Marrasmuksut vko16

Heipä hei!



Nyt on taas paluu arkeen pääsiäislomien jälkeen ja toivottavsti muutkin marrasmurujen odottajat ovat saaneet levättyä ja rentouduttua. Oma pääsiäinen meni ihan kotioloissa miehen kanssa, katsottiin leffoja, käytiin kävelemässä ja oltiin vaan. Miten muut viettivät pääsiäistään?



Muutenkin laittakaahan kuulumisia tulemaan! (.)Mulla on tällä viikolla torstaina eka lääkärineuvola ja sitä odottelen toisaalta innostuneena ja toisaalta vähän peloissani. Aina sitä jotenkin ennen ultria tai nyt tätä lääkärineuvolaa jännittää, miten siellä masussa voidaan. Toivottavasti saisin ensimmäistä kertaa kuulla pikkuisen reippaat sydämenlyönnit bd Sitten seuraavana maanataina meillä onkin yksityiselle varattu ultra, jossa katsotaan miten siellä pikkuinen on kasvanut ja mahdollisesti mitataan se niskaturvotus. Pieni masukumpu on nyt pysynyt mukanani sen reilun viikon verran ja toivon, että se siitä kovasti kasvaisi. Kohdun kasvukipuja tuntuu edelleen, välillä enemmän ja välillä vähemmän. Myös rinnat ovat nyt olleet kipeämmät ja ehkä vielä hiukan suurentuneet entisestä. Pahoinvointi näyttäisi nyt jäävän taka-alalle, mutta pyörrytys on tullut uutena oireena mukaan. Olisi kiva lukea teidänkin " napojenne" kuulumisia ;)



Aurinkoa toivoen,



Mörötin ja " Otso" rv11+4

Moi Mörötin, hyvä kun avasit uuden ketjun.



Muakin huimaa ja pyörryttää ja päätä särkee ihan tolkuttomasti. Aiemmin jo mukana olleiden jomottavien alavatsakipujen lisäksi nyt myös vihloo nivusista, tai oikeastaan lantiosta asti. Ja väsyttää ja nälättää ja janottaa... Kaiken kaikkiaan aika lailla kehno olo koko ajan.



Olen juonut väkisin tyrni- ja karpalomehuja jotta välttyisin niiltä ainaisilta emätin- ja virtsatietulehduksiltani. Ei ole muuten mehukuurini aikana kumpaakaan ilmaantunut! Ennen vedin noita molempia kapseleina, mutta raskauden aikanahan ei saa luontaistuotteita syödä. On muuten todella pahaa ja todella kallist tuo tyrnitäysmehu.



Me aiomme tällä viikolla kertoa raskaudesta kaikille niille ystäville, joita näemme kasvotusten. Kauempana asuvat saavat olla vielä asiasta tietämättömiä. Minun perheeni tiesi alusta asti, mieheni perheelle menemme kertomaan tänä viikonloppuna. Jännittää.



Koko ajan pelottaa, onko meidän matonen vielä hengissä. On tullut liikaa luettua noista keskeytyneistä keskenmenoista, joissa sikiö on viikkoja ollut jo kuollut, mutta raskausoireet jatkuu normaaliin tapaan.



Olen lihonut tolkuttomasti jo nyt. Maha pullottaa, mutta näyttää enemmän turvonneelta kuin vauvamahalta. Joko teillä muilla maha näkyy? Rinnat on aristavat ja kasvaneet - tuo kasvu on kivaa vaan tosin. = )



Olen käynyt muutaman kerran hieronnassa(niska-hartia) ja kyllä tekee hyvää! Aamuisin on aina niska ja hartiat ja ristiselkä tosi kipeät. Ristiselkää ei tosin raskaana ollessa kannata hierotuttaa, mutta muuten tuo auttaa oloa kovasti.



Hirveä stressi on työasioista. Olen freelance-kouluttaja ja ensi syksyn kurssien aikatauluja kysellään jo noin viideltä-kuudelta taholta. En uskaltaisi vielä sanoa, että en tule... Jos meneekin kesken, olen syksyllä lapseton ja työtön! Koska tottakai jos perun koulutukset, firmat ja oppilaitokset ottavat tilalleni toiset kouluttajat, jolloin minulla ei ole syksyksi mitään. Kyllä on helppoa vakitöissä olevilla! Minähän en myöskään saa mitään palkkaa niiltä ensimmäisiltä vauvakuukausilta...



