Pelkään itseäni

Toinen että jos innostun liikaa jostain, sitten elän yli voimavarojen.

Ärsyttää edes innostua mistään kun tietää että sen jälkeen tulee jokin aikaa alamäkeä ja zombeilua

Miten kerrytätte omia voimavaroja?

Mistä tässä on kysymys, anna taustaa.

Minusta vaikuttaa perusongelman olevan siinä, että olet vaikutteita imevä ihminen. Eli kun toiset menevät metsäretkelle, sinä menet näkemään joka oksan. Museossa toljotat joka esineenmutkan ja jäät ällistelemään ensimmäiseen huoneeseen puoleksi tunniksi. Kaksi tuntia tätä intensiteettiä, ja aivosi paistuvat päähäsi.

Lisää tuohon masennus tai muu ahdistus, joka vie tilaa päässä jo valmiiksi ja vaatii kaiken hidastamista. Jos yrität ruoskia itsesi laajentamaan elämänpiiriä, oletkin sitten puun ja kuoren välissä. Jos vielä olet taipuvainen keräämään pelonaiheita, niin näiden asioiden yhdistyessä on erittäin luontevaa alkaa pelätä kaikkia tilanteita, joissa noin käy.

Itseäni on auttanut ongelman toteaminen ja sen myöntäminen, että nuorena oli jees perehtyä tarkasti kaikkeen. Keski-ikäisenä minulla on niin paljon muuta mietittävää, että en edes katsele ympärilleni. Ongelmana onkin jo sitten päinvastainen - ei jää ihmiset mieleen, kun ei oikein vilkaisekaan. Jos vaivun liian syvälle katsomattomuuteen, otan hetkeksi ne henkiset tummat lasit pois, ja katson maailmaa kiitollisena siitä, että se viitsii olla olemassa. Ja silloinkin keskityn johonkin yksityiskohtaan, jotta en näe kaikkea.