Puola on Euroopan turvallisin maa naiselle
https://www.businessinsider.com.au/australia-heads-the-list-of-the-10-s…
Australia on ykkönen. Mannereuroopan maista listalle pääsee Monaco ja Puola.
Maailman turvattomimmat maat naisille ovat raportin mukaan Somalia, Sudan, Irak ja Syyria.
Puola otettiin YLEn vaalitenteissä esiin "haluaisitteko, että Suomi olisi kuin Puola". Kun googletin tuota niin eihän se nyt niin huonolta paikalta vaikuttanut. Varsinkaan Ruotsiin verrattuna.
Kommentit (19)
Islanti euroopassa turvallisempi. Puola on kuitenkin nykyisin ankaran katolinen maa, jossa naisia poljetaan hellan ääreen monilka muilla tavoin.
Näitä on aina hyvin vaikea verrata, koska eri maissa on esim. hyvin toisistaan poikkeavia käytäntöjä vaikkapa raiskausten määrittelemiseen ja kirjaamiseen.
Noin muuten Puola on muuten itse asiassa ihan jees, mutta siellä on aika alhaiset palkat myös paikalliseen hintatasoon nähden. En välttämättä kyllä muuttaisi, tulevaisuudessa ehkä jos talous siellä nousee.
Suomeen muuttaa eniten ihmisiä lähialueilta. Ilmoittakaa asiattomaksi jos joku valehtelee muuta.
puolalaisnaiset eivät saa ehkäisyä eivätkä abortteja katolisen fundamentalismin vuoksi. Maata hallitsevat fundamentalistikatoliset.
Vierailija kirjoitti:
"Somalia, Sudan, Irak ja Syyria."
Noista maistahan meille tulee eniten ihmisiä.
Ehkä sinullekin natsille alkaa valjeta, miksi naiset lähtevät sieltä pakoon? Suomi on muuten tutkitusti Euroopan vaarallisin maa naisille kantasuomalaisten miesten takia.
Vierailija kirjoitti:
Suomeen muuttaa eniten ihmisiä lähialueilta. Ilmoittakaa asiattomaksi jos joku valehtelee muuta.
Tässä kovat faktat. Olette molemmat väärässä
http://tilastot.migri.fi/#decisions
13 654
Venäjän federaatio
9 565
Irak
4 818
Kiina
4 544
Intia
4 150
Vietnam
4 139
Afganistan
3 973
Somalia
3 703
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Somalia, Sudan, Irak ja Syyria."
Noista maistahan meille tulee eniten ihmisiä.
Ehkä sinullekin natsille alkaa valjeta, miksi naiset lähtevät sieltä pakoon? Suomi on muuten tutkitusti Euroopan vaarallisin maa naisille kantasuomalaisten miesten takia.
Suomi ei tuon tilaston mukaan ollut Euroopan vaarallisin maa naiselle. Ruotsikin oli vaarallisempi. Toki paljon Puolaa vaarallisempi.
Ai nämä on näitä venäläisten trollisait "uutis"sivustojen ja -toimistojen poimintoja ja infoiskuja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Somalia, Sudan, Irak ja Syyria."
Noista maistahan meille tulee eniten ihmisiä.
Ehkä sinullekin natsille alkaa valjeta, miksi naiset lähtevät sieltä pakoon? Suomi on muuten tutkitusti Euroopan vaarallisin maa naisille kantasuomalaisten miesten takia.
Pelkkiä miehiä sieltä tulee.
Vierailija kirjoitti:
Ai nämä on näitä venäläisten trollisait "uutis"sivustojen ja -toimistojen poimintoja ja infoiskuja.
Toi nyt oli jo säälittävyyden huippu.
Business Insider is an American financial and business news website that also operates international editions in the UK, Australia, China, Germany, France, India, Italy, Indonesia, Japan, Malaysia, Netherlands, Nordics, Poland and Singapore. Several International editions are published in local languages: Chinese, Dutch, French, German[2], Polish[3] and Japanese[4].
Vai että Puolassa ei saa ehkäisy ja aborttia. Ja että naiset on hellan ääressä. :D Kyllä taas on tietämys kohdillaan. Itse käyn ihan töissä kuten kaikki muutkin tuntemani Puolalaiset naiset. Täällä ei tosiaan tarvi yölläkään yksin ulkona pelätä. Voi keskiyöllä yksin mennä ihan mihin tahansa puistoon ja pusikkoon lenkkeilemään. Puola on ykisi Euroopan (ja maailman) turvallisimmista maista ja toivon, että myös pysyy sellaisena.
Puolassa ei kaikkialla ole saatavilla ehkäisyvälineitä, abortti on todella hankala saada ja lähisuhdeväkivalta yleistä. Naiset joutuvat jäämään kotiin vahinkoraskauksien vuoksi ja katolisen kirkon vahvan vaikutusvallan vuoksi naiset ovat suuria synnintekijöitä avioliiton ulkopuolisissa raskauksissa, eroissa ja aborteissa.
Että ei missään nimessä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomeen muuttaa eniten ihmisiä lähialueilta. Ilmoittakaa asiattomaksi jos joku valehtelee muuta.
Tässä kovat faktat. Olette molemmat väärässä
http://tilastot.migri.fi/#decisions
13 654
Venäjän federaatio
9 565
Tuosta tilastosta puuttuvat EU-maat. Virosta, Ruotsista, Saksasta ja Englannista muuttaa paljon väkeä Suomeen.
Suomessa asuvista ulkomaalaisista 49 % on naisia ja 51 % miehiä.
Varokaa öyhöttäjien levittämiä valheita.
Vierailija kirjoitti:
Puolassa ei kaikkialla ole saatavilla ehkäisyvälineitä, abortti on todella hankala saada ja lähisuhdeväkivalta yleistä. Naiset joutuvat jäämään kotiin vahinkoraskauksien vuoksi ja katolisen kirkon vahvan vaikutusvallan vuoksi naiset ovat suuria synnintekijöitä avioliiton ulkopuolisissa raskauksissa, eroissa ja aborteissa.
Että ei missään nimessä.
Maailmalla on monenlaisia arvoja. Katolisia maitakin on monia. Vaikuttaako se jotenkin turvallisuuteen? Onko maat joissa naisilla on perinteisiä arvoja myös turvallisia maita?
enpä usko että joku baltian itäblokin maa on turvallinen kenellekään, vähiten naiselle. onkohan siellä edes kotiväkivalta tuomittu, ei ainakaan venäjällä, jossa vaimon saa vaikka tappaa kenenkään ilman seiraamuksia. ja ei kai puola venäjästä eroa kuin koonsa puolesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomeen muuttaa eniten ihmisiä lähialueilta. Ilmoittakaa asiattomaksi jos joku valehtelee muuta.
Tässä kovat faktat. Olette molemmat väärässä
http://tilastot.migri.fi/#decisions
13 654
Venäjän federaatio
9 565Tuosta tilastosta puuttuvat EU-maat. Virosta, Ruotsista, Saksasta ja Englannista muuttaa paljon väkeä Suomeen.
Suomessa asuvista ulkomaalaisista 49 % on naisia ja 51 % miehiä.Varokaa öyhöttäjien levittämiä valheita.
Jos EU kansalainen asuu toisessa EU maassa yli 3 kk, niin tarvitsee oles*ke_luluvan. Toisaalta kuka tahansa voi tulla Suomeen (viisumilla) muutamaksi kuukaudeksi ilman olesk*e*lulupaa.
Naisia ulkomaalaisissa on naisia hieman enemmän, koska joissain kulttuureissa voi olla useampi vaimo. He ovat kuitenkin usein tulleet "perheenyhdistämisien" seurauksena. Siis vaikka eivät ole mitään sukua.
Vierailija kirjoitti:
enpä usko että joku baltian itäblokin maa on turvallinen kenellekään, vähiten naiselle. onkohan siellä edes kotiväkivalta tuomittu, ei ainakaan venäjällä, jossa vaimon saa vaikka tappaa kenenkään ilman seiraamuksia. ja ei kai puola venäjästä eroa kuin koonsa puolesta.
Sellainen kommentti sieltä.
Vierailija kirjoitti:
puolalaisnaiset eivät saa ehkäisyä eivätkä abortteja katolisen fundamentalismin vuoksi. Maata hallitsevat fundamentalistikatoliset.
Olen aborttivastainen. Raskaudenehkäisy (ei-abortiiviset menetelmät) taitaa olla yksi tehokkaimmista tavoista ehkäistä abortteja. Jos siis vastustaa aborttia, viisasta olisi kannattaa ehkäisyvälineiden helppoa saatavuutta.
Hmm... tuossahan on käytetty vain yhtä tilastoa turvallisuuden määrittämiseksi. Siinä ei puhuta esim. lähisuhdeväkivallasta (onko se laitonta, onko siitä tapana ilmoittaa poliisille) tai aborttilainsäädännöstä, joka ei ole naisten turvallisuuden kannalta hyvä (naiset joutuvat turvautumaan tee-se-itse-abortteihin).