Jos taas ilmoitan tulevani ensi syksynä, joudun nyt suunnittelemaan kurssien aikataulut ja sisällöt, mutta sitten perumaan tuloni kesän aikana. Siinä menee luottamus ja maine kouluttajana...





Stressi on kamala. Voi kun tämä rääpäle pysyisi edes kyydissä...



Soittelin äsken naistenklinikalle, josta ei vieläkään ole kuulunut np-ultraan kutsua. Suostuivat sentään tsekkaamaan asian, ja kutsun pitäisi lähiaikoina tulla.



Minulla tänään siis rv 12+1.



Tulipa tilitys! Kommentteja ja omia tuntemuksia otetaan vastaan!

Aamulla piti ihan miettiä että mikä päivä on kun heräsi...

Mekin vaan rentouduttiin ja ei tehty sen kummoisempia, kerrottiin nyt sitten mun puolelle sukua että vauva tulossa. Miehen suku ei tiedä vielä, mies ei halua kertoa, haluaa ootella sopivaa ajankohtaa, milloin sitten lienee.

Oireet on täällä samanlaiset päivästä toiseen, eniten mua on yllättänyt tämä närästys, tuota pahoinvointia nyt osasi odottaakin.

Ensi viikolla on kaksi ultraa (ma ja to), kunnan tarjoama alkuraskaudenultra ja yksityisen np-ultra. Kyllä minuakin jännittää hirmusti että onko siellä kaikki hyvin. Ei tästä huolehtimisesta näköjään pääse yli. Ajattelin jo että kävisin tällä viikolla neuvolassa kuunteluttamassa sydänääniä/ultrassa, mutta taitaa olla ylireagointia. Vaikka neuvolantäti kyllä sanoi että aina saa tulla jos vähänkin siltä tuntuu.



Tulis vaan tuo kunnon kevät päälle niin pääsis puutarhahommiin ja sais muuta tekemistä kun miettis aina vaan tota omaa napaa !



t. kutris 10+4

On se kumma ettei pysty yhtään tästä raskaudesta nauttimaan. Hädin tuskin uskoo siihen. Ultran jälkeen viikon verran meni mukavasti, nyt huoli on taas palannut. Mulla oli pääsiäisen aikana veristä vuotoa - oltiin ulkomailla enkä voinut tietenkään asialle mitään. Huomasin veren yhtenä päivänä paperista jolla olin pyyhkinyt. Mullahan on koko ajan ollut sellaista pientä ruskeaa tuhruilua josta lääkäri sanoi sen olevan vaaratonta, ja niinpä olen lakannut kyttäämästä sitä. Toi veri oli kuitenkin ihan kirkasta ja kamalaa. Sen jälkeen sitä ei ole tullut, toivottavasti, en uskalla hirveästi tutkia. Raskausoireet ovat ihan ennallaan ja oksentelen aamuisin ihan huolella. Väsymys on aika kovaa ja janotus varsinkin. Mutta miten ihmeessä voi olla varma?



Ylihuomenna on lääkärineuvola ja terkkari sanoi että sillä on ultralaitekin että voi tarvittaessa katsoa mikä tilanne. Np-ultraan on ainakin kolme viikkoa vielä. Voi p kun tämä on tällaista. Oman navan tuijotteluksi menee koko homma. Toivottavasti muilla valoisammat mielet - toisaalta helpottaa kun huomaa että muutkin tuskailevat ihan samalla lailla.



silveriina 9+0

Minulla menikin viime viikko lomaillessa miehen kanssa ja siksi jäi kirjoittaminenkin vähiin. Oltiin kolme päivää kylpylässä ja kylläpäs teki hyvää nautiskella siellä ihan kaikessa rauhassa :)

Oireita on edelleen väsymys, huono olo sekä kamala maku suussa :/ Koko ajan saisi olla jotain syömässä ettei huono olo iske. Syöpöttely taitaa näkyä jo vaakalukemissakin ja siksipä olenkin jättänyt vaa' an rauhaan.

Ensimmäinen neuvola on ensi viikon maanantaina ja np-ultra sitten joskus 3-4 viikon kuluttua. Sen jälkeen voikin sitten julkistaa tämän ihanan uutisen myös kaveripiirissä.



