"Vähänkö susta on tullut kaunis"

Tuon kommentin pitäisi olla todella ihana kehu, mutta itselläni alkaa lähes joka kerta kiehua. Olen nyt kuullut tuota muutaman vuoden aikana muutamalta eri tyypiltä, jotka haukkuivat minua yläasteella selän takana ja päin naamaa rumaksi. Heillä on nyt vuorostaan naama valahtanut alas, kun olen napakasti vastannut että kiitos mutten voi sanoa samaa sinusta ja kaunis olen ollut aina.

Olin yläasteella haukuttu jatkuvasti ulkonäköni takia, mutta olen niitä harvoja, joka ei ole muuttunut sitten teinivuosien, ja olen kasvanut vaatekooltani xs --> s/m. Senkin vuoksi tuntuu niin oudolta, että olen yhtäkkiä näiden kommentoijien mielestään kaunis ja minulta varmistetaan onko kaveripyyntö somessa tullut läpi ja
pyydellään puhelinnumeroa, jotta minut voisi kutsua mukaan eri tilaisuuksiin. En yläasteen aikana saanut uusia vaatteita sen enempää kuin kenkiäkään, joten minua kiusattiin armotta ulkonäön vuoksi. Itse taas koin olevani tavallisen näköinen ja ajattelin, ettei se ulkonäkö vaatteista voi olla kiinni.
Nykyisin pukeudun yksinkertaisesti ja osa vaatteista on merkkiä, ja meikkaan hieman enemmän, mutta en panosta sen enempää ulkonäköön kuin on pakko. Senkin takia nuo kommentit tuntuvat hieman omituisilta, koska päänsisäinen maailmani ei kalastele kehuja tällä saralla. Samaan aikaan kun minua haukuttiin ya:lla rumaksi, niin kuulin, että olen tyhmä, koska olen niin kaunis. Kun jatkuvasti kuuntelin tuollaista kummallisen kaksiteräistä kommentointia, niin ilmankos oli teininä pää aivan sekaisin.

Pointtina tässä ei siis ole nyt ulkonäkö vaan sen taustalla oleva kiusaamisen skeema. Minua muistuttaa tuo kommentointi niistä ajoista, kun olisin kaivannut hyväksyntää ja ihan kuin nyt vasta kelpaisin; enkä toisaalta ole erityisen ilahtunut nykyisistä per...nuolijoistakaan. Voiko oikeasti ihmiset olla noin pinnallisia, eli ihmisen omilla piirteillä ja ulkomuodolla ei ole väliä vaan kauniin ihmisen tekee se, jolla on varaa merkkiin?