Lue keskustelun säännöt.
Kun avioliitto on mennyt päin helvettiä jo 10 vuotta....
08.01.2018 |
Onko mitään mahdollisuutta saada asioita takaisin raiteilleen ja vielä pelastaa liitto? Mukaan mahtuu henkistä väkivaltaa, nöyryyttämistä, taloudellista epätasa-arvoa, kotitöiden epätasaista jakautumista, jatkuvaa pettämistä, mykkäkoulua, terapiaa joka ei ole auttanut. Yhtälöön sisältyy kaksi vielä pientä lasta (4-8 vuotiaita).
Onko kellään vertaistarinaa siitä, miten avioliitto on saatu pelastettua vielä tällaisessa tilanteessa? Älkää kysykö miksi en ole vielä lähtenyt, sitä ihmettelen päivittäin itsekin. Joku omituinen käsitys ydinperheen koossapitämisen merkityksestä varmaan on syynä.
Kommentit (32)
Ap:lle Ei käyty terapiassa. Sovittiin, että keskitytään olemaan hyviä vanhempia lapsillemme ja annetaan toisillemme vapaa-aikaa. Minä jatkoin opiskelua ja vanhaa harrastustani, mies keskittyi yritykseensä ja liikuntaan. Kun olimme yhtäaikaa kotona puuhailimme lasten kanssa, laitoimme ruokaa, veimme lapsia hoploppiin, leikkipuistoihin ym. Emme puhuneet niitä iänikuisia parisuhdepuheita. Kyllä me molemmat tiesimme, miten olisi pitänyt olla, mutta emme vain olleet sitä johtuen katkeroitumisesta, pettymyksistä ja yleisv...tuksesta toiseen.
Arki helpottui kun ei oltu koko ajan napit vastakkain naputtamassa ja etsimässä vikoja toisesta ja toisen käytöksestä. Tehtiin sitä, missä oltiin hyviä: Kun vietimme aikaa lasten kanssa, tuli kiva mieli kaikille. Töiden ja koulun etenemisestä saatiin molemmat hyvää oloa. Liikunnan myötä kunto ja yleisfiilis ihan kaikesta parani. Löydettiin elämänilo ruuhkavuosissa ihan itsestä ja perheestä - ei toisestamme. Sillä siinä tulehtuneessa tilanteessa se olisi ollut mahdotonta.
Meillä ei ollut pettämistä tai väkivaltaa, mutta muuten hyvin riitaisaa ja ikävää elämää käytännössä henkilön kanssa, jota ei olisi välittänyt edes nähdä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvinhän tuo näyttänyt pysyvän kasassa jo 10 vuotta, eihän tuo mitään pelastajaa näytä kaipaavan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi olette tehneet lapsia, kun elämä on noin päin persiittä vain mennyt?
Tulihan tuokin kysymys - sitä tässä jo odottelin.
Kerrotko vielä miten tuo nyt auttaa tässä tilanteessa? Luojan kiitos saimme lapsemme, ne ovat minulle ainoa syy olla enää edes elossa.
ap
Ei auta mitään mutta ihan ymmärrettävä kysymys. Jos kerran jo 10 vuotta on asiat olleet päin helvettiä ja lapset on nyt 8 ja 4 niin kyllä minäkin ihmettelen. Eikö olisi jo korkea aika erota? Miettikää minkälaisen mallin annatte lapsillenne perhe-elämästä ja parisuhteesta. Parempi onnelliset vanhemmat erillään kuin ikuisessa huonossa liitossa joka antaa täysin vääristyneen kuvan lapsille. Heillä on sitten aikuisena suuri vaara ajautua yhtä huonoihin parisuhteisiin tai kyvyttömyyttään itse vahingoittaa parisuhteitaan ja perheitään kun mallia ei ole paremmastakaan. T.Eri
Erotkaa! Eroaminen on ihan kamalaa ja tuntuu että elämä loppuu siihen, mutta kun siitä selviää elämä alkaa ihan uudelleen. Kaikki on taas mahdollista ja jos hoidatte asiat sovussa ja yhteisymmärryksessä voi käydä niinkin että eron jälkeen tulette paremmin toimeen keskenänne kuin nyt. Pääsette molemmat pois "vankilasta" joka huono suhde on ja voitte keskittyä rakentamaan tahoillanne uutta hyvää elämää. Oletuksena on nyt tietysti että miehesi on kuitenkin isänä ihan kelvollinen. Jos on niin asiat kyllä järjestyvät.
Varmaan joku uskoontulo ja totaalinen mielenmuutos (molemmilla) voisi olla avuksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onnittelut. Olet naimisissa narsistin kanssa. Jää liittoon ja pelasta ydinperhe = kuole itse pystyyn ja pilaa sekä oma että lastesi elämä.
Vierailija kirjoitti:
Aina täällä jaksetaan vedota lapsiin eroa puollustellessa.
Kyllähän se niin on, että niistä rikkinäisistä ja yh-perheistä ne ongelmallisimmat lapset useimmiten tulee.
Lapset uskaltavat oireilla vasta kun ovat turvallisessa ympäristössä. Eli yleensä vasta eron jälkeen. Huomