Yläasteikäisiä tyttöjä ahdisteleva naisopettaja Espoossa 2000-luvun alkupuolella. Muistaako kukaan??
Nyt kun näitä ahdistelevia opettajia on tullut mediassa ilmi niin muistui mieleen tällainen tapaus omilta peruskouluajoiltani. Vuosi on ollut jotain väliltä 2004-2006, en muista enää tarkalleen.
Paras ystäväni oli Espoolaisessa koulussa ja kertoi, että heillä on matematiikan opettaja, joka ilmeisesti tapailee kahta tyttöä heidän luokaltaan. Tämä opettaja oli itsekin siis nainen. En muista tämän opettajan nimeä valitettavasti. Kerran näin tämän opettajan odottaessani ystävääni ja oli ulkonäöltään todella miesmäinen, pienikokoinen tosin, mutta muuten olisi voinut luulla mieheksi.
Keskusteltiin muutamaan otteeseen tästä ja mielestäni kuulosti todella oudolta, että opettajalla on sellainen suhde seiska- tai kasiluokkalaisten kanssa. Ystäväni mukaan opettaja mm. vei näitä tyttöjä matkoille. Nämä tytöt siis ihan avoimesti puhuivat kavereilleen tästä "suhteesta". Tuolloin ei tullut tosin mieleenkään, että asiasta olisi pitänyt puhua jollekin. Itse kun en edes ollut samassa koulussa niin vielä vähemmän sekin takia. Tämä asia on vain vaivannut minua ja nyt se muistui mieleen... Kuulostaako tämä kenestäkään tutulta?
Muistaakseni kyseinen opettaja oli ystäväni luokalla vain sijaisena eli saattaa olla kiertänyt muissakin pk-seudun kouluissa...