Tykkääkö tämä mies minusta vai mitä?!
Olen harrastuksen parissa tutustunut minua 14 vuotta nuorempaan mieheen (hän 35, minä kohta 49), ollaan molemmat naimisissa ja tiedetty tämä alusta asti. Harrastusryhmällä on chatti ja tapaamme ryhmässä, jossa on sekä miehiä että naisia ikäjakaumalla n. 30-50+ vuotta. Myös miehen vaimo on toisinaan mukana, minun mieheni ei.
Ihan alusta asti tämä mies on hakenut selkeästi kontaktia kanssani. Tulee viereen, "juttelee" koiralleni, kyselee minusta ja asioistani, muistaa, mitä olen kertonut, toivottaa hyvää matkaa, jos olen menossa johonkin, toivottelee tervetulleeksi takaisin kun olen palannut. Muut ryhmäläiset eivät tee tätä. Voi toki olla, että muut ovat luonteeltaan varautuneempia.
Hän on myös ollut auttavainen (ilman että olen pyytänyt) harrastuksen suhteen. Chatissa hän reagoi itkuhymiöllä kun harmittelin yhtä harrastusjuttua ja viimeksi kun postasin yhden kuvan niin reagoi siihen sydänsilmähymiöllä. Kukaan muu ryhmässä ei ole reagoinut näihin juttuihin.
Silloin tällöin törmään ryhmäläisiin ns. kaupungilla ohikulkiessa ja moikataan, mutta ei muuta. Tämän miehen olen tavannut tällä tavoin kaksi kertaa ja on pysähtynyt juttelemaan molemmilla kerroilla. Se sydänhymiökuva, jonka postasin chattiin liittyi yhteen harrastusta sivuavaan projektiin, jonka aloitimme toisen juttelukerran jälkeen. Kuvan oton yhteydessä jäimme kahdestaan ottamaan kuvaa kun muu ryhmä lähti jo pois. Miehen vaimo ei ollut mukana silloin.
Mies myös katselee tosi paljon suoraan silmiin. Samoin kun ryhmässä oli yksi pikku konflikti johon jouduin mukaan niin tämä mies oli se, joka tavallaan "katsoi perään" eli huolehti siitä, että minulla menee ok.
Oikeasti en tiedä mitä ajatella! Hän tuntuu olevan ihan ylimaallisen kiinnostunut minusta, mutta ylitulkitsenko, jos pidän sitä kiinnostuksenosoituksena? Hän ei vaikuta käyttäytyvän näin ryhmän muita naisia kohtaan. Mitä mieltä olette, missä mennään?!
Kommentit (19)
Mies luultavasti pitää sinusta, mutta tuskin enempää, joten ehkä ylitulkitset.
Näpit irti toisten miehistä! Miltä sinusta tuntuisi, jos kumppanisi tekisi samoin? Fiksuna ihmisenä unohtaisit koko jutun etkä miettisi varattua miestä. Luuletko, että mies on kiinnostunut 50 v naisesta? Niinpä.
Kannattaa tunnustella tilannetta :) itse en laita rakkaussilmähymiöitä muuta kuin tosi läheisille ystäville tai sitten mukamas-viattomasti mutta oikeasti flirttimielessä. Ikäerolla ei ole merkitystä. Itselläni 27v mies joka on jo nuorempana tykännyt vanhemmista naisista, voisin kuvitella hänen käyttäytyvän juuri noin..
Pitää varmaan sinusta, mutta ei tiedä ikääsi? Jos tietää, niin hakee vaan jännitystä elämäänsä, ei ole aikeissa jättää vaimoaan. Herää todellisuuteen.
Voihan se olla vähän ihastunut, kyllä varatuillekin miehille näyttäisi näitä välillä tulevan. Mutta koska ne tosiaan on suhteessa enkä kaipaa mitään draamoja elämääni, niin saavat jäädä ihan vain kavereiksi.
Vaikea sanoa. Varmasti pitää sinusta mutta eivoi tietää millä motiiveilla ja miten paljon. Katso mitä tapahtuu. Tiedän että tuossa tilanteessa toivoisi vastauksia tai haluaisi tietää, tavallaan.
Jotkut miehet tykkää flirttailla ja olla mukavia, vaikka vaimokin olisi paikalla. Toiset on valmiita menemään pidemmälle, toiset ei, hakevat vain pönkitystä itsetunnolle, eivät tietenkään tarkoita pahaa. Huomiohan on iloinen asia. Nauti. Mäkin nauttisin. Itsellä vaan se vika että tuppaan sit ihastumaan vähän liikaa. Enkä tarkoita et tekisin koskaan mitään mut ne tunteet ja niiden kanssa painiskelu, se on ihan tarpeeksi..
N38
No, ei todellakaan ole kiinnostunut, vain ystävällinen. Ehkä haluaa pienet panot ilman pelkoa raskaudesta. Monet nuoremmat miehet haalii naisia, jotka eivät voi enää saada lapsia. Näin pääsee eroon suhteesta helpommin.
siis mikä näitä vastaajia vaivaa? Eikö 49 vuotias nainen voi olla viehättävä ja kiinnostava nuoremman miehen mielestä muuten kuin hyötymistarkoituksessa? Miehille on täysin hyväksyttävää flirttailla nuorempien naisien kanssa ja aloittaa jopa suhteita näiden kanssa. Olen kuullut monen nuoremman miehen sanovan että on kiinnostunut vanhemmista naisista koska näiden kanssa saa olla oma itsensä eikä tarvitse kuunnella joka päiväistä kitinää kuten nuorempien kanssa.
En ole aloittamassa yhtään mitään, mietityttää vain tämän miehen käytös. Jos kyseessä olisi omanikäinen mies ilman muuta tulkitsisin asian niin että on kiinnostunut, ihastunutkin ehkä. En myöskään usko, että seksiä vonkaa. Tilaisuus tähän olisi ollut olemassa, jos vain sen perään olisi. Itse olen ollut hyvinkin neutraali, koska kumpikin on tahollaan varattu ja harrastusryhmässä on aivan liian suuri riski menettää kasvonsa kokonaan jos flirttailu menee tiettyjen rajojen yli.
Ap
Niin ja sitä paitsi, ikäeroa ei ole kuin 14 vuotta, joten äiti(hahmo) en sentään tälle miehelle mitenkään voi olla eikä vaihdevuosiakaan ole näkynyt, joten turha haukkua miksikään kääkäksi vaikka en enää sinällään ole nuori.
Ap vielä lisää
Entä, jos en olisi maininnut ikäeroa? Miten tulkitsisitte miehen käytöksen jos ikäeroa ei olisi?
Ap
Olen 35 ja eräs 15 vuotta nuorempi mies sanoi olevansa kiinnostunut minusta.
Kiitin kohteliaisuudesta ja suoruudesta. Sovittiin, että voidaan olla kavereita, ei muuta.
Kyllähän mies voi olla kiinnostunut, mutta koska hänellä on vaimo se on mielestäni tökeröä käytöstä, jos on. Ottaisin asian vain kohteliaisuutena, enkä vaivaisi päätäni varatun miehen aivotuksilla ellei ihan suoraan sanoisi olevansa kiinnostunut. Silloin tekisin selväksi hänelle kuinka hänen tulisi kunnioittaa vaimoaan.
Pesän perään se on.