Vierailija

Miten olet onnistunut säilymään neitsyenä. Odotatko vielä unelmien kumppania?

  • ylös 8
  • alas 5

Sivut

Kommentit (78)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija

Olen 34-vuotias nainen ja neitsyt. Kaikenlainen seksuaalisuuteen viittaava  oli nuoruudessani ehdottomasti kielletty. Varsinkaan isäni ei siis hyväksynyt minulle minkäänlaisia seksuaalisia tuntemuksia, vaan pitänyt aina puhumattakin selvänä asiana, että olen aseksuaali, enkä tunne mitään seksuaalista. Elämä on muutenkin ollut todella vaikeaa monesta eri asiasta johtuen, enkä ole halunnut tehdä siitä enää yhtään vaikeampaa tälläisillä asioilla. Olen vieläkin täysin isäni vaikutuspiirissä, sillä joudun monista eri syistä johtuen asumaan isäni luona, joten aikuiseksi kasvaminen on jäänyt tavallaan kohdaltani kesken. En halua järkyttää isääni puhumalla näistä asioista kun tiedä, että kaikki tuollainen on kielletty. Toisaalta olen jo vuosia sitten päättänyt, että en aio koskaan harrastaa minkäänlaista seksuaalista kanssakäymistä. En myöskään ole koskaan ollut edes treffeillä. Tosin on hyvin todennäköistä, että olen kuin olenkin aseksuaali. Haluan elää elämäni sinkkuna monesta eri syystä johtuen, enkä kaipaa kumppania.

  • ylös 16
  • alas 27
Vierailija

Mä olen! 36v mies, poikuus tallella. Pari kertaa suudellut. En usko että olen aseksuaali, nettiporno ja muu fantasiointi lähes päivittäistä. Kuka tahtoo tutustua?:D

  • ylös 33
  • alas 3
Vierailija

Vierailija kirjoitti:

Olen siis myös ruma, painan liikaa, työtön ja elänyt vuosia pelkillä yhteiskunnan tuilla. Lisäksi minulla epäillään paria diagnoosia, vaikka mitään ei vielä olekaan. Minulla ei juurikaan ole sosiaalisia kontakteja, ei ole ollut vuosiin. Ymmärrän kyllä, että eipä kukaan tälläistä kumppania halua. En itsekään haluaisi tämän tasoista.

  • ylös 8
  • alas 13
Vierailija

En ole vielä yli kolmeakymmentä. Mutta jos Luoja suo elinpäiviä, tulen olemaan yli 30-vuotias neitsyt. Syynä on sosiaalisten tilanteiden pelko.

N29

  • ylös 36
  • alas 3
Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Mä olen! 36v mies, poikuus tallella. Pari kertaa suudellut. En usko että olen aseksuaali, nettiporno ja muu fantasiointi lähes päivittäistä. Kuka tahtoo tutustua?:D

Mistä päin olet kotoisin?

  • ylös 14
  • alas 3
Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Olen 34-vuotias nainen ja neitsyt. Kaikenlainen seksuaalisuuteen viittaava  oli nuoruudessani ehdottomasti kielletty. Varsinkaan isäni ei siis hyväksynyt minulle minkäänlaisia seksuaalisia tuntemuksia, vaan pitänyt aina puhumattakin selvänä asiana, että olen aseksuaali, enkä tunne mitään seksuaalista. Elämä on muutenkin ollut todella vaikeaa monesta eri asiasta johtuen, enkä ole halunnut tehdä siitä enää yhtään vaikeampaa tälläisillä asioilla. Olen vieläkin täysin isäni vaikutuspiirissä, sillä joudun monista eri syistä johtuen asumaan isäni luona, joten aikuiseksi kasvaminen on jäänyt tavallaan kohdaltani kesken. En halua järkyttää isääni puhumalla näistä asioista kun tiedä, että kaikki tuollainen on kielletty. Toisaalta olen jo vuosia sitten päättänyt, että en aio koskaan harrastaa minkäänlaista seksuaalista kanssakäymistä. En myöskään ole koskaan ollut edes treffeillä. Tosin on hyvin todennäköistä, että olen kuin olenkin aseksuaali. Haluan elää elämäni sinkkuna monesta eri syystä johtuen, enkä kaipaa kumppania.

Haluaisitko kokeilla?
Eihän sitä tiedä vaikka innostuisitkin paneskelemaan oikein kunnolla?

  • ylös 16
  • alas 3
Vierailija

Voiko liian korkeat kriteerit kumppanista johtaa siihen ettei harrasta seksiä kenenkään kanssa? 

  • ylös 18
  • alas 1
Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen! 36v mies, poikuus tallella. Pari kertaa suudellut. En usko että olen aseksuaali, nettiporno ja muu fantasiointi lähes päivittäistä. Kuka tahtoo tutustua?:D

Mistä päin olet kotoisin?

Hki. Sinä?

Vierailija

Ei miehet kiinnosta, ei mitään ongelmaa säilyä neitsyenä. Ei ole koskaan ollut tarvetta olla samanlainen kuin kaikki muut, mennä massan mukana.

  • ylös 13
  • alas 13
Vierailija

Kyllä. Ei tämä omalta kohdaltani ole mitään erityistä suunnitelmallisuutta tai tavoitteellisuutta liity. En ole mitenkään erityisen ruma. Normaalipainoinen,  etten sanosi urheilullinen. Olen toisaalta hyvinkin sosiaalinen ja avoin, mutta toisaalta olen aina pärjännyt yksin.  Omalla kohdallani ei vain ole tullut tilaisuutta tai mahdollisuuta siihen, että olisin luontevasti ja vaivattomasti saattanut "menettää neitsyyteni." Toki tarjokkaita on ollut, mutta en jotenkin pitänyt ajatuksesta, että menettäsin neitsyyteni ns. yhden yön jutun kautta, koska pelkään tai oikeammin ajattelen, että (a) mahdollinen seksi on minulle muutakin kuin mekaaninen suoritus. (b) En koe neitsyyttäni taakaksi, niin että se tekisi elämästäni jotenkin vähempi arvoista tai tai muutoin toisarvoista. (c)  Jos joku kokee minun neitsyyteni ongelmaksi, niin se on hänen ongelmansa ei minun. - Ei tämä mikään meriitti tai ansio ole, mutta ilman seksiä toisen kanssa voi tai olen voinut ainakin toistaiseksi elää.   

  • ylös 33
  • alas 4
Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Voiko liian korkeat kriteerit kumppanista johtaa siihen ettei harrasta seksiä kenenkään kanssa? 

Kyllä ja liian suuret vaatimukset kaikesta muustakin ja itseltä. Tuskin joillain syömishäiriöisilläkään aina niin vilkasta on makkarin puolella.

Vierailija

Mies, 38.

Syitä on monia:

Ujous ja kykemättömyys keskusteluun tai flirttailuun kiinnostavan naisen kanssa
Kaveripiirien puute
Epävarmuus omasta kehosta
Häpeä omasta tilanteesta, itsesuojeluvaisto
Hidas kehitys nuorena ja oleellisten taitojen puute

  • ylös 30
  • alas 1
Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Kyllä. Ei tämä omalta kohdaltani ole mitään erityistä suunnitelmallisuutta tai tavoitteellisuutta liity. En ole mitenkään erityisen ruma. Normaalipainoinen,  etten sanosi urheilullinen. Olen toisaalta hyvinkin sosiaalinen ja avoin, mutta toisaalta olen aina pärjännyt yksin.  Omalla kohdallani ei vain ole tullut tilaisuutta tai mahdollisuuta siihen, että olisin luontevasti ja vaivattomasti saattanut "menettää neitsyyteni." Toki tarjokkaita on ollut, mutta en jotenkin pitänyt ajatuksesta, että menettäsin neitsyyteni ns. yhden yön jutun kautta, koska pelkään tai oikeammin ajattelen, että (a) mahdollinen seksi on minulle muutakin kuin mekaaninen suoritus. (b) En koe neitsyyttäni taakaksi, niin että se tekisi elämästäni jotenkin vähempi arvoista tai tai muutoin toisarvoista. (c)  Jos joku kokee minun neitsyyteni ongelmaksi, niin se on hänen ongelmansa ei minun. - Ei tämä mikään meriitti tai ansio ole, mutta ilman seksiä toisen kanssa voi tai olen voinut ainakin toistaiseksi elää.   

Toivottavasti löydät joskus ihmisen jonka kanssa seksi tuntuisi luontevalta, vaikka sinulla vaikuttaa olevan kaikki hyvin asian suhteen. 

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen! 36v mies, poikuus tallella. Pari kertaa suudellut. En usko että olen aseksuaali, nettiporno ja muu fantasiointi lähes päivittäistä. Kuka tahtoo tutustua?:D

Mistä päin olet kotoisin?

Hki. Sinä?

Täältähän mäkin. Mikä sussa on vikana?

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
En ole vielä yli kolmeakymmentä. Mutta jos Luoja suo elinpäiviä, tulen olemaan yli 30-vuotias neitsyt. Syynä on sosiaalisten tilanteiden pelko.

N29

Onko pelkkä sosiaalisten tilanteiden pelko syynä? Itsellä on kanssa ja kyllä baarista jotenki ihmeen kaupalla on sitä monesti saanut M37

  • ylös 3
  • alas 10
Vierailija

Olen 32 vuotias neitsyt..seukkaamisesta ei ole tullut mitään koska
hikoilen paljon. Joudun vaihtmaaan alushousuja monta kertaa päivässä, koska ne ovat märät. Hiki myös haisee rekkamiehelle tai sille, että olisin pissannut housuihini ja unohtanut pestä vaatteet ja vain kuivattanut ne. Ensin luulinkin, että multa lirahtelee, mutta sama haju on kaikissa vaatteissa ja tulee niihin hetkessä. Pyykistä tullessa haisevat vielä raikkaalle.
Kasvojen ihossa koko ajan paksu rasva, aivan kuin olisi ollut meikit koko päivän kasvoilla. Siihenkään ei ole auttanut mikään.
Kaikista pahinta on hiukset! Ne pöhöttää, on elottomat, karheat ja hapertuvat ennen kuin kasvavat pitkiksi ja joudun leikkaamaan ne lyhyiksi. Ja pitkillä tarkoitan just ja just olkapäille ulottuvia hiuksia.
Saan myös älyttömiä hepuleita ilman syytä ja jos on syytä, niin paisuttelen niitä kohtuuttoman isoiksi.
Olen myös usein päivän vesiripulilla.
Saan päiväkausia kestäviä syöppökohtauksia.
Mitä vielä? Varmaan vaikka mitä, mutta koska muistikin on huonontunut, en nyt saa mieleen muuta.

  • ylös 15
  • alas 4
Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen! 36v mies, poikuus tallella. Pari kertaa suudellut. En usko että olen aseksuaali, nettiporno ja muu fantasiointi lähes päivittäistä. Kuka tahtoo tutustua?:D

Mistä päin olet kotoisin?

Hki. Sinä?

Täältähän mäkin. Mikä sussa on vikana?

Eri asteista masennusta nuoresta asti, nyt paremmin (ilman lääkitystä!)

Tutustutaan?:)

  • ylös 10
  • alas 2
Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole vielä yli kolmeakymmentä. Mutta jos Luoja suo elinpäiviä, tulen olemaan yli 30-vuotias neitsyt. Syynä on sosiaalisten tilanteiden pelko.

N29

Onko pelkkä sosiaalisten tilanteiden pelko syynä? Itsellä on kanssa ja kyllä baarista jotenki ihmeen kaupalla on sitä monesti saanut M37

Saatatko arvata minkä takia seksi tuntemattoman kanssa voisi olla naiselle olennaisesti pelottavampaa kuin miehelle?

  • ylös 19
  • alas 6

Sivut

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
 
Sisältö jatkuu mainoksen alla