukuttua vessareissujen vuoksi. Seuraavana päivänä se oli poissa ja vointi ihan ok.
Torstaiaamuna mieheni vatsassa alkoi kiertää. Mies ei poistunut koko viikon aikana talosta kuin lyhyen reissun kauppaan. Menin töihin normaalisti ja mies laittoi viestiä, että kaikki tulee ulos molemmista päistä. Kotiin tultuani imelän karvas haju muistuttaa minua muutama vuoden takaisesta norotartunnasta.
Olen eristäytynyt miehestä, etten saisi tartuntaa. Onko mahdollista, että kävin jo ", oireettoman" noron, mikä ilmeni minulla pääkipuna?
Kommentit (4)
Ennemmin sulla on migreeni tms. Noroon kuuluu aina kuume ja oksentelu.
Olo oli kuumeinen. Migreenistä olen kärsinyt jo vuosia ja kipu oli erilainen. Ap
Lomamatkalla sairastuttiin koko porukka, kaikilta tuli molemmista päistä paitsi yhdeltä jolla oli vain veto veks ja kuumeinen olo.
Itse olen ilmeisesti kerran saanut kys. taudin lähes oireettomana kun olin sairastanut sen juuri vuotta aiemmin. Mies ja lapsi olivat tosi kipeinä mutta vaikka lapsi onnistui oksentamaan naamaani päin ei minulle vatsaoireita tullut lainkaan.
Joten itse en sulkisi mitään mahdollisuuksia pois, jos mahdollista niin pidä vapaata töistä kunnes perhe on parantunut ettet tartuta työkavereita.
Ei ole mahdollista. Noro ei oireile pelkästään päänsäryllä.