Onko kukaan muuttanut mieltään lasten hankkimisesta?

Monillekin. Yleisimpänä syynä on järkiin tulo.

Teini-iässä ajattelin, etten halua lapsia. Parikymmpisenä ajattelin, että haluan. Muutama vuosi eteenpäin, ja ajattelin, etten haluakaan. Muutaman vuoden päästä halusin, ja nyt on kaksi.

Ei mitään selkeää syytä, ylipäätään aina sen hetkisen elämäntilanteen peilaaminen muuhun maailmaan.

Edellisessä avoliitossani ajattelimme, että lapset ovat osa normaalia elämänkulkua. Sitten tuli ero ja tajusin, etten oikeasti ole kiinnostunut geenieni jatkamisesta, en lasten hoitamisesta enkä vastuusta.

Aiemmin en halunnut lapsia 99% todennäköisyydellä. Nyt haluan ja mieluiten vielä tässä parin kolmen vuoden sisään. Minulla mielen muuttumiseen vaikutti onnellinen parisuhde sekä myös yhteisen koiran hankinta... Jotkin hoivahormoonit heräsivät?

Keskityin nuorempana opiskeluun ja työntekoon, seurustelinkin. Silloin en halunnut lapsia, taisi olla elämäntyyli järkieste. Vanhemmiltani en saanut koskaan tukea ja loppuelämä meni terapioidessa narskuvanhempien aiheuttamia traumoja. Lapset jäivät tekemättä.

Lottovoitto, jos ei ole lapsia.

Vela kirjoitti:

Edellisessä avoliitossani ajattelimme, että lapset ovat osa normaalia elämänkulkua. Sitten tuli ero ja tajusin, etten oikeasti ole kiinnostunut geenieni jatkamisesta, en lasten hoitamisesta enkä vastuusta.

Hämmentävää, miten paljon elämänkumppani vaikuttaa lisääntymishaluihin. On kovin hauskaa ajatella tulevaisuutta valoisin ajatuksin, mutta harva pystyy ajattelemaan, että mitä jos joudunkin yksin tekemään kaiken ja kantamaan vastuun.

Siskolleni kävi noin. Meihin kumpaankin iskostettiin jo pienenä että kaikki naiset hankkivat ja haluavat lapsia, sehän on vain fakta! On epänormaalia olla hankkimatta lapsia! Muuten elämässä ei ole merkitystä. Miehet voi valita, naiset ei. Eli koska kaikki muut hankkivat lapsia, pitää tehdä perässä.

Siskoni meni naimisiin ja tuli erittäin stressaantuneeksi koska mies yritti hoputtaa asiaa.Tajusi vasta terapiassa ettei lapset ole hänen juttunsa.