-Myyry 9+1

Eka tapaaminen terkkarin kanssa oli eilen. Oikein mukava tyyppi, mutta ei suostunut edes kokeilemaan sydänääniä! Sanoi, että huolestun turhaan jos niitä ei kuulukaan. Pöh, mutta olihan se oikeassa. Ensi viikolla eka lääkäri, silloin kuunnellaan ja toivottavasti kuuluu! Koska vaikka miten tsemppaa itseään niin koko ajan takaraivossa kaihertaa että onkohan " tyyppi" vielä elossa... No, tiedätte tunteen.



Elo jatkuu normaalin " lähes oireettomana" . Rinnat on vähän piukeena ja kyllä vatsa on sen verran kasvanut että farkun nappi ahdistaa. Neuvolan puntari osoitti eilen reilun kilon painonnousua eikä se ole tullut ylensyömällä. Siitä olen varma kun syön täsmälleen samoin kuin ennen ja liikun lähes entiseen tapaan.



Jotenkin on ollut yllättävää miten huoli on niin suuri. Kun sitä jotenkin ajatteli, että kun plussa tulee niin en ikinä enää huolehdi mistään... haha haaa.

tulin kertomaan neuvolakuulumisia. Tänään 9+2 ja pieni tuhruvuoto on mielestäni selvästi vähentynyt. Lääkäri kertoi että toisilla sitä on viikkoon 12 asti. Teki sitten tutkimuksen ja sanoi että ei se ole edes tuhrua, korkeintaan vähän ruskeaksi värjäytyvää valkovuotoa. Ja ihanuuden ihanuus, siellä oli ultralaite ja katsottiin kuulumiset. Tyyppi oli 2,9 cm pitkä ja heilutti ihan hullusti molempi käsiään, pää oli hieno ja jalatkin näkyivät. Sydän löi villisti. Ihanaa, nyt uskallan taas ainakin pari päivää nauttia tilanteesta (ja älyttömästä oksentelusta:)

Meille tuli tänään aika ensimmäiseen ultraan, joka on 5.5. tuntuu siihen olevan ikuisuus!! Mutta aika nopeasti nää viikot tuntuu menevän. Jännittää kauheesti, mitä siellä ultrassa löytyy.

Mulle on nyt uutena oireena tullut päänsärky, ja se on aika kauhea, varsinkin jos ei saa nukuttua sitä 10 tuntia yössä vähintään..



Susa-Juulia rv 9+4

Onpa lohdullista että muutkin murehtivat. Minä en ole koskaan aiemmin ollut murehtiva tyyppi ja aiemmin olen suorastaan nauttinut pienestä epävarmuudesta ja ennaltaarvaamattomuudesta. Nyt mieli on päinvastainen ja huoli ja menettämisen pelko vain kasvavat viikkojen mukana. Huolta ei vähennä viimeisimmän neuvolakäynnin jälkeen (syke löytyi!) alkanut (nyttemmin jo loppunutkin) pieni tuhruttelu. Väsymys on vähentynyt, mutta pahoinvointi on sen sijaan pahentunut.



Olemme aikoneet kertoa läheisimmillemme raskaudesta jo monen viikon ajan, mutta olemme aina lykänneet kertomista epävarmuuden ja menettämisen pelon takia. Kovasti toivon, että viikonloppuna uskallamme vihdoinkin kertoa, voihan olla että se lisää myös omaa uskoa raskauden olemassaoloon ja jatkumiseen (toiveajattelua?)? Olemme jo pohtineet, että jos emme tätä lasta syliimme saisi, niin lapsettomuushoitoihin emme enää lähde (ja haikaraankaan emme ole aikoihin enää uskoneet) vaan alamme toivoa lapsemme saapuvan kotiin lentokoneella (lentokoneiden luottettavuus ja riskit ovat sentään minimaaliset...). Kertokaahan millaisia ajatuksia teillä on?



Näine ajatuksine, Annimaari rv 10+4

Pääsiäinen meni sairastaessa elämäni kamalimman flunssan ja kuumeen, tai ainakin se tuntui siltä, kun vaan panadolia uskalsi ottaa ja sitäkin tosi vähän.

Flunssa kesti tästä syystä pidempään kuin mitä normaalisti ja vähän sitä on vieläkin jäljellä.



Kerrottiin raskaudesta kavereille ja kotiväelle pääsiäisenä, olivat tosi iloisia!



Viimeviikolla oli ensimmäinen neuvola, joka oli pienoinen pettymys, neuvolan täti ei ollut kauaa toiminut äitiysneuvolassa, vain kouluterveydenhoitajana,

mukava täti oli kyllä muuten, hössötti vaan aikalailla kaikkien papereiden kanssa ja tosi vähän kyseli mun olosta ja jaksamisesta...taisi kerran kysyä ja siirtyä jo eteenpäin vasta kun olin pääsemässä alkuun :(

..no, ehkä ensikerralla sitten tajuan itse kysellä ja kertoa enemmän.



n. kolmen viikon päästä on neuvolalääkäri (jossa kuunnellaan sydän ääniä, niitä ei vielä olla päästy kuulemaan, ainoastaan nähty sydämen syke) ja niillä paikkeilla on myös ultra NKL:lla.



neuvolasta sain siis mukaani pinon esitteitä joissa tosi monessa oli samaa asiaa vähän eri sanoilla..



Olo on tälläinen mihin on jo tottunut: väsynyt, ällöttävä, mutta varovaisen onnellinen=hermoraunio :)



terkuin: amaising 10+1

Moikka kaikki,



mites teillä raskausoireet? Mä olen lopen uupunut, kun koko tämä alkuraskaus on ollu niin " sairaalloista" . Päivästä toiseen vaan yököttää ja etoo ja koskee päähän. Noi on pahimmat. Lisäksi vatsaan koskee tasaisena jomotuksena, ja välillä vihloo kovemmin. Väsyttää, janottaa, nälättää jatkuvasti. Nyt uutena oireena alkoi pari päivää sitten kamala hikoilu. Vähän väliä on kamala tuskanhiki päällä ja on pakko päästä ikkunan luo hengittämään raikasta ilmaa.



Koska hemmetissä se ihana, kukoistava keskiraskaus alkaa? = (

Heh.



Vaihdoin muuten synnytyspaikkaa, koska en mitenkään onnistunut saamaan valitsemaltani Naistenklinikalta aikaa np-ultraan. Aikoja olisi saanut vasta sitten, kun tuota tutkimusta ei enää voida tehdä. Mitä se sitten enää auttaa? Menenkin siis Kätilöopistolle. Np-ultra on jo ensi maanantaina, jolloin minulla siis rv13+0. Samapa se varmaan on, kummassa synnyttää. Molemmat on kuitenkin saman HUSin sairaaloita.



Jännittää niin kovasti, että onko siellä masussa elämää. En saanut viime yönä nukuttuakaan kun niin pelotti. Tätä menetystä en kestäisi - koko kamalan, tuskallisen hoitoruljanssin jälkeen.



Tänään lähdemme katsomaan viikon ikäistä vauvaa! Ihanaa.

Heipä hei!



En tosiaan eilen päässyt koneelle kirjoittamaan neuvolakuulumisia, kun olin niin puolikuollut. Aloitin oksentamisen kahdelta aamuyöstä eikä sisällä pysynyt mikään. Ilmeisesti minuun iski oksennus- ja mahatauti samanaikaisesti :( Neuvolassa sain sisulla käytyä ja sitten kotiin sänkypotilaaksi. Nyt pysyn jo tolpillani ja toivon, ettei tuollaista rääkkiä tarvitsisi enää läpikäydä. bd



Sitten niitä neuvolakuulumisia. Sain siis hoiputtua sinne neuvolaan, kun mulla oli se eka neuvolalääkäri ja toivoin, että pikkuisen sydämensykkeen pääsisi kuulemaan. Olin siellä aivan sekaisin ja jatkuvasti pyörtymispisteessä niin, että terveydenhoitaja jo mietti lähettääkö minut tiputukseen. Olo kuitenkin alkoi hiljalleen kohentua, kun sain vähän limpparia siemailtua. Paino oli taas pudonnut, mikä nyt siihen tyhjennysseremoniaan nähden ei ollut mikään ihme. Kaksi kiloa olen tullut alaspäin lähtöpainosta, ei onneksi kuitenkaan sen enempää. On vaan kummasti alkaneet painua nuo posket lommolle, että kyllä se vaan meikäläisen kropassa tuntuu tuollainenkin pudotus ja kun sitä olisi pitänyt kuitenkin jo tulla lisää. Muuten kaikki olikin hyvin. Lääkäri teki sisätutkimuksen, jossa kaikki oli niin kuin pitikin. Eikä hänellä ollut mitään vaikeutta löytää sitä kohtua, vaikka en tosiaan sitä itse tunnekaan ;) Kuulema se on nyt sellainen greipin kokoinen. Sitten kokeiltiin kuunnella pikkuisen sydänääniä ja mulla meinasi hermo mennä, kun tuntui, ettei niitä löydy. Lopulta minun sydämenlyöntien tilalla alkoi kuulua tiheä jumpsutus, meidän " Otson" sydän siellä reippaasti puksutteli :)))) Seuraava virallinen neuvolakäynti olisikin vasta rv22! mutta onneksi saan käydä kuunteluttamassa sydänääniä ja muutenkin juttelemassa silloin kun sille tuntuu. Seuraavalla kerralla saa kyllä isikin lähteä kuuntelemaan pienen sydämen jumpsutusta :)



Tuosta huolesta Niinaniille ja kumppaneille. Kai se on sellainen asia, joka tulee seuraamaan omalta osaltaan koko raskausajan. Minä olen vielä luonteeltani hirveä huolehtija. Vaikka eilen tosiaan tuli nuo pienen sydämenlöynnitkin kuultua, niin odotan kyllä maanantaista np-ultraa, että tiedän pikkuisen selvinneen tästä minun sairastelusta. Me kerrottiin vanhemmille silloin rv8+ ja vaikka vähän aikaa pelkäsin, että nyt viimeistään kaikki menee pieleen kun raskaudesta on kerrottu niin kummasti se läheisten tuki on helpottanut ja tavallaan myös luonut uskoa tämän raskauden jatkumiseen. Mulla on myös niitä vihlomisia vatsassa, mutta kun ne tulee ja menee niin ajattelen niiden vaan olevan merkki siitä, että pikkuinen laajentaa yksiötään. Huolestuisin enempi, jos mitään kasvukipuja ei tuntuisi. Ikävää Niinanii, että sinulla on ollut sitä tuhruilua, se varmasti aiheuttaa sinulla huolta. Kuitenkin olet jo noin pitkällä ja joillakin se ajoittainen tuhruttelu vaan kuuluu siihen alkuraskauteen. Tsemppiä pahoinvointiin ja muuhun oireiluun, olen oksentanut tämän raskauden takia kaksi kertaa ja vaikka muuten on ollut välillä ympärivuorokautistakin yökötystä, niin kyllä tuo oksentaminen on inhaa :( Kylläpähän tässä viimeistään parin viikon sisällä pitäisi olon helpottaa itsekullakin, joten tosiaan sitä hehkeämpää ja virkeämpää keskiraskautta odotellessa bd



Tänään meillä onkin sitten juhlapäivä, kun saadaan viimein ne maagiset 12 raskausviikkoa kasaan!!! :)))))) Nyt sitten vaan odotellaan, että maha ja tietysti " Otso" kasvaisi entisestään ja mahdollisimman pian pääsisimme tuntemaan pikkuisemme liikkeet :)





Terkuin,



Mörötin ja " Otso" rv12+0 JEE!

Meidän neuvolan ovessa on ainakin asiasta ihan lappu, ilmeisesti sen takia koska niitä, jotka eivät tajua tekojensa seurauksia, on niin paljon. Kauhean kivaa sille lapselle joka sen taudin nyt saa, tai jollekin aikuiselle, tai sille viimeisillään olevalle odottavalle äidille joka kenties juuri sinun ajattelemattomuuden takia joutuu synnyttämään sairaana. Eikö kukaan osaa enää nykypäivänä ajatella muiden parasta. Aina ajatellaan vain itseään. Mennään ja tartutetaan ne muut koska tahdotaan kuulla ne sydänäänet tänään eikä esim. ensi viikolla. Ikään kuin pienet uhmaikäiset, tahtoo, tahtoo. Ihan hölmöä.

Kiitos Nikkeli valistuksestasi. Kerroin kyllä omalle terkallenikin tilanteestani eikä hän käännyttänyt minua pois. Jospa sitä osaisi olla vähemmän itsekäs jatkossa. Taidankin nyt sulkeutua joksikin ajaksi tänne neljän seinan sisälle ja laitan ilmastoinninkin pois päältä etten vaan vaaranna kanssaihmisiäni hirveillä pöpöilläni.