Miksi äänestät porvaripuolueita, vaikka olet palkkatyöläinen?
Minulle on suuri mysteeri että miksi monet äänestää porvaripuolueita, vaikka ovat statukseltaan selkeästi vasemmistolaisia. Voiko joku selittää?
Kommentit (25)
Vasemmisto ajaa Suomea suohon, siksi.
Vierailija kirjoitti:
Minulle on suuri mysteeri että miksi monet äänestää porvaripuolueita, vaikka ovat statukseltaan selkeästi vasemmistolaisia. Voiko joku selittää?
Minä olen eläkeiän kynnyksellä oleva palkansaaja. Ymmärrän yhteiskunnallisen asemani, mutta en halua vasemmistopuolueiden lailla sosialistista Suomea enkä sitä että Suomi liitetään osaksi Neuvostoliittoa / Venäjää. Siksi en ole ikinä äänestänyt vasemmistopuoluetta. Myönnän kyllä että ei-sosialistiselle palkansaajapuolueelle olisi ollut tarvetta ja vaaleissa on aina joutunut äänestämään pienintä pahaa. Nythän meillä on PerSut, eli sekin asia on kunnossa.
Minä kyllä istun monessa "roolissa". Olen omistaja, useassakin kansainvälisessä yrityksessä, Olen palkkatyöläinen, kansainvälisessä yrityksessä, jonka yhtenä omistajana olen sattumalta. Työssäni edustan välillä työnantajaa, välillä olen ihan työntekijä. Ymmärrän että yrityksen tehtävänä ei ole töiden tarjoaminen vaa rahan tekeminen omistajilleen. Työntekijät saavat korvauksen työstänsä palkan muodossa. Omistajat saavat korvauksen riskistään tuloksen kautta. Yrityksen tehtävä on maksimoida tuottonsa ja minimoida resurssien käyttö, niin raaka-aineiden kuin muiden tuotannontekijöiden, eli esimerkiksi juurikin työntekijöiden käyttö.
Maailma ei ole niin mustavalkoinen kuin vassarit antavat ymmärtää. Oma kokemukseni on vieläpä se että nämä "punaisimmat", joiden mielestä yritys=paha, duunari=hyvä, ovat huonoiten tuottavia yksilöitä.
Syynä on se että esim. arvoissa näillä porvareilla ja vasemmistolla ei ole juurikaan eroja. Molemmat haluavat sille mökin mummolle hyvä oltavat, molemmat kannattavat lasten hyvää koulutusta, hyvää terveydenhoitoa, ihmisarvoa ja vapautta, ihmisten pärjäämistä jne. Porvarilla on tällä hetkellä realistisemmat ja selvemmät suunnitelmat ja keinot näiden saavuttamiseksi.
Toiseksi jos vastassa on feministinen (vasemmistolainen) ulkopolitiikka ja ns. reaalipolitiikka (porvari), jossa otetaan huomioon myös historialliset ja taloudelliset tekijät ja nähdään se ulkomaailma ilman minkään kirkasotsaisen ideologian sumuttamien lasien läpi, on valinta hyvin selkeä. Porvari vetää tässäkin sen pidemmän korren. (Niinistö vs. Haatainen & Kyllönen on hyvä esimerkki – prosentit kertoo, että kansakaan ei ole ihan täysin tyhmää)
Kolmanneksi kun katsomme maailmaa koskien energiapolitiikkaa ja nykyhaasteita kuten ilmastonmuutosta, on porvareilla parhaimmat eväät edistää esim. puhtaan ja tehokkaan ydinvoiman etenemistä. Heitä ei sido vuosien p*skan jauhaminen ydinvoiman vaarallisuudesta- siis ei nykyaikana pidä paikkaansa millään mittarilla. Itse näen, että nuo Helsingin hiilikasat ovat viher-vassareiden typeryydessä kasaamia - jälleen kerran teknologinen tietämättömyys/idiotismi ja ideologinen bs. on tehnyt tehtäväänsä.
Talouspoliittisesti erot ovat huikeita – porvarit edistävät yrittäjyyttä vasemmisto taas torppaa ja kasvattaa turhaa byrokratiaa, vasemmiston utopiassa on kaikki valtiolla töissä. Yrittämisessä tarvitaan tiettyä sääntelyä, mutta muuten sen pitää olla varsin vapaata. Vasemmiston ymmärrys esim. yrittäjiä kohtaan on tasan nolla. Vasemmisto helmasyntinä on usein se, ettei se erota yksityistä kampaamoyrittäjää monikansallisesta öljyjätistä –omalla veropolitiikallaan se tapaa kaikki ideat kehtoonsa.
Maanpuolustus on itselleni hyvin tärkeä juttu ja nato on optio ja riippuu Itämeren tilanteesta (kuten presidentti totesi). Vasemmisto antautuu ennen kuin edes yhtäkään ammusta on annettu - Ottawan sopimus oli yksi esimerkki meidän (rauhanpuolustajien) rahan haaskauskyvystä ja typeryydestä. Siis päätös, joka oli täysin ideologinen ja maksaa nyt Suomelle kymmeniä miljoonia, kun sitä aiempaa kustannustehokasta puolustusta alas-ajetaan ja uutta järjestelmää ei saada kuntoon. Muutenkaan vassarit eivät suostu näkemään meidän todellista vihollista, vaan käyvät oikomassa sen kravattia ja näin omasta mielestään hoitavat sitä Suomen puolustusta.
Tässä muutamia syitä miksi nykyään äänestän sitä ikipahaa porvaria.
No ihan valitsemalla ammatin, jota ei viedä halpamaihin ja kouluttamalla itseäni.