Pitäisikö minun olla huolissani pojastani?

Lapsi on ainoa lapsi. Kokenut vanhempien rankan avioeron. Viidesluokkalainen poika. Koulu sujuu kuten ennenkin ja koulussa kasin oppilas. Koulu on kuulemma tylsää ja väsyttää, mutta haluaa lukioon.

Aina ollut jollain tavalla epäsosiaalinen. Halunnut aina olla vain äidin kanssa ja edelleen haluaa olla mieluiten kanssani. Nelosluokalle asti oli kavereiden kanssa ajoittain, mutta nyt viidennellä ei ole kertaakaan ollut vapaa-ajallaan ollut kaverin kanssa. Iltaisin ja viikonloppuisin ei suostu edes kysymään kaveria. Istuisi tietokoneella kaiket illat.
Haluaa kyllä ulos, mutta mun on aina lähdettävä mukaan. Ainoaksi viihdyttäjäksi kelpaa vain äiti ja näin on vähän ollut aina.
Ei halua kavereita missään nimessä, koska ei kuulemma vain halua. Ei ole koskaan halunnut harrastuksiin, sillä ei tykkää olla porukassa ja ei oikein uskalla mennä mukaan.

Pessimistinen luonne ollut aina ja aina kova valittamaan. Voimakastahtoinen. Tällainen ollut aina. Todella hemmoteltu ainut lapsi.

Osoittaa kyllä mielenkiintoa joitain asioita kohtaan. Luonne ollut aina samanlainen. Muuten ei ole muuttunut, paitsi kaverit jäänyt. Koulu siis sujuu kyllä ja kantaa vastuun koulusta.

Mulle alkaa olla tosi raskasta itsellekin, koska olen nyt 12 vuotta toiminut jo viihdyttäjänä, seuraneitinä, lepyttelijänä jne.
Jos sanon, että äiti ei nyt tule ulos vaan kysy kaveria, niin loukkaantuu ja on kiukkuinen aikansa.