Mikä tämän mielenilmauksen seuraus tulee olemaan?
Kommentit (16)
Oikeutta poliittisiin lakkoihin rajoitetaan.
Hallituksen ministerit Audin takapenkillä eivät edes huomaakaan lakkoa. Ainoastaan pienipalkkaisia työntekijöitä tässä kiusataan.
Kansanedustajat ajelevat ilmaisilla takseilla kuten muinakin päivinä.
Jaa-a, vaikea ennustaa, mutta onhan tuo jo askel siihen suuntaan että alkaa tulla sitten toimia myös aktiivimallin vastaisesti.
Porrastettu työttömyysturvahan ei olisikaan suurempi ongelma, mutta nykymuodossaan tuo on lähinnä rangaistusmalli ja kaiken lisäksi näyttää siltä että sillä pyritään puuttumaan perustuslailliseen sopimusvapauteen.
Ketään ei sinällään *pakoteta töihin", mutta aiheutetaan tilanne, jossa perustuslaillinen sopiminen vaarantuu, koska huonon sopimuksen tekemättä jättämisestä tullaan jatkossa rankaisemaan.
Jokaisella on oikeus ja vapaus olla tekemättä huonoja sopimuksia, sehän on ihan koko lainkohdan tarkoituskin. Kansa sopimuspöydissään siis tekee taloudelliset reunaehdot valtion hallitukselle, jonka hommaa on sitten ohjata taloutta em. reunaehtojen puitteissa. Oikeistomielinen hallitus kuitenkin nyt antaa velvollisuuksilleen piutpaut ja yrittää aiheuttaa taloudellisia vahinkoja kansalle vaikka väkisin, vaikka tilalla tulisi olla mm. veronkorotuksia, menoleikkauksia ja erityisesti niitä toimia joilla investointeja ja työn kysyntää nostetaan erityisesti avoimella sektorilla. Samaa kyytiä saa myös talouskuplatkin mennä.
Ja mitä näille asioille voi sitten tehdä?
No ei paljon tämän enempää, eli voi kommentoida netissä, voi osallistua mielenosoituksiin, voi äänestää edsukuntavaaleissa. Siinäpä ne suunnilleen.
Vierailija kirjoitti:
Hallituksen ministerit Audin takapenkillä eivät edes huomaakaan lakkoa. Ainoastaan pienipalkkaisia työntekijöitä tässä kiusataan.
Huvittavaa, että nimenomaan ne julkisilla kulkevat pienipalkkaiset ovat äänestäneet vasemmistoa ja nyt SAK tarkoituksella hankaloittaa juuri heidän elämäänsä. Taitaa SDP/Vasemmistoliitto kärsiä tästäkin ensi vuoden vaaleissa.
Isopalkkaiset porvarithan ajavat katumaastureillaan tänään kuten muulloinkin.
Ihan turha lakko. Ei hyödytä mitään.
Aktiivimalli on jo päätetty. Ei sitä peruta.
Tällä nyt voi hetken purkaa pahaa mieltä, mutta ei se muuta mitään.
Seuraus: tavallista pahempi krapula sunnuntaina kun alkoholistit saavat tekosyyn aloitella putkea jo perjantaiaamuna.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hallituksen ministerit Audin takapenkillä eivät edes huomaakaan lakkoa. Ainoastaan pienipalkkaisia työntekijöitä tässä kiusataan.
Huvittavaa, että nimenomaan ne julkisilla kulkevat pienipalkkaiset ovat äänestäneet vasemmistoa ja nyt SAK tarkoituksella hankaloittaa juuri heidän elämäänsä. Taitaa SDP/Vasemmistoliitto kärsiä tästäkin ensi vuoden vaaleissa.
No jos talous saadaan nopeasti laskuun vielä tämän vuoden aikana niin se kyllä toisi vasemmistolle ääniä ensi keväänä.
Vierailija kirjoitti:
Seuraus: tavallista pahempi krapula sunnuntaina kun alkoholistit saavat tekosyyn aloitella putkea jo perjantaiaamuna.
Muuta seurausta tuosta lakosta ei olekaan.
Jos oikeasti tahtousitte jirain muutoksia, unohtakaa lakko... mellakoikaa. Vai ovatko suomalaiset liian bää bää?
Vierailija kirjoitti:
Jos oikeasti tahtousitte jirain muutoksia, unohtakaa lakko... mellakoikaa. Vai ovatko suomalaiset liian bää bää?
Jotain*
SAK testasi lakkohakuja. Vaalien lähestyessä etenkin satamalakoista tulee rutiinia ja talouskasvu pystäytetään. Eihän porvarihallitus saa päästä vaaleihin nousukaudella. Lakkokassat ovat täynnä ja taistolaisella 70-luvulla nuoruutensa eläneihin luottamusmiehiin pumpattu taisteluintoa.
Ei millään tavalla.