Kerro tyhmimmästä tuntemastasi ihmisestä
Tällä en nyt suoraan tarkoita jotain että on huono matikassa tms.
Itsellä tahtoo mennä hermot ihmiseen jonka tyhmyys on rajatonta. On täysin kirjaviisas, mutta tilannetaju järjettömän huono. Kyselee typeriä kysymyksiä tosissaan ja lisäksi luulee olevansa hauska ja söpö kun näyttää tämän puolen itsestään.
Tunkee mielipiteensä joka paikkaan, vaikka ei olisi häneltä mitään kysytty, puhumattakaan että olisi asioihin perehtynyt tai perustelisi väitteitään. Yleensä tekee tätä piikittelymielessä.
On hyvin voimakas persoona sanomaan asioista ja häntä inhottaa jos joku ei ole samaa mieltä tai jos sanoo vastaan. (Tästä syystä saan häneltä niskaani vaikka mitä koska uskallan puolustautua ja sanoa asioista)
Sitten nämä typerät kysymykset joita aikaisemmin luulin vain esittämiseksi. "Onko huonoksi jos menee kipeänä urheilemaan?" "Onko desi sama kuin desilitra?"
Lisäksi luulee olevansa fiksu ja pitää itseään kypsänä koska olihan hän kerran vaihdossa mitä minä en ollut. Samaan aikaan luulee ettei vaatteita voi pestä kahdesti jos ne vaikka liukenee veteen. Hyvin epäkäytännöllinen ihminen joka tarvitsee ohjeet joka ikiseen asiaan.
Asioita on vaikka mitä joita en jaksa listata. Miten teillä? Sitä kun yrittää olla huomioimatta ja neutraali ettei tulisi mitään ongelmia, mutta jossain se raja menee kun toinen tulee ihan iholle tökkimään.
Kommentit (11)
Tässä yksi tyhmimmistä:
Elämä pyörii vain ja ainoastaan työn ympärillä. Tekee siis ihan tavallista suorittajan tason duunia toimistoassistenttina, josta ei pitäisi hirveitä paineita ottaa, mutta hän ottaa. Sen seurauksena sairastunut verenpainetautiin. Puhuu vain töistä. Työt ovat suosikkipuheenaihe. Vapaa-ajalla ei jaksa lähteä mihinkään koska on niin uupunut työpäivästä. Nukkuu vaan. Erittäin harvoin jaksaa lähteä huvittelemaan ja silloinkin se on kovan houkuttelun takana. On myös ylivelkaantunut ja talolaina painaa. Mutta laskujahan tulee meille kaikille joka kuukausi. Tarvitseeko niitä aika etukäteen surra.
Tyhmyyttä siis on rakentaa elämä sellaiseksi että on työn vanki ja ei anna työnantajalleen pelkästään omaa työpanosta, vaan myös sielunsa.
Ei uskalla ottaa särkylääkettä (tavallista käsikauppa-Buranaa) mutta polttaa kyllä ketjussa tupakkaa.
Ottaa mielialalääkkeensä viinin kanssa.
Ei uskalla mennä lasten kanssa minnekään, ei leikkipuistoon eikä uimaan yms. koska ne voi siellä satuttaa itsensä. Tosi asiassa ei voi mennä, koska huonosti kasvatetut lapsensa karkailevat, eikä hän sairaalloisen lihavana pysy heidän perässä.
Uskoo kaiken lukemansa tai kuulemansa ilman kritiikin häivääkään.
Ei äänestä, koska "ei se mihinkään vaikuta".
Voi elämä. Tätä sai kestää sukulaisen puolisolta kunnes erosivat. Sen jälkeen ei ole tarvinnut tätä henkilöä nähdä ja kuunnella.
Mun mutsi. Menettää yöunet jos tietää että joutuu täyttään jotain virallisia papereita. Ei saa edes nimeään ja osoitetta lappuihin jos joku ei istu vieressä sanomassa ja näyttämässä oikeaa riviä. Ei mitään omatoimisuutta missään asiassa vaan räpyttelee typeränä silmiään ja odottaa muiden hoitavan hommat. Ja me tomppelit lapset tietysti hoidetaan.
Vierailija kirjoitti:
Lisäksi luulee olevansa fiksu ja pitää itseään kypsänä koska olihan hän kerran vaihdossa mitä minä en ollut. Samaan aikaan luulee ettei vaatteita voi pestä kahdesti jos ne vaikka liukenee veteen. Hyvin epäkäytännöllinen ihminen joka tarvitsee ohjeet joka ikiseen asiaan.
Yllä lainaus ap:n tekstistä. Tuo kohta ei avautunut ollenkaan? Mitäpä meinaat ap?
Tuntuu, että et niin kauhean paljon tarvitse kertomuksia tyhmistä ihmisistä. Olisiko niitä ihan omasta takaa,
tollouksia(kin).
Tunnepuuskassa kirjoitin omaankin silmään kirjoitin näköjään aika sekavasti. Tarkoitan siis tuossa kohdassa sitä että pitää itseään kypsänä ja aikuisena, mutta ei osaa elämän perusasioita ja ajattelee juurikin ettei esim. voi pestä pyykkiä kahdesti jos vaate liukenee veteen (oli joskus laittanut vain parit sukat pesukoneeseen, unohtanut täyttää kokonaan ja mietti tyhjennyksen, jonka siis neuvoin myös miten tehdään, jälkeen voiko ne sukat laittaa pesukoneeseen uudestaan)
Tottakai kömmähdyksiä tulee ihmisille, mutta kun tämä yleinen tyhmyys on arkipäivää. Mitään ei osata käytännössä ja pidetään itseä muita fiksumpana. Saa potkua ylimielisyyteen jos joku kehuu häntä tai muuten vain saa huomioita (usein tällä tyhmyydellä)
Olen kerran julkisella paikalla nähnyt henkilön, joka oli niin tyhmä, että luulin hänen olevan kehitysvammainen. Näin hänet monta kertaa ja kerran kävi ilmi, että hänellä on mies, jonka kanssa asuu. Voi vain ihmetellä, miten mies ottaa kehitysvammaisen tasoisen ihmisen.
Se ihminen esitteli tekeleitään ventovieraille ihmisille ja jäi aina puhumaan näille ventovieraille siten, ettei hänestä päässyt irti. Häntä selvästi kohdellaan jotenkin silkkihansikkain siellä, missä hän asuu. Luulin, että hän asuu avustettuna, mutta ilmeisesti sitten ei.
Valitettavasti eräs sukulaistyttö. Käyttää pas*aista kånken-reppua, koska se on "cool"
Räkii ympäriinsä ja tupakoi, koska se on "cool"
Kiroilee koko ajan, koska se on "cool"
Vierailija kirjoitti:
Mun mutsi. Menettää yöunet jos tietää että joutuu täyttään jotain virallisia papereita. Ei saa edes nimeään ja osoitetta lappuihin jos joku ei istu vieressä sanomassa ja näyttämässä oikeaa riviä. Ei mitään omatoimisuutta missään asiassa vaan räpyttelee typeränä silmiään ja odottaa muiden hoitavan hommat. Ja me tomppelit lapset tietysti hoidetaan.
Mun mutsi on aivan samanlainen! Meille syntyi tammikuussa vauva ja hän ehdotti tulevansa apuun vauvan kanssa. Hänen vierailunsa oli lähinnä sitä, että minä passasin mutsia.
Minun exäni, suu kävi taukoamatta ja aina muita haukkumassa, mutta koskaan ei saanut itse mitään loppuun asti valmiiksi. Keskeneräisiä vaatteita, kukkapenkkejä, ruokia, siivouksia - ja aina jonkun muun vika:)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mutsi. Menettää yöunet jos tietää että joutuu täyttään jotain virallisia papereita. Ei saa edes nimeään ja osoitetta lappuihin jos joku ei istu vieressä sanomassa ja näyttämässä oikeaa riviä. Ei mitään omatoimisuutta missään asiassa vaan räpyttelee typeränä silmiään ja odottaa muiden hoitavan hommat. Ja me tomppelit lapset tietysti hoidetaan.
Mun mutsi on aivan samanlainen! Meille syntyi tammikuussa vauva ja hän ehdotti tulevansa apuun vauvan kanssa. Hänen vierailunsa oli lähinnä sitä, että minä passasin mutsia.
Otan osaa.
Muistan kun jätin esikoiseni äidille ensimmäisen ja viimeisen kerran hoitoon. Tunnin päästä tuli puhelu että pitää tulla takaisin koska vaipat loppuu. Luulin että vuoden vanha lapseni oli saanut ripulin tmv. koska tiesin pakanneeni mukaan useamman vaipan. Selvisi että mummu ei ollut muuta tekemistä keksinyt lapsen kanssa kuin vaihtaa sitä vaippaa ja sitten ne loppuivat.🙈
Ei minun kukkaroni (saati pinna) kestänyt tuollaista leikkiä. Joskus mietimme että esittääkö vain vai voiko oikeasti muuttua noin avuttomaksi. Kateellisena kuuntelen muiden juttuja normaaleista toimintakykyisistä isovanhemmista.😭
Eräs parikymppinen nainen, jonka yleissivistyksessä oli ihan järkyttäviä puutteita. Luuli esimerkiksi että Tampere on merenrannalla. Muutenkin hänellä oli outoja käsityksiä valtioiden ja mantereiden sijainnista ja välillä muutakin puutetta ihan perus yleistiedossa eikä hän vaikuttanut tajuavan jos ystävällisesti yritti korjata. Oli ollut ihan normaalilla loukalla sekä perus- että amattikoulussa, mikä onkin asia joka jaksaa hämmentää minua.
Emme enää ole tekemisissä, mutta muuten hän oli kyllä sydämellinen ja hyvä ihminen. Mutta vähän tyhmä mielestäni...