Törkeintä mitä teille on sanottu psykiatrisessa hoidossa

Oikeassapa tais silti olla

minua kutsuttiin siaksi

Tuttuni puhui ennen diagnoosin saamista poliklinikalla harhoistaan ja jatkuvasta ahdistuksestaan niin tyhjentävästi kuin vaivoiltaan pystyi. Psykiatri siihen: "Tää on vaan välivaihe mun uralla."

Oma entinen psykiatrini joskus kimpaantui ja huusi mun olevan älykäs ihminen. Asiayhteydestä tulkitsin hänen kokeneen, että olen ihan liian fiksu olemaan näin hullu.

Psykiatrit ovat pikkunilkkejä. Rikollisia ovat he jotka ovat antaneet heille vallan

Tositarinoita hullujenhuoneelta. Eikä vain Turussa https://blogbook.fi/juhakurvinen/tositarinoita-hullujenhuoneelta/

Kävin juttelemassa psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa ja hän laittoi useasti (varmaan vahingossa) minulle ajanvarauskorttiin eri ajan kuin itselleen koneelle. Muutaman kuukauden aikana näin kävi ainakin kolme kertaa. Olin paikalla väärään aikaan tai en mennyt sinne ollenkaan, koska kortissani luki eri päivämäärä. Hän kehtaisi vielä väittää, että en ole sitoutunut hoitooni, koska jätän tulematta paikalle.  Jotenkin meni luottamus koko ihmiseen ja paikkaan. En koskaan lintsannut käynneistä, mutta eihän mielenvikainen voi olla oikeassa. 

tuomiistuin kirjoitti:

Psykiatrit ovat pikkunilkkejä. Rikollisia ovat he jotka ovat antaneet heille vallan

Lääketiedettä käytetään ihmisten hallitsemiseen. Eliitin johdolla. Eräs ranskalainen filosofi.

Minulle psykiatri ehdotteli koko vuosia jatkuneen hoitoni ajan, että luopuisin opinnoistani ja menisin amikseen tekemään jotakin mihin sentään pystyn. (Masennuksellani on pahat kognitiivisesti lamaavat vaikutukset mutta pystyn toimimaan koneellisesti.)

Vaan kaipa se oli oikeassa, ei sairaalla ole varaa tehdä tässä asiassa valintoja haaveidensa mukaan.

Vierailija kirjoitti:

Kävin juttelemassa psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa ja hän laittoi useasti (varmaan vahingossa) minulle ajanvarauskorttiin eri ajan kuin itselleen koneelle. Muutaman kuukauden aikana näin kävi ainakin kolme kertaa. Olin paikalla väärään aikaan tai en mennyt sinne ollenkaan, koska kortissani luki eri päivämäärä. Hän kehtaisi vielä väittää, että en ole sitoutunut hoitooni, koska jätän tulematta paikalle.  Jotenkin meni luottamus koko ihmiseen ja paikkaan. En koskaan lintsannut käynneistä, mutta eihän mielenvikainen voi olla oikeassa. 

No mutta sullahan oli se ajanvarauskortti todisteena..?

Vierailija kirjoitti:

Minulle psykiatri ehdotteli koko vuosia jatkuneen hoitoni ajan, että luopuisin opinnoistani ja menisin amikseen tekemään jotakin mihin sentään pystyn. (Masennuksellani on pahat kognitiivisesti lamaavat vaikutukset mutta pystyn toimimaan koneellisesti.)

Vaan kaipa se oli oikeassa, ei sairaalla ole varaa tehdä tässä asiassa valintoja haaveidensa mukaan.

Mä oon pahoillani sun(kin) puolesta. Itsellä sama juttu, muisti todella hatara ja oikein tunnen sen tyhmyyden.

Tollaisten kommenttien takia en uskalla puhua mistään haaveista psykoterapeutilleni. Ne on ainut mikä saa mut edes vähä ajattelee, että on järkeä hengittää. Jos se viedään, niin sama kävellä avantoon.

"Miksi et ole saanut elämässä mitään aikaan? Miksi olet aina epäonnistunut?"

Oma psykiatri ja terapeutti on olleet aina tosi ihania, mutta osastolla oli eräs ilkeä nainen, joka ei lopulta kehdannut enää silmiin katsoa. Olin vapaaehtoisessa hoidossa ja aina tosi sitoutunut itseni hoitamiseen. Pyrin käymään kotona mahdollisimman paljon. Kuulin huutoa siitä kuinka en voi olla osastolla kun mulla on nyt pienet lapset kotona. Ei uskonut paniikkikohtauksen olevan todellinen. Vasta kun näki verenpaineet ja pulssin uskoi. Puhui todella alentavasti muiden potilaiden kunnosta jne. Hän ei siis ollut omahoitajani ja omat hoitajani joutuivat pahoittelemaan hänen käytöstään. Ymmärrän että tuolla alalla turtuu, mutta jokainen meistä voi sairastua. Jokainen meistä voi olla siinä tilanteessa että tarvitsee vaikka apua syömiseen, vaikka järki pelaa täysin. Oys, osasto 78. Paikan tietäville ei varmasti yllätys.

Psykiatrissa oli jotain outoa, tuntui suhtautuvan kuin rikolliseen. Sitten jossain kokouksessa heitti kaikkien kuullen, että käytän yhteiskuntaa hyväksi. Mitä siihen voi sanoa? En minä sitä pahaksikaan käytä. Olin vaan hiljaa.

Joo ei tässä kehtaa enää mitään apua pyytää, kun ei ole ilmeisesti tarpeeksi ongelmainen. Turha tuhlata "ammattilaisten" aikaa. Siinäpähän odottelette, että saan omin päin lopetettua "yhteiskunnan hyväksikäytön".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulle psykiatri ehdotteli koko vuosia jatkuneen hoitoni ajan, että luopuisin opinnoistani ja menisin amikseen tekemään jotakin mihin sentään pystyn. (Masennuksellani on pahat kognitiivisesti lamaavat vaikutukset mutta pystyn toimimaan koneellisesti.)

Vaan kaipa se oli oikeassa, ei sairaalla ole varaa tehdä tässä asiassa valintoja haaveidensa mukaan.

Mä oon pahoillani sun(kin) puolesta. Itsellä sama juttu, muisti todella hatara ja oikein tunnen sen tyhmyyden.

Tollaisten kommenttien takia en uskalla puhua mistään haaveista psykoterapeutilleni. Ne on ainut mikä saa mut edes vähä ajattelee, että on järkeä hengittää. Jos se viedään, niin sama kävellä avantoon.

No se oli sentään vaan törkeintä mitä oon joutunut kuulemaan, onneksi. Terapeutti, psykologit, psyk. sairaanhoitajat ja muut on yhdessä kuorossa rohkaisseet ja kannustaneet toipumaan rauhassa ja etsimään jonkun tavan toteuttaa itseäni ja käyttää lahjojani. Ei niistä voi etukäteen tietää miten suhtautuvat, mutta läheskään kaikki ei ole tuollaisia. Jäi muutenkin psykiatrista vähän sellainen tunne että jollain tapaa ei vaan pitänyt nimenomaan musta. 

Ikävä totuus on että yhteiskunta ei oikein tue. Siinä se oli ihan oikeassa. Hankala toipua kun apu loppuu kauan ennen oireiden loppumista, eikä opiskelussa tai työelämässä ole joustavuutta. Vähän rikkinäisiä ei vaan tarvita tai haluta mihinkään. 

Vierailija kirjoitti:

Oma psykiatri ja terapeutti on olleet aina tosi ihania, mutta osastolla oli eräs ilkeä nainen, joka ei lopulta kehdannut enää silmiin katsoa. Olin vapaaehtoisessa hoidossa ja aina tosi sitoutunut itseni hoitamiseen. Pyrin käymään kotona mahdollisimman paljon. Kuulin huutoa siitä kuinka en voi olla osastolla kun mulla on nyt pienet lapset kotona. Ei uskonut paniikkikohtauksen olevan todellinen. Vasta kun näki verenpaineet ja pulssin uskoi. Puhui todella alentavasti muiden potilaiden kunnosta jne. Hän ei siis ollut omahoitajani ja omat hoitajani joutuivat pahoittelemaan hänen käytöstään. Ymmärrän että tuolla alalla turtuu, mutta jokainen meistä voi sairastua. Jokainen meistä voi olla siinä tilanteessa että tarvitsee vaikka apua syömiseen, vaikka järki pelaa täysin. Oys, osasto 78. Paikan tietäville ei varmasti yllätys.

Eiköhän tässä ole ihan varoituksen paikka.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oma psykiatri ja terapeutti on olleet aina tosi ihania, mutta osastolla oli eräs ilkeä nainen, joka ei lopulta kehdannut enää silmiin katsoa. Olin vapaaehtoisessa hoidossa ja aina tosi sitoutunut itseni hoitamiseen. Pyrin käymään kotona mahdollisimman paljon. Kuulin huutoa siitä kuinka en voi olla osastolla kun mulla on nyt pienet lapset kotona. Ei uskonut paniikkikohtauksen olevan todellinen. Vasta kun näki verenpaineet ja pulssin uskoi. Puhui todella alentavasti muiden potilaiden kunnosta jne. Hän ei siis ollut omahoitajani ja omat hoitajani joutuivat pahoittelemaan hänen käytöstään. Ymmärrän että tuolla alalla turtuu, mutta jokainen meistä voi sairastua. Jokainen meistä voi olla siinä tilanteessa että tarvitsee vaikka apua syömiseen, vaikka järki pelaa täysin. Oys, osasto 78. Paikan tietäville ei varmasti yllätys.

Eiköhän tässä ole ihan varoituksen paikka.

Nykytilannetta en tiedä. Tästä aikaa vuosia. En tietenkään tiedä, että tapahtuiko tuossa välissä jotain, kun oli hyvin nolona tapahtuman jälkeen. Psykiatrisilla osastoilla taitaa usein mennä niin, että "hullut" ei jaksa valittaa tai ei uskota. Minä sain pahoittelut omalta hoitajalta, koska hän sattui näkemään tilanteen. Mutta kyllä noissa paikoissa ihmistä nöyryytetään.

Psykiatrinen sairaanhoitaja kysyi heti ensimmäisenä että onko minulla kuitenkin ammatti, mikä ammatti ja mitä kouluja olen käynyt.

Kun kerroin koulutuksesta hän tuhahti että onhan se jonkunlainen pohja ja että hyvä nyt kun joku ammatti on.

Sitten hän alkoi purkamaan omia äitisuhteensa traumoja.

Toinen psykiatrinen sairaanhoitaja taas sanoo minulle, että kuulostan "skitsolta".