Köyhän kiropraktikkokäynnit (toimeentulotuki)
Onko kukaan muu toimeentulotuen saaja joutunut käymään kiropraktikolla?
Itsellä nyt hoitosarja menossa, ihan lääkärin lähetteellä kun kyseessä on oikea fyysinen vaiva, joka vaatii hoitoa ja tätä hoitoa ei esim. julkisen puolen fysioterapeutti pysty antamaan. Kiropraktikko jolla käyn, on kuitenkin samalla myös laillistettu fyssari - ilman tätä ei Kela-korvausta voi saada koska jostain kumman syystä kiropraktiaa ei lasketa samalla tavalla lääketieteeksi kuin just fysioterapiaa yms.
Soitin Kelalle toimeentulotukiyksikköön ennen hoitojeni aloittamista, että korvataanhan nämä kuten muutkin terveydenhuoltomenot - muutenhan minulla ei näihin käynteihin olisi varaa ja joutuisin jättämään itseni hoitamatta - ja vastaus oli "tottakai".
Tänään sain kuitenkin hylkäyspäätöksen, ettei "yksityisen puolen hoitoja korvata, vaikka sinne olisikin lääkärin lähete". Aika jääkylmä vesi tuli päin näköä kun kaksi kertaa olen nyt käynyt ja maksanut ne omasta pussistani uskoen, että käynnit korvataan kuten hammaslääkäri- ja gynekäynnitkin.
Siis onko kenelläkään muulla kokemusta vastaavasta? Toivon, ettei tähän kukaan tulisi soittamaan suutaan mistään "mene töihin"-jutusta sun muusta, se ei tässä tilanteessa nyt auta. Minulla ei ole töitä tällä hetkellä enkä sille mitään voi, en myöskään sille etten ole ihan kunnossa ja siksi todella tarvitsen noita kiropraktikon palveluja. Aika hirveä olo tällä hetkellä.
Meneekö Suomi oikeasti nyt siihen, että kohta vain varakkailla on varaa hoitaa itsensä?
Hammaslääkäriajankin joutui nimittäin kerjäämään kun viimeksi kävin. Olisivat jättäneet osittain puhjenneen viisurin mätänemään suuhuni "jos ei sitä särje niin ei sitä tarvitse poistaa"... haisee mädältä, odotanko sen tulehtumista ja tulehduksen leviämistä muualle kehoon?
Kohtalotoverit, vinkkejä?
Kommentit (18)
Minäkin hyötyisin kiropraktikolla käymisestä, mutta vaikka olen työssä, ei minulla ole varaa mihinkään pitkään hoitojaksoon. Asuinpaikkakunnallani ei edes ole kiropraktikkoa, jonka hoidoista saisi Kela-korvauksen. Sinä sentään saat sen. Joten tuntuisi kyllä epäoikeudenmukaiselta, jos sinulle se valtion kassasta kokonaan maksettaisiin.
Vierailija kirjoitti:
Jos kelan päätös (kielteinen) on voimassa voit hakea kunnan sos.toimesta täydentävää tai harkinnanvaraista tt-tukea. Sinne vaan soittoa/hakemusta!
Kiitos, näin meinaan tehdäkin. Onko sinulla kokemusta, että onko tuo onnistunut ja sieltä on tullut täydentävää käyntien korvaamiseen?

Sinä olet töissä eli sinulla on tuloja - minä en ole töissä eli minulla ei ole tuloja. On mielestäni täysin reilua yhteiskunnalta korvata köyhän kaikki välttämättömät lääkärikulut, etenkin kun tämä köyhä on myös omalla työllään niitä veroeuroja yhteiskunnan kassaan tuonut. Tulipa ikävä fiilis, ihan kuin joku toivoisi etten minä pääse hoitoon siksi ettei hän itse pääse. Miten tämmöisiä ihmisiä on olemassa.. :(
"Pitkä hoitojakso" (?) n. 10 kerran käynnit maksanevat jotakin 250 ja 400 euron välillä riippuen siitä missä käy. Itse olisin aivan hyvin voinut pienestä palkastani tuollaisen maksaa silloin kun olin töissä. Useinhan muutama käynti riittää, riippuu täysin vaivasta. EIköhän jokaisella työssäkäyvällä ole se 50, 100 tai 150 euroa tuollaiseen laittaa.
En ymmärrä tätä köyhien kadehtimista.
Ja itse olen siis aivan tuloton, tuloni ovat 0 euroa.
Tulin siis kysymään neuvoja, ei oikeasti kiinnosta yhtään lukea mitään nollatuloilla elävän kadehtimiskommentteja. Mitä iloa joku sellaisestakin saa.
Nämä käynnit ovat välttämättömiä. Kyselemättä korvataan kyllä hammaslääkärikulut... miten se hammassärky on "oikea vaiva" ja pois paikaltaan oleva nivel ei ole? En ole vaivaani valinnut. Jos voisi valita, enpä valitsisi mitään erikoishoitoa vaativia juttuja mutta kas kun kroppa ei kysynyt rasahtaessaan.
Jos en hoida tätä kuntoon, se vaikuttaa kyllä merkittävästi työkykyynikin. Ei tässä yhteiskunnassa mitään osata miettiä pidemmälle. Jos ihmiset jättävät itsensä hoitamatta ja vaivat pahenevat ja pitkittyvät, yhä useampi jää työelämän ulkopuolelle tukien varaan ja verokertymä pienenee pienenemistään. Ei siinä ole kenelläkään enää hauskaa.
Nii, et ymmärrä köyhien kadehtimista? Ei mullakaan ole mitään mahiksia päästä hierojalle, kiropraktikolle tai gynekologille. Hammaslääkärissä käyn kyllä säännöllisesti, siis muutaman vuoden välein kunnallisella. Minustakin tuntuu kyllä hassulta, että kaikkien tukien kanssa toimeentulotuella tai työmarkkinatuella elävät ihmiset pärjäävät tasan yhtä hyvin tai yhtä huonosti kuin pienipalkkaiset kokoaikatyötä tekevät. Takuueläkeläisenkin tulotaso on sama kuin pienipalkkaisen työeläkeläisen. No joo.
banaani kirjoitti:

Vähän ohiksena, mutta moni työssäkäyvä, vaikka tienaa hiukan enemmän saa käytännössä käteen saman verran kuin toimeentulotukiasiakas, kun otetaan huomioon kaikki tulonsiirrot. Ei se ole köyhien kadehtimista sanoa sitä ääneen.
banaani kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos kelan päätös (kielteinen) on voimassa voit hakea kunnan sos.toimesta täydentävää tai harkinnanvaraista tt-tukea. Sinne vaan soittoa/hakemusta!
Kiitos, näin meinaan tehdäkin. Onko sinulla kokemusta, että onko tuo onnistunut ja sieltä on tullut täydentävää käyntien korvaamiseen?
Ei ollut kiropraktikko mutta muu lääkärin määräämä hoito ja sain myöntävän päätöksen. Liitteeksi kopio lääkärinlausunnosta.
1
Vierailija kirjoitti:
Nii, et ymmärrä köyhien kadehtimista? Ei mullakaan ole mitään mahiksia päästä hierojalle, kiropraktikolle tai gynekologille. Hammaslääkärissä käyn kyllä säännöllisesti, siis muutaman vuoden välein kunnallisella. Minustakin tuntuu kyllä hassulta, että kaikkien tukien kanssa toimeentulotuella tai työmarkkinatuella elävät ihmiset pärjäävät tasan yhtä hyvin tai yhtä huonosti kuin pienipalkkaiset kokoaikatyötä tekevät. Takuueläkeläisenkin tulotaso on sama kuin pienipalkkaisen työeläkeläisen. No joo.
Toivotko siis, että ihmiset pärjäisivät huonommin?
En ihan oikeasti tajua tällaista ajatusmaailmaa.
En ymmärrä, miksi välttämättömiin terveydenhuoltokuluihin suhtaudutaan kuin johonkin rahan hassaamiseen.
Minulla on fyysinen vaiva, joka tekee kipeää 24/7, enkö todella ole ansainnut tähän apua?
Siis miten empatiakyvyttömiä ihmiset oikein on nykyään...
Millä lailla on toimeentulotuella elävän vika, että palkat on liian matalia?
Aika järkyttävää kyllä lukea näitä kommentteja, koska köyhän kadehtimistahan tuo on. Matalapalkkoja pitäisi saada ylös, ei köyhän tukia alas kun ollaan muutenkin jo tarpeeksi ahtaalla. Sissos.

Tätä meinasin itsekin kirjoittaa. Sama juttu kuin se neuvo että "mene töihin". Kun ei nykyään voi vaan kävellä työelämään tosta noin vaan..
Minä olen työtön toimeentulotukiasiakas ja vakaasti harkitaen muuttoa pois kumppanini luota koska hänen opiskelukaupungissaan ei ole minulle ilmeisesti työtä. Etäsuhde sitten varmaankin särkee kaksi sydäntä mutta ehkä päättäjien tyytyväisyys ja tulotason nousu lopulta korvaa sen...
Vierailija kirjoitti:
Millä lailla on toimeentulotuella elävän vika, että palkat on liian matalia?
Aika järkyttävää kyllä lukea näitä kommentteja, koska köyhän kadehtimistahan tuo on. Matalapalkkoja pitäisi saada ylös, ei köyhän tukia alas kun ollaan muutenkin jo tarpeeksi ahtaalla. Sissos.
Sisälukutaito? Ei kukaan väittänyt että monien alojen matala palkkataso on toimeentulotuella elävien vika, mutta fakta on myös se ettei rahaa ilmesty mistään taikaseinästä ja raja on vedettävä johonkin.
Aloittajan tapaus on silti kurja, jatkossa kannattaa pyytää joko päätös kirjallisena tai maksusitoumus etukäteen.
Lääkärissä kannattaa alkaa itkemään kovaan ääneen ja uikuttamaan..satuu ui ui ui.
Hoitavat sinut, että pääsevät eroon...
Käyt nyt uusiksi lääkärillä ranka vinossa ja itket että sattuu sattuu,,kunnes saat maksusitoumuksen
Jos minulla olisi syöpä, murtunut jalka tai tuberkuloosi, palstalla nyökyteltäisiin ja oltaisiin ehdottomasti sitä mieltä, että kauheaa, eihän se tietenkään sun syy ole, tottakai pitää olla sairaala- ym. palvelut saatavilla ja köyhälle korvataan - eihän köyhä saa jäädä ilman hoitoa (eihän?)... mutta kun kyseessä on nikamavaiva, joka sattuu joka ikinen päivä ja vaatii ehdottomasti hoitoa, en saisi saada sitä, koska matalapalkka-alalla työskentelevät tulisivat kateellisiksi siitä, että hoitoni korvataan koska olen tuloton. En mitenkään ymmärrä tätä logiikkaa.
Jos ihmisellä on palkkatuloja, silloin hän maksaa asiansa itse. Niin minäkin tein töissä ollessani! Jos elää köyhyysrajalla, palkan lisäksi on mahdollista saada tukea. Kannattaa tarkistaa, onko siihen oikeutettu.
Pitäisikö työttömän ja sairaan ihmisen jäädä vaille tarvitsemaansa hoitoa, koska yhteiskunta ei korvaa sitä samaa hoitoa työssäkäyville?
Alkoi päätä särkeä kun mietin ja mietin ja etsin logiikkaa tästä.
Niitä kokemuksia kaivataan edelleen, jos jollakulla on lisää. Että onko sieltä täydentävästä toimeentulotuesta sitten saanut avun noihin erikoislääkärikuluihin? Ja vertaistukikin olisi tervetullutta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millä lailla on toimeentulotuella elävän vika, että palkat on liian matalia?
Aika järkyttävää kyllä lukea näitä kommentteja, koska köyhän kadehtimistahan tuo on. Matalapalkkoja pitäisi saada ylös, ei köyhän tukia alas kun ollaan muutenkin jo tarpeeksi ahtaalla. Sissos.
Sisälukutaito? Ei kukaan väittänyt että monien alojen matala palkkataso on toimeentulotuella elävien vika, mutta fakta on myös se ettei rahaa ilmesty mistään taikaseinästä ja raja on vedettävä johonkin.
Aloittajan tapaus on silti kurja, jatkossa kannattaa pyytää joko päätös kirjallisena tai maksusitoumus etukäteen.
Ehkä se raja vedetään johonkin muualle kun sairaan, hoidolla mahdollisesti työkykyiseksi kuntoutuvan kansalaisen terveydenhuoltomaksuihin? Enemmän kuluja tulee siitä jos ap jatkuvasti ravaa terveyskeskuksessa hakemassa kipulääkereseptejä.
Vierailija kirjoitti:
mutta fakta on myös se ettei rahaa ilmesty mistään taikaseinästä ja raja on vedettävä johonkin.
Eiköhän jokainen täysjärkinen tiedä, ettei raha tule taivaalta. Minä, ap, olen itsekin ollut töissä ja maksanut veroja, eikä ole koskaan häirinnyt, että joku nostaa tukea tarpeeseen.
banaani kirjoitti:
Jos minulla olisi syöpä, murtunut jalka tai tuberkuloosi, palstalla nyökyteltäisiin ja oltaisiin ehdottomasti sitä mieltä, että kauheaa, eihän se tietenkään sun syy ole, tottakai pitää olla sairaala- ym. palvelut saatavilla ja köyhälle korvataan - eihän köyhä saa jäädä ilman hoitoa (eihän?)... mutta kun kyseessä on nikamavaiva, joka sattuu joka ikinen päivä ja vaatii ehdottomasti hoitoa, en saisi saada sitä, koska matalapalkka-alalla työskentelevät tulisivat kateellisiksi siitä, että hoitoni korvataan koska olen tuloton. En mitenkään ymmärrä tätä logiikkaa.
Jos ihmisellä on palkkatuloja, silloin hän maksaa asiansa itse. Niin minäkin tein töissä ollessani! Jos elää köyhyysrajalla, palkan lisäksi on mahdollista saada tukea. Kannattaa tarkistaa, onko siihen oikeutettu.
Pitäisikö työttömän ja sairaan ihmisen jäädä vaille tarvitsemaansa hoitoa, koska yhteiskunta ei korvaa sitä samaa hoitoa työssäkäyville?
Alkoi päätä särkeä kun mietin ja mietin ja etsin logiikkaa tästä.Niitä kokemuksia kaivataan edelleen, jos jollakulla on lisää. Että onko sieltä täydentävästä toimeentulotuesta sitten saanut avun noihin erikoislääkärikuluihin? Ja vertaistukikin olisi tervetullutta.
1 täällä vielä, voi olla että korvaavat vain tietyn määrän käyntejä (eli vaikka lääkärin suositus olisi 10krt, myöntävät vähemmän) ja sitten haettava uudelleen ellei vaiva parane.
Negatiiviseen sävyyn kommentoijille heristän sormea, koska itsekin tt-tuella eläneenä ja yhteiskunnalta apua saaneena pääsin taas jaloilleni. Ilman tätä apua olisin jäänyt tyhjän päälle ja varmaan ryyppäisin suruuni itseäni hengiltä nyt koska siinä tilanteessa kipujen kanssa elämä tuntui täysin kestämättömältä.
Tsemppiä ap:lle vielä, minä soitin puhelimitse sos.työntekijän kanssa asiasta ja selitin omin sanoin tilannetta, työntekijä sieltä soitti vielä takaisin ennen heidän palaveriaan jossa asiaani käsiteltiin kysyäkseen tarkennuksia. Ja lopulta sainkin maksusitoumuksen siis.
1
banaani kirjoitti:
Tulin siis kysymään neuvoja, ei oikeasti kiinnosta yhtään lukea mitään nollatuloilla elävän kadehtimiskommentteja. Mitä iloa joku sellaisestakin saa.
Nämä käynnit ovat välttämättömiä. Kyselemättä korvataan kyllä hammaslääkärikulut... miten se hammassärky on "oikea vaiva" ja pois paikaltaan oleva nivel ei ole? En ole vaivaani valinnut. Jos voisi valita, enpä valitsisi mitään erikoishoitoa vaativia juttuja mutta kas kun kroppa ei kysynyt rasahtaessaan.
Jos en hoida tätä kuntoon, se vaikuttaa kyllä merkittävästi työkykyynikin. Ei tässä yhteiskunnassa mitään osata miettiä pidemmälle. Jos ihmiset jättävät itsensä hoitamatta ja vaivat pahenevat ja pitkittyvät, yhä useampi jää työelämän ulkopuolelle tukien varaan ja verokertymä pienenee pienenemistään. Ei siinä ole kenelläkään enää hauskaa.
Tämä. Itse tarvisin lupalääkkeen yhteen vaivaan, mutta tässä sitä vaan maataan vuodesta toiseen ja v*ttuunnutaan.