Hajoo pää ton 3-v pojan kanssa!!! Mitä mä teen???

Sitten löytyi yllättävä apu... Katottiin omia videoita, joissa kuvattu poikaa...ja yleensähän kuvataan kun jotain kivaa tapahtuu. Tavallaan heräsin itsekin siihen, että osaahan poika olla kiltti ja ihanakin. Oma suhtautuminen lapseen muuttui taas positiivisemmaksi ja kummasti se vaikutti myös lapseen.

Voi olla että tämä ei teillä auta asiaa ollenkaan, mutta halusin vain sanoa sen että pitää katsoa myös itseensäkin...

meillä on hyvin samanlainen ja samanikäinen poika. Ollaan vaan todettu, että taitaa olla paha uhmaikä vaan menossa (millään ei meilläkään meinaa mitkään kiellot ja konstit tehota), joten ei kai auta, kuin odotella parempia aikoja...

Uusimmassa kaksplus tai vauvalehdessä oli juuri aiheesta kirjoitus, että kannattaa itse tilanteen päällä ollessa rauhoittua, odottaa että kiihtyminen menee ohi ja ottaa tilanne terveellä tavalla hallintaan. Lapsen tasolle ei saa mennä, vaan olla aikuinen. Itselläni on 3v, joka koettelee jo hieman myös, mutta jos tulee tilanne, että lapsen käytös menee hervottomaksi, otan huumorin apuun. Myös keskustelu menee yllättävän hyvin perille. Lapsi uhmatessaan etsii rajoja, rakastaako äiti ja isä minua tällaisena tuhmanakin. He kyllä tietävät tekevänsä väärin ja sen vuoksi siihen ei tarvitsekaan keskittyä niin paljoa, vaan tilanteen hallintaan.

Kuulosti _niiiiin_ tutulta. Meillä tosin poika jo 5v ja lähes sama meno jatkuu. Kaksi pienempää sisarusta. Poika on rauhoittunut siitä kun oli 3v ja arki on hieman helpompaa mutta edelleen kuitenkin vaativin lapsistamme. Erittäin energinen ja kovapäinen sekä utelias. Vaatii selkeän rytmin sekä erittäin johdonmukaista kuria!! Todella paljon kehuja. Kehut kasvattaa eniten vaikka välillä tuntuu ettei millään löydä kehumisen syitä. Meillä poika on ikäistää " fiksumpi" ja tylsistyy helposti liian helpossa touhussa. Tarvitsee paljon hommaa missä saa käyttään taitojaa ja päätää. Turhautuu helposti kun ei _mitään_ tekemistä ja sitten törttöily alkaa. Oma äidin tai isän kanssa vietetty aika on tärkeää.



Tsemppiä tosi paljon ja kärsivällisyyttä. Ihan varmasti jossain vaiheessa alkaa helpottaa. Vaikka se tuskin tässä vaiheessa helpottaa. Mutta mitä johdonmukaisempi olet nyt sen helpommalla pääset parin vuoden päästä.

Ainakin " ylimääräiset" energiat saisi purettua. Samanikäisten lasten seura voisi myös auttaa.

Mulla niitä on neljä, mieti sitä!



(Mut ihan oikeesti: tuo kuuluu asiaan. Sitä kutsutaan uhmaiäksi. Poikasi kuulostaa ihanalta, normaalilta, energiseltä lapselta jolla hyvä itsetunto = olet ollut hyvä äiti), terv,



neljän välillä aika väsynytkin äiti

meillä esikoinen 3v ja nuorempi 1,5v

esikoinene ei kertakaikkiaan tee mitään " niin kun pitäisi" siivoaminenon myrkkyä " mul on jalat niin kipeet" ja näin ei voi siivota tai sitten kädet on kipeät, mutta kun tulee puhetta ulos lähdöstä kuuluu " mä paranin jo" . Mitään ei voi tehdä mitä pyydetään koska joku paikka on just silloin NIIN kipeä... Päikkäreille ei voi kävellä yläkertaan, kun polveen satttuu eikä voi syödä koska peukku on niin kipeä...



Pikku veljeä voi kiusata, mutta pikkuveli ei saa koskea mihinkään heti kuuluu " veikko ei, ei saa" ja voi kauhistus jos nyt pikkuveli sattuu koskemaan isomman saappaaseen niin siitähän se riemu repeää...



Ulkona mennään ihan varmaan siihen lätäkköön ja kastellaan kamppeet, tai hankeen ja upotaan sinne sillä seurauksella että kenkä jää hankeen kiinni. Kävellä eivoida leikkipuistoon, tai ainakaan kotiin päin.



Pikkuveli ei saa koskea yhteenkään lapioon, saatika että tulisi mukaan leikkeihin. Voi kauhistus mikä touhu on tulla sisälle ulkoa, alkaa armoton huuto " en haluuuu!" ja ulkoa kun saa pojan sisälle menee sellainen 45min siinä, ttä poika huutaa suoraa huutoa " mä meen uloooos" ...



Mikään ruoka ei kelpaa ollenkaan " en tykkää" ja räävitään lautaselta vain muutama lusikallinen, nekin naama rytyssä. Hetken päästä tullaan keittiöön pyytämään " ottaisin leivän" . Tai sitten lähdetään pöydästä armottomalla huudolla ja ollaan syömättä koko päivä.



Illalla alkaa huuto siitä " en haluu nukkumaan" ja kun lopulta on tunti taisteltu siitä, että onko nyt nukkumaan meno aika pojalla menee noin 2 min nukahtamiseen. Yleensä kamalin huuto alkaa siitä, kun tulee puhetta iltapesulle menosta...

Itse suosittelen viemään lapsen hoitoon, hänen itsensä vuoksi.

Jos olet jostain syystä kotona (esim. äitiyslomalla) niin voithan pitää lyhyitä hoitopäiviä (esim 9-15) ja esim. perjantaisin kotona, eli 4 x 6h/vko. (toki maksat tästä täyden hoitomaksun)



Ja perustelut:

-poika oppii ryhmässä ja vieraan aikuisen kannsa eri tavalla rajoja kuin ikinä sinun kanssasi kotona

- ihmiset hiovat toista ihmistä, kuten vesi hioo kiviä. Vertaisryhmässä lapset oppivat antamista, jakamista, voittamista, häviämistä, anteeksiantamista ja elämää.

- Oman kokemukseni mukaan tuon ikäinen kaipaa todella paljon puuhaa, ja jos et satu asumaan maalaistalossa jossa poika saisi vapaana juosta renkien, piikojen ja sisarlauman mukana pitkin pihoja kaiket päivät, niin väitän että seinät kaatuvat päälle. Etenkin äidin ja pienen sisaruksen kanssa elementtilaatikossa pari tuntia päivässä ulkoillen...

meillä oli aikanaan sama tilanne. Alkoi laukeemaan niin että " kielsin" tekemästä asioita. esimerkiksi ensin ruoan ollessa valmista huudeltiin 1-2 kertaa että syömään ja kun alkoi vastaväitteitä tulla niin sanoin ettet saa tulla syömään. Sen joutu sanomaan 3-5 kertaa ja ihan varmasti oli poika pöydässä ja söi lautasensa tyhjäksi. Toki koettelee välillä vieläkin... on nyt 5.

" yritetään vaan jaksaa" . Kun poika on ns. kiltisti, meillä on tosi mukavaa ja poika on aivan ihana. Ja vaikka tiedän, että tämä uhmaikä on todella tärkeää lapsen kehityksen kannalta, enkä edes haluaisi, että lapsi tekisi aina niin kuin vanhemmat sanoo, niin nyt on niin pitkään (useita kuukausia) vaan ollut sellaista, ettei poika usko mitään. Ja mä pelkään, että poika kohta luulee, että mä en rakasta sitä, kun olen aina niin vihainen. Vaikka rakastankin eniten maailmassa! Ja sen myös pojalle joka päivä kerron ja anteeksi pyydän huutamista yms. Parasta ois varmaan, että poika olisi päivät hoidossa kodin ulkopuolella, mutta koska mä olen äitiyslomalla, tuskin poika edes saisi mitään hoitopaikkaa. Ja niin kamalasti haluaisin pitää pojan kanssani kotona.



Mutta kertokaa ihan käytännön vinkkejä, miten te muut selviätte vaikeista tilanteista. Ja mä olen niin poikki, ettei mikään huumori enää auta. Sitäkin on kokeiltu. Mutta mitä mä teen, kun poika esim. sadatta kertaa päivän aikana alkaa heittelemään tavaroita olohuoneen hyllystä??? Tai painelee tietokoneen nappuloita niin, että kone meinaa mennä jumiin???

Poika käy 2 kertaa viikossa kerhossa, mutta pitää alkaa tosiaan miettiä (ja vaikka hakea varmuuden vuoksi paikkaa), jos poika menisi vaikka syksyllä päiväkotiin. Tuntuisi kuitenkin tosi pahalta " työntää" poika pois kotoa äidin ja vauvan luota. Ulkona käydään yleensä 2 kertaa päivässä ja se taitaa tosiaan olla liian vähän tuolla todella energiselle pakkaukselle. Täytyy yrittää käydä vieläkin enemmän. ja heti huomaa, jos meillä on vieraita, eikä poika saa 100 % huomiota, niin poika alkaa hyppimään seinille. Kaupassa en voi enää kuvitellakaan käyväni lasten kanssa, koska siinä missä poika oli ennen reipas apulainen (työnsi pikkukärryjä ja haki niihin tarvittavia ruokia), hän riehaantuu nykyään ihan täysin ja kauppareissut ovat kamalia. Onneksi on mies olemassa. Yksin olisin tullut jo hulluksi!



T:AP

itselläni 2½ v tyttö joka on välillä tuollainen. Hirveää kuulla että voi tulla uudestaan tommonen uhma 3 vuoden iässä.. Mä olen huomannut oman lapsen kohdalla että heti kun hän ei saa huomiota, on väsynyt tms niin samanlaista on täälläkin. Päivärytmi pitää olla niin samanlainen nukkumisineen muuten on ihan hervotonta.

En tiedä antaa mitään neuvoa koska jotkut on vaan tommosia.

Lapsesi reaktio sisaruksen tulemiseen on ihan luonnollinen. En ehdi referoimaan nyt kun lähden syöttämään meidän pikku kakkosta, joka myös aiheutti tulollaan pienen katastrofin esikoisen elämään.

Mutta niin kuin jo kerroin, on poika käyttäytynyt näin jo useita kuukausia ennen pikkusisaruksen syntymää. Tietenkin tilanne on nyt pahentunut. Täytyypä katsoa huomenna, mitä Lapsikirjassa sanotaan.

Vierailija:

.... Käytössä on jäähy/aresti (super nannyn mukaan se 3 min) ja lelujen pois ottaminen.

Kummastakaan ei tunnu olevan apua. ...

Käytättekö tuota jäähyä AINA vai vain silloin kun jaksat/se vauvalle sopii/kun ehdit? Uskon, että jos siitä lipsuu muutamankin kerran, niin koko homma kusee.

Huomaan, että olet melkeinpä ylirakastava ja et halua pahoittaa lapsesi mieltä? Mutta kun sinun täytyy olla ankara, niin muista, että äidin KUULUU olla joskus paskamainen SUOJELLAKSEEN lastaan onnettomuuksilta, huonoilta vaikutuksilta ja huonoilta käytöstavoilta=epäsosiaalisuudelta.

Meillä tehoaa joskus huomion puute parhaiten, jos poika tekee jotain huomiota herättävää (=pahaa), niin olen heti ilmeetön ja hiljaa, enkä ota katsekontaktia, vien pojan jäähylle, pari sanaa siitä ja toisiin hommiin.

Meidän 3v jos saa vähänkään liikaa sokeria päivän aikana niin hyppii pitkin seiniä. Keksittiin tämä kun aikamme mietittiin miksi nukkumaan menot illalla olivat niin hankalia. Oltiin annettu pojalle iltapuuron kanssa 2 prk hedelmäsosetta, niin jo meni meno hurjaksi. Vähennettiin se yhteen purkkiin ja lisäksi vaihdettiin sokeri hedelmäsokeriin. Kummasti meno rauhoittui!



Mut tiedän tasan tarkkaan miltä susta tuntuu, kun itselläkin meinaa pää välillä hajota tuon vastarannan kiisken kanssa. =/ Kaikkeen sanotaan " EI!" tai " ENKÄ!" ja intetään vastaan minkä keretään. Asiat ei mene hyvällä perille. Ei auta arestituolit (ei edes pysy siinä!) eikä lelujen poisottamiset, kuin ehkä pieneksi hetkeksi. Sitten ollaan aina siinä tilanteessa että huudan kitarisat lepattaen, poika käy itkemään ja sitten tilanne rauhoittuu. =/ Ei todellakaan kivaa. Olen monen monituista kertaa puhunut pojan kanssa siitä, että asiat voivat sujua mukavammin kun hän olisi vähän yhteistyöhaluisempi ja tekisi niinkuin pyydetään. Mutta ei..



Tää meidän poika oli tosi kiltti ja " tottelevainen" aina tuohon 2,5-vuoden ikään asti. Sen jälkeen onkin elämä ollut yhtä pyörremyrskyä. Toivon mukaan tämä tästä vielä tokenee.



Onneksi hän osaa käyttäytyä hyvinkin ja on kohtelias jne kodin ulkopuolella, mutta kotona on sitten melkoinen termiitti. Tiedän että pahempiakin on, mutta kyllä se vaan hermoja repii kun mikään ei mee perille.



Jaksamisia sinne teille! Ja mietihän tuota sokeriasiaa, sekin vaikuttaa paljon noihin lasten levottomuuksiin.

Ollaan nyt viime päivinä yritetty ottaa kovempi linja sen suhteen ja nyt sitten tuntuu siltä, että koko päivä on yhtä jäähyllä uhkaamista (ja sen toteuttamista). Kamalan negatiivinen ilmapiiri siitä vaan tulee. Toi sokeri-pointti on mielenkiintoinen. Me syödään aika vähäsokerisia ruokia, joten en usko, että meillä on sillä kamalasti vaikutusta. Mutta täytyypä ihan miettiä, mistä kaikesta syötävästä poika saa sokeria. Tota päivähoitoasiaa mietin viime yönä ja tulin siihen tulokseen, että varmuuden vuoksi voisin pojalle pk-paikkaa hakea, mutta en usko, että voisin poikaa hoitoon laittaa niin, että itse olisin vauvan kanssa kotona, koska pelkäisin, että poika kokisi sen jonkinlaisena hylkäämisenä. Puhuttiin miehen kanssa, että laitetaan ihan paperille ylös ne keinot, millä saatais tilanne rauhoittumaan. Ja paperi johonkin näkyvään paikkaan, niin muistaa aina siitä katsoa, että miten toimitaan järkevästi (saa nähdä, onko siitä apua). Tsemppiä vaan kohtalotovereille!



T:AP