Onko muita ihmisiä jotka haluvat elää normaalia ja rauhallista arkea yhdessä perheen kanssa
Tuntuu että joka tuutista nyt lukee juttuja parinvaihdosta, avoimista suhteista, pettämisistä, jätetyksi tulemisesta, maailman ympäri matkustamisesta, kaiken maallisen omaisuuden myymisestä jne. Tuntuu että pitäisi olla sitä ja tätä, haluta sitä ja tätä. Entä kun minä haluan vaan olla mieheni kanssa, en muiden miesten. Haluan matkustaa mieheni kanssa kahdestaan ja perheenä lasten ja miehen kanssa. Haluan elää rivitalossa ja käydä töissä. Nauttia harrastuksistani, siskojeni ja heidän perheiden seurasta jne. Onko maailmalla enää muista ihmisiä joille riittää tämä sama peruselämä? Eikö voi enää olla onnellinen jos elämä ei sisällä kaikkea muuta?
Kommentit (13)
On muitakin. Olen rakentanut elämäni juuri sellaiseksi, kuin olen halunnut. Perhe ja oma koti ja mielenkiintoinen työ.
Olen siinä mielin vielä tylsä kavereideni mielestä, että en käy viihteellä ja viihdyn yleensäkin parhaiten perheen parissa.
Elämme ystävieni kanssa nyt tätä viidenkympin villityksen aikaa. Moni näkyy sekoavan, kun tajuavat, että on viimeiset vuodet menossa ennen vanhenemista. Paniikkiratkaisuja, eroja, uusia puolisoita, jopa uusia lapsia. Ihan kuin aikaa voisi paeta.
Kyllä se vanhuus ja kuolema meitä kaikkia odottaa siellä edessä, vaikka kuinka riehuisi ympäriinsä
Oma laaja ystävä- ja tuttavapiiri sekä suku ainakin koostuu enimmäkseen ihan tavallisista perhe-elämää elävistä perheistä.
45- vuotiaana olen juuri henkisesti hedelmällisessä suvannossa. En usko että pimahdan viidenkympin villitykseen. Asiat on liian hyvin ja virheistä on opittu.
Haluaisin elää rauhassa oman perheen kanssa ja tehdä heidän kanssaan asioita. Valitettavasti mies ei ole samoilla linjoilla. Tai periaatteessa on, mutta käytännön toteutus horjuu pahasti. Hän aina kyllä sanoo minulle, että eikö vain voisi elää rauhassa perhe-elämää. Käytännössä se menee niin, että minä elän lapsen kanssa sitä elämää ja mies pysyy etäällä. Olen tässä jo jonkin aikaa herralle yrittänyt sanoa, että olisi kiva jos hänkin olisi meidän kanssa ja tekisi asioita meidän kanssa. Ei viitsi edes keskustella koskaan mistään eikä ehdota yhteistä tekemistä. 13 vuotta yhdessä oloa ja tuskin oltaisiin koskaan käyty missään ellen minä olisi ehdottanut ja hoitanut ainakin osaa järjestelyistä. Nyt muutaman vuoden ajan jos ollaan lapsen kanssa käyty jossain pienellä kotimaan matkalla niin ei miestä ole kiinnostanut lähteä mukaan. Ja siis menemisillä ja tekemisillä normiarjessa tarkoitan ihan niitä joka päiväisiä asioita esim ulkona käymistä ja lautapelien pelaamista ym en niinkään matkustelua.
Erota en haluaisi, mutta en myöskään halua enää elää yksinhuoltajana parisuhteessa.
Vierailija kirjoitti:
Haluaisin elää rauhassa oman perheen kanssa ja tehdä heidän kanssaan asioita. Valitettavasti mies ei ole samoilla linjoilla. Tai periaatteessa on, mutta käytännön toteutus horjuu pahasti. Hän aina kyllä sanoo minulle, että eikö vain voisi elää rauhassa perhe-elämää. Käytännössä se menee niin, että minä elän lapsen kanssa sitä elämää ja mies pysyy etäällä. Olen tässä jo jonkin aikaa herralle yrittänyt sanoa, että olisi kiva jos hänkin olisi meidän kanssa ja tekisi asioita meidän kanssa. Ei viitsi edes keskustella koskaan mistään eikä ehdota yhteistä tekemistä. 13 vuotta yhdessä oloa ja tuskin oltaisiin koskaan käyty missään ellen minä olisi ehdottanut ja hoitanut ainakin osaa järjestelyistä. Nyt muutaman vuoden ajan jos ollaan lapsen kanssa käyty jossain pienellä kotimaan matkalla niin ei miestä ole kiinnostanut lähteä mukaan. Ja siis menemisillä ja tekemisillä normiarjessa tarkoitan ihan niitä joka päiväisiä asioita esim ulkona käymistä ja lautapelien pelaamista ym en niinkään matkustelua.
Erota en haluaisi, mutta en myöskään halua enää elää yksinhuoltajana parisuhteessa.
Et ole "yksinhuoltaja", jos mies osallistuu asumisenne, autoilunne ja lasten kuluihin, vaihtaa lamppuja ja korjailee kotia jne. Henkisen yksinäisyyden ja parisuhteen huonouden uskon ja saat empatiani, mutta vihaan tuota vertausta että kahden vanhemman perheessä elävät väittävät itseään yh:ksi. Eri asia.
Olisi ihanaa elää arkea lasteni kanssa, harmi, etteivät he enää halua.
Minäkin rakensin tuollaisen elämän, ja nyt yli nelikymppisenä haluan siitä pois. En miehiin enkä maailman tuuliin vaan henkisesti. Liitossani ei ole vikaa, lapset jo isoja. Koen eläväni suurta valhetta.
No tuo rivitalo ei ole hyvä ajatus, menkää kerrostaloon niin on kivempaa. Muuten kyllä. Sitä en tosin ymmärrä, miten voitte muka miehen kanssa mennä ulkomaille kahdestaan! Eihän sellainen ole enää lasten vanhemmille mahdollista.
Asun rivarissa ja tuollaista normaalia elämää töineen ja niine harrastuksineen ja sosiaalisine piireineen, mitä suinkin ehtii. Valitettavasti en ole löytänyt miestä eikä ole sitten lapsiakaan.
Vierailija kirjoitti:
Minäkin rakensin tuollaisen elämän, ja nyt yli nelikymppisenä haluan siitä pois. En miehiin enkä maailman tuuliin vaan henkisesti. Liitossani ei ole vikaa, lapset jo isoja. Koen eläväni suurta valhetta.
Miksi jäät?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minäkin rakensin tuollaisen elämän, ja nyt yli nelikymppisenä haluan siitä pois. En miehiin enkä maailman tuuliin vaan henkisesti. Liitossani ei ole vikaa, lapset jo isoja. Koen eläväni suurta valhetta.
Miksi jäät?
En jää jos elämä jatkuu pidempään. Hoidan tietyt velvollisuudet loppuun ja lähden elämään omaa totuuttani. Omana vikanani pidän sitå, että uskoin myös minulle sopiviksi stereotyyppiset länsimaiset srandardit. En tuntenut itseäni tarpeeksi.
*humble brag*