Mies ei halua seksiä, miksi?
Mieheni ei oikein halua harrastaa seksiä. Olen miettinyt mikä on vikana. Tulen lähes aina torjutuksi vaikka yrittäisin tehdä aloitteen hienovaraisesti tai ronskisti. Seksin aikana mies käskee minua olemaan hiljaa (jos voihkin) ja haluaa lähinnä purkaa paineet ja lopettaa. Mies ei ole kiinnostunut siitä saanko, tai ainakaan hän ei koskaan hoitele minua loppuun jos en tule. Tulen harvoin koska seksi kestää n. 10 min. eikä siihen yleensä kuulu esileikkiä miehen puolelta. Mies osaa tyydyttää minut käsin jos haluaa, on tehnyt sen pari kertaa, mutta ei vain tee sitä. Hän ei halua antaa minulle myöskään suuseksiä, vaan on tehnyt sen ehkä kolmesti vuodessa (Itse annan sitä lähes joka seksikerralla tai joskus siihen, että mies laukeaa, jolloin hän yleensä silittää hiuksiani, ehkä suutelee ja akti on siinä) . Mies haluaa lähinnä humalassa tai krapulassa. Mitään erikoisempia (sitomista, silmien peittämistä, tuhmien puhumista) hän ei halua tehdä itse, nauttii kyllä jos teen hänelle. Ylipäänsä mies ei kosketa minua juurikaan seksin aikana, haluaa joko et ratsastan tai lähetyssaarnaajassa. B-rappuun ei suostu vaikka tahtoisin. Joskus mies sanoi et haluaisi joskus vaan tuikata sisään ja laueta ilman esileikkiä tai painetta siitä saanko...jolloin sanoin et niinhän aina teet. Mies ei kommentoinut asiaa, mutta ymmärsin kommentista hänen pitävän suutelua ja riisumista työläänä eikä nautittavana. Ylipäänsä mies pitää usein silmiä kiinni sängyssä ja tuntuu nauttivan siitä mitä vastentahtoisempi seksiin olen. Muuten miestä ei kiinnosta mikään alistaminen sängyssä. Ei myöskään suutele kunnolla, vaan antaa pusuja, vaikka ei mielellään julkisesti. Miehellä on myös ajoittain erektiovaikeuksia, joihin olen yrittänyt reagoida ystävällisesti asiaa huomioimatta.
Mies ei ole kunnolla seurustellut ennen mua, mutta sillä on ollut useampi lyhyt seksisuhde. Nuorempana sillä on mun käsityksen mukaan ollut platoninen ihastus(?) mieheen. Pelkään sen suoraan sanottuna pitävän tosiasiassa miehistä tai teinitytöistä. Tai sitten sillä on joku fetissi jota ei uskalla kertoa. Mies masturboi usein ja katsoo "salaa" pornoa, jonka laadusta en tiedä.
Omissa aiemmissa suhteissa ei ole ollut tällaisia ongelmia, sänkytaidoista ja ulkonäöni olen saanut kehuja ja miehet ovat nauttineet myös niistä mulle tehtävistä asioista ja jatkaneet muilla avuilla jos ovat saaneet ennen mua. Mietin koko ajan mikä on vialla koska tilanne vain jatkuu. Onko kenelläkään ollut vastaavaa ja mikä paljastui syyksi? Lopuksi vielä ollaan nuoria ja seksiä on ehkä kerran kuussa. Ennen pari kertaa viikossa mun aloitteesta. Ehkäisy on kunnossa. Ei pitäisi olla stressiä. Mies ei halua keskustella asiasta, ei lämpene viettelysyrityksille, ei tee aloitteita jos jätän rauhaan. Ehdottomasti ei halua erota.
Kommentit (7)
No eihän tommosesta mitään tule, että seksiä on harvoin ja silloin kun on, se on huonoa.
Onko sinulla se poimu välilihan ja emättimen välissä? Se voi hangata kikkeliä ikävästi.
Vierailija kirjoitti:
Pelkää että hankkiudut raskaaksi ilman hänen suostumustaan. Pelaa varman päälle.
Tää se on.
t. Toinen mies joka ei pane vaimoaan.
Kuulostaa mieheltäni. Ei parannettavissa.
Kun en oikeasti halua niin innostuu. Alistaminen ei häntä kuitenkaan kiinnosta, tai ilmeisesti kiinnostaa siten etten oikeasti nauttisi.
En usko että teidän suhteessa tulee koskaan olemaan sinua tyydyttävää seksielämää. Kriittisintä kertomassasi on se, ettei miestä kiinnosta sinun nautintosi ja se ettei suostu puhumaan. Vaikka voi kuulostaa kovin karulta niin itse jättäisin heti koska teidän suhteessa ei tunnu tuon seksin osalta olevan molemminpuolista kunnioitusta saati että voisitte ongelmistanne avoimesti keskustella.
Olet vielä nuori ja varmasti löytäisit vielä miehen jonka kanssa seksikin luistaisi. Päätöksen teet tietenkin itse, mutta mieti tarkkaan mitä haluat ja mihin voit tyytyä. En tosiaankaan usko, että seksielämällenne on tulossa mitään positiivista muutosta. Koskaan.
Pelkää että hankkiudut raskaaksi ilman hänen suostumustaan. Pelaa varman päälle.