Miten aiotte siirtää lapsien lapsuuskuvat ja videot seuraavalle sukupolvelle?
Enää ei ole valokuva-albumeita niin siirröttekö Dvd:lle vai annatteko oman salasananne (Google)kuviin vai teettekö uudella salasanalla varustetun vaikka Google-tilin.
Kommentit (23)
Onko edellisten sukupolvien kuvien tai videoiden katselu yleistäkin? Moni haluaa itse tulla jälipolvien muistamaksi, mutta silti.
Muistetaan eläviä kirjoitti:
Onko edellisten sukupolvien kuvien tai videoiden katselu yleistäkin? Moni haluaa itse tulla jälipolvien muistamaksi, mutta silti.
Eikö lapsien kuva-albumit ollut ennen normikamaa.
Niitä katseltiin muistellen, niin vanhemmat kuin isovanhemmat ja lapset aikuisena itsekin.
Muistoja! Asiat tuppaa muutenkin unohtumaan. Katsellessa kaikki kivojen hetkien tunnelma tulvii tunteena mieleen.
Nytkö ne pitäisi heittää pois ja olla ihan kuin ei olisikaan.
Aarteina ne tulisi säilyttää, yhä edelleenkin.
AP
Minä jaan kuvat google drivessä lapsille.
(En siis salasanaani, vaan kuvat. Lapsilla omat tunnuksensa.)
Tiina
P.s. Muitakin metodeja on käytössä. Ajattelen, että säilyy ainakin osa, kun usealla tavalla jaettu ja monistettu. Paperilla ja diginä. Lisäksi fyysisesti eri paikoissa (myös isovanhemmilla), siltä varalta jos oma kotimme palaa tulipalossa tms
Omat lapsuuskuvat kuvat oli säilötty albumiin joka ei ole enään tallessa. Omista lapsista en en aio ottaa kuvia, voivat sitten kuvailla itseään mielin määrin kun täyttävät 18.
Haikeaa, ajat muuttuvat.
Milloinkaan muulloin ei ole kehitys mennyt näin suurella rytinällä eteenpäin kuin nyt.
Vierailija kirjoitti:
Omat lapsuuskuvat kuvat oli säilötty albumiin joka ei ole enään tallessa. Omista lapsista en en aio ottaa kuvia, voivat sitten kuvailla itseään mielin määrin kun täyttävät 18.
Mä todella toivon että tää oli vitsi.
Et siis aio ottaa lapsistasi valokuvia? Et halua että lapsillasi on aikuisena muistoja mukavista hetkistä?
Ifolor-kirjat ja perinteiset albumit.
Vierailija kirjoitti:
Itselläni on videot dvd:llä
DVD tuhoutuu noin kymmenessä vuodessa.
T.Ammattilainen
Vierailija kirjoitti:
Ifolor-kirjat ja perinteiset albumit.
Ifolor tekee järkyttävää kuraa. Mainostivat aikanaan eniten, siksi sitä käyttävät lähes kaikki. Käyttävät jotain ihme rasteritekniikkaa tms, ja kuten ehkä olette huomanneet: morsiamella on yhtäkkiä vihurirokko ja perheen esikoinen näyttää tomaatilta.

Mies32 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itselläni on videot dvd:llä
DVD tuhoutuu noin kymmenessä vuodessa.
T.Ammattilainen
Onpa surullista 😞
Miten saa kuvat kännykästä talteen tai paperisiksi?
Ja mihin ne videot pitäis tallettaa? Meillä nyt vaan videokamerassa kun en osaa mihinkään siirtää? Mac tekee jonkun ihme imovie kirjaston, josta kuitenkin katoavat ☹️
Enpä näe syytä miksei valokuvia voisi edelleen teettää...
Vierailija kirjoitti:
Miten saa kuvat kännykästä talteen tai paperisiksi?
Valokuvausliikkeessä kai osaavat ottaa talteen, jos et itse omista tietokonetta.
Vierailija kirjoitti:
Miten saa kuvat kännykästä talteen tai paperisiksi?
Mulla ne on varmuuskopioitu Google-pilveen. Vaikka kuvat häviäisivät puhelimesta niin eivät katoa lopullisesti.
Itse asiassa välillä tyhjennän puh muistia ja kuvakopiot häviää samalla puhelimesta mutta järjestelmä ilmoittaa että kuvat ovat tallennettu turvallisesti pilveen.
Minä teen aina valokuva-albumit.