Lue keskustelun säännöt.
Kun joutuu jatkuvasti pelkäämään aikuisen tyttären tekevän itsemurhan.. Onko mitään tehtävissä?
20.02.2018 |
Hän oli noin 12-vuotiaaksi asti todella elämäniloinen tapaus, jonka aurinkosuutta tuntemattomatkin ihailivat. Sitten teini-iän myötä tyttö muuttui melko yhtäkkiä apeaksi. Luulimme kyseen olevan teini-iän tyrskyistä. Hänen apeutensa ei kuitenkaan väistynyt vaikka ikää tytölle tuli lisää ja nykyään hän on parikymppinen. Pyysin kuukausi sitten tytön asumaan luokseni, jotta voisin tukea häntä paremmin ja ettei hänellä olisi niin yksinäistä.
En kuitenkaan ole onnistunut piristämään häntä. Lisäksi pelkään jatkuvasti, että löydän tytön kotoa kuolleena, niin apea ja surullinen hän on jatkuvasti. Silti hän ei hae apua, koska ei kuulemma usko minkään auttavan. Olen äitinä todella loppu tähän enkä tiedä oliko tytön ottaminen luokseni sittenkään hyvä asia. Ehkä minun täytyy vaan yrittää enemmän.
Kommentit (4)
Järjestä lapsesi Kelan tukemaan tiiviiseen psykoterapiaan. Se, että ei hae apua kun ei usko avun auttavan kuulostaa vakavalta masennukselta, jonka oire on toivottomuus. Silloin ei pysty itse hakemaan apua. Lähde mukaan ensikäynnille tai sovi että joku luottoystävä tai poikaystävä tms lähtee mukaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tyttösi tulisi tietenkin saada ottamaan apua vastaan. Kaikin keinoin yritä, jos sinulla vain suinkin on voimia. Jos tyttö ei suostu ammattiapuun, hae sinä sitä itsellesi. Voit kertoa huolesi ja saada oikeasti hyviä neuvoja tyttärenkin suhteen.
Yksin sinä et voi estää mitään tapahtumia. Se on selvä. Paljon voimia ja rohkeutta avun hakemiseen.
Meillä 12v tyttö joka muuttunut myös. Pelkään samaa tulevaisuutta. Ei suostu juttelemaan minulle eikä muillekaan. On hyvin vetäytynyt.
Oletko muuten kysynyt suoraan tytöltäsi onko itsetuho ajatuksia?
Veljeni yritti tappaa itsensä 3 kertaa parikymppisenä. Kaikki sympatiat sinulle. Ensimmäisen kerran jölkeen hön tietenkin joutui hoitoon. Hänkään ei uskonut sen auttavan, jotn ei olisi halunnu, mutta ei tuossa tilanteessa voinut vastaankaan panna. Hoito oli tietenkin avohoitoa ja sen tehoaminen kesti monta kuukautta, siksi ne kaksi muutakin yritystä. Oli hirveää pitää puhelinta yöllä sängyn vieressä ja pelätä että se soi ja siellä on poliisi. Lopulta hoito tietty tehosi. Siinä vaiheessa käytössä oli ollut lääkitystä ja keskusteluapua jotakuinkin vuoden verran.
Pyydä tytörtäsi hakemaan hoitoa, vaikka ei uskoisikaan sen auttavan, ihan vaan ”siltä varalta” että se kuitenkin edes vähän auttaisi, että olisi kaikki kivet käännetty ja sinun mieliksesi. Ja tee hänen kanssaan asioita, vietä aikaa, katsele netfliksiä, juttele, tee pihatöitä tai käy kävelyllä. Ei mitään suureellista elämänmuutosta, vaan tosiaan pientä aktiviteettia ja seuraa. Ja jos se tyttö kertoo, mikä sen elämästä tekee niin ankeaa, niin älä mitätöi hänen kokemustaan. Älä kerro että ei tuo nyt niin paha ole. Toisaalta älä myöskään mene siihen mukaan ja kauhistele miten paha tämä maailma onkaan. Älä edes neuvo, miten sen voi muuttaa. Kuuntele vaan.
Jonkun ajan päästä voi varovasti kysellä, keksiikö hön ehkä itse, mitä voisi tehdä saadakseen asiat paremmalle tolalle - vähän kerrallaan. Mitta hän aloittaa jostain sellaisesta kuin että tarvitsisi olla rahaa tai rakas mies tai jotain, ja sun pitää sit kysyä, että no miten sen voidit saada (mennä töihin tai täyttää kelan hakemus tai tavata joku sopia) ja mitä pitää tehdä jotta siihen pääsisi (ryhtyä lukemaan työpaikkailmoitusia, hankkia lääkärintodistus, mennä opiskelijabileisiin jossa voi nöhdä muita) ja niin edelleen aina pienempää ja välittömämpää kohti. Ja mudita, ettei nyt heti. Vasta ajan kuluttua.