En kyllä ymmärtänyt sanaakaan mistä tuo Torvalds puhui. Mikä teidän mielestä oli puheen sisältö? Siis sen Hylkysyrjän lisäksi?
Kommentit (30)
Tätä ketjua lukiessa valkenee, miksi Huhtasaaren kaltainen iskusanojaan toisteleva yksinkertainen populisti tulee saamaan kansalta ääniä.
-Isänmaa, uskonto, perinteet, Suomi suomalaisille!
"Jo vain, Huhtasaari puhuu asiaa, minäpä äänestän sitä! Tuollainen näpsäkän näköinen Elovenalikka."
Ei taida olla kovin monta edes lukion käynyttä linjoilla, jos ei Torvaldsin puhetta ymmärtänyt.
Ihanaa, että kuitenkin joku täysjärkinenkin on lähtenyt ehdokkaaksi, vaikka tiedetään tietenkin kaikki, että kansa äänestää jotakuta pöljäkettä. Torvalds on helmiä sioille.
Vierailija kirjoitti:
Mutta kun kahdella kielellä (svenska och finska) puhuva ja ajatteleva puhuu ja ajattelee viisaammin ja paremmin kuin vain 1-kielinen (finska). Ja kolmella, neljällä, viidellä, jopa kuudella kielellä puhuva ja ajatteleva on vieläkin viksumpi. juh!
Näin se on, vaikka yksikielinen tietenkin haluaisi uskotella asian olevan toisin. Myös musiikkiharrastus, eli soittimen soittaminen, lisää ihmisen älykkyyttä ja luovuutta, sekä parantaa muistia.
Nato olisi Suomelle hyvä valinta kaikin puolin. Siinä tulisi myös työpaikkoja ja mahdollisuus suomalaisillekin hienoihin sotilasuriin. Ennen pitkää saataisiin myös armeija ammatilaispohjalle, jottei joka jampan ja jonin tarvitsisi enää haaskata vuotta elämästään varusmiehenä.
Miten kukaan voi olla ymmärtämättä mitä Nils T. sanoi? Mies puhui pelkästään selvää analyyttistä sivistynyttä järkeä. Kysymys on nimenomaan maailman kahtiajaosta (1) niihin joilla on, jotka käskevät, ja (2) niihin jotka kumartavat ja tottelevat -- tai jotka sellaiseen pakotetaan.
Valta hallitsee maailmaa omilla ehdoillaan: muut seuraavat sivusta. Planeetan hyvinvonnista ei valta piittaa.
Miettikää: maailmaa hallitsevat psykopaatit. Miksi esim. kaksi psykopaattia, Trump ja Putin, ovat päässeet valtaan. Ketkä heidät ovat päästäneet valtaan? Keiden "populistisesta" kannatuksesta he hyötyvät? -- Tavallisten tyhmien ihmisten. Tavikset lumoutuvat psykopaattien esiintymistaidoista ja uskovat uskovansa heihin. Siitä iso vahínko alkaa.
Älä usko kilttiin setään, joka lupaa sinulle helpon, kurinalaisen ja kiltin maailman.
Se siitä. Ajatelkaa juntit.
vinksu kirjoitti:

Kärsiikö Torvald hiustenlähdöstä?
Ihmisillä on taipumus tällaisissa kisoissa kannattaa sitä, jonka kuvittelevat voittavan. Siis silloin kun oma asiantuntemus ja moraali puuttuu päätöksen taustalta. Presidentinvaaleista on tullut (tai ehkä ne ovat aina olleet) koko kansan Idol-kisa, jonka suosio on taattu lähinnä siksi, että äänestämistä pidetään velvollisuutena. Oikeastaan aika harvalla on minkäänlaista analyyttista ajattelukykyä, ymmärrystä sisä- ja kansainvälisestä politiikasta, Suomen valtion kohtaamista riskeistä ja mahdollisuuksista. Enemmistö valitsee ehdokkaansa yhtä huolella kuin maitopurkin marketin kylmäkaapista. Siinä ei paljon järkiargumentit paina. Fiksuinta on tietenkin jättää maito ostamatta, mutta kasvipohjaiset juomat eivät ole näissä kisoissa edes tarjolla.
Ei tule huru-ukosta resitenttiä yhden rosentin kannatuksella :D
Vierailija kirjoitti:
Ihanaa, että kuitenkin joku täysjärkinenkin on lähtenyt ehdokkaaksi, vaikka tiedetään tietenkin kaikki, että kansa äänestää jotakuta pöljäkettä. Torvalds on helmiä sioille.
Voi tehdä Rehniä ja päästä mustana hevosena toiselle kierrokselle. Skarppi äijä ja ennenkaikkea vapaa hoitamaan vaikka presidentin urakkaa täyspäiväisesti. Lisäplussaa hyvästä ja monipuolisesta kelitaidosta.
Miksi mitäkin tapahtuu ja miten siitä selvitään jäi kokonaan puheista pois. Maalailua vailla mitään ratkaisuja. Tai sanoihan hän että kansan on otettava vastuu. Hän oli myös erittäin varauksellinen ja ympäripyöreä. Poimi niin sanotusti rusinoita pullasta monessa aiheessa eikä koskenut yksityiskohtiin joihin ei halunnut . Häntä väitettiin räväkäksi ja mielipiteitään esiintuovaksi. Nyt ne jäi kokonaan piiloon oman vastuunpakoilun taakse.