Miten sitä ei lapsena osannut pelätä liukastumista? Nyt tuolla saa kävellä sydän kurkussa

Aikuisena tippuu korkeammalta kuin lapsena ja ei ole muutenkaan yhtä ketterä enää.

Lapsena muksahti niin matalalta, ettei se sattunut. Nyt kun romahtaa korkeammalta ja huonommalla koordinaatiolla, sattuu sen verran paljon, että osaa jo pelätä.

Lapsena kaatuminen ei käyny niin kipeää vaan sitä pysty vaan nouseen ylös ja jatkamaan samaa riehumista..vanhempana kaikki sattuu enempi:D

Itse vielä pystyy heittämään itsensä kankun syrjällä kun ikätoveri jo mursi sääriluunsa kun kiloja kertynyt.

Mua huvittaa aina, kun tietyissä pahoissa paikoissa omaa pihaa varoittelen lapsia, että kulkekaa varovasti. No eihän ne sitä muista ja menevät just sieltä mihin nokka osoittaa. Ja mitään ei tapahdu. Sitten itse olen rähmälläni näissä kohdissa joka talvi kun liukasta tulee. 😄 Ja olen ihan hyvässä fyysisessä kunnossa, enkä mitenkään kömpelö.

Minun lapsuudessani ei ollut tällaisia kelejä kuin nykyään on vähän väliä. Olen syntynyt 60-luvun puolivälissä, ja ensimmäinen muistamani kerta, kun oli niin liukasta että kadulla oli vaikea kävellä, oli joskus 80-luvulla. Aikaisemmin oli vain lunta tai sellaista karheapintaista jäätä pakkasella, ei tällaista märkää liukasta jäätä. Tai jos oli, niin paikoitellen, että ne paikat pystyi kiertämään.

Vierailija kirjoitti:

Aikuisena tippuu korkeammalta kuin lapsena ja ei ole muutenkaan yhtä ketterä enää.

Sama oli mielessä. Korkeammalta pudotaan.

Tosin kerran tumpsahdin persiilleni kun tulin kaupasta ja molemmissa käsissä muovipussi. Onneksi ei sattunut vaan perspehmuste riitti vaimentamaan liukastumisen. Oli se silti kuitenkin noloa.

Lapsilla ei ole vielä "tietoa" siitä että sitä tulisi pitää jotenkin nolona.

Myönnetään, itsekin kun kaaduin niin ensimmäinen ajatus ei ollut se, että loukkasinko itseni vaan se, näkikö kukaan.

Minua ei nolota. Jos kaadun, niin aina parempi, jos muita on näkemässä ja auttamassa. 

Naisten talvikengissä on niin surkeat pohjat.

Töissä on naispätkä, joka astelee reippaasti kelillä kuin kelillä. On alle 150 -senttinen eli tosi lyhyt. 

Itse olen N178 cm ja kuljen varovaisemmin. Pitää minua arkana mummona, mutta ihan tuo pituusero tekee valtavasti kaatumisen riskeihin nähden. 

Kummatkin ollaan ihan hoikkia ja liikuntataustaa eli ei siitä kiinni. 

Lyhyydestä on tosiaan hyötyä tässä asiassa. Kuitenkin kannattaa harjoittaa tasapainoaan ja jalkojen, sekä keskivartalon lihaksia, jotta tuntuu hieman varmemmalta astella. Varovainen kuitenkin kannattaa olla liukkaalla siitä huolimatta :)

Silloin kun minä olin lapsi (70-80 -luvulla) ei tosiaan ollut tällaisia liukkaita paskatalvia.

Vierailija kirjoitti:

Minun lapsuudessani ei ollut tällaisia kelejä kuin nykyään on vähän väliä. Olen syntynyt 60-luvun puolivälissä, ja ensimmäinen muistamani kerta, kun oli niin liukasta että kadulla oli vaikea kävellä, oli joskus 80-luvulla. Aikaisemmin oli vain lunta tai sellaista karheapintaista jäätä pakkasella, ei tällaista märkää liukasta jäätä. Tai jos oli, niin paikoitellen, että ne paikat pystyi kiertämään.

Sillon oli kengissäkin kunnon läskipohjat, mitkä piti jäälläkin. Olispa vieläkin sellasia.

Lasten luut on joustavammat. Niitähän on selvinnyt kolareistakin pelkillä mustelmilla, kun aikuisilla jalat ja kädet tohjona.

Vierailija kirjoitti:

Lasten luut on joustavammat. Niitähän on selvinnyt kolareistakin pelkillä mustelmilla, kun aikuisilla jalat ja kädet tohjona.

Ja lasten vaatteet soveltuu rypemiseen paremmin. Ei mene heti kilo lunta pimppiin jos kaatuu.

Sain lapsena aivotärähdyksen ja siitä toistuvia päänsärkyjä.

Silloin koko maailmaa ei oltu pehmustettu ja lapsia kääritty kuplamuoviin. Sai kokeilla tasapainoaan, kaatuilla, kompastella ja taas nousta ylös. Kukaan ei ollut koko aikaa varoittelemassa "Nyt Anja varovasti, varo varo varo"  Osa nykylapsista pelotellaan varomaan suunnilleen kaikkea.

Kun kaaduin roskapussit käsissäni, ajattelin vain näkikö kukaan .......myöhemmin ostin apteekista kengänpojiin pujotettavat liukastumisesteet. Olen seitsemänkymppinen.

Näinpä! Lapsen mentiin kuin kirahvit liukkaalla jäällä, ei pelätty mitään.

Nyt pelkään kaikkea liikkumista - kaaduin kesällä (!) kahdesti ja selkä paskana. Vieläkin tutkitaan ja olen lähes liikuntakyvytön pahimmillani. Parhaina päivinä vain sietämätön kipu ja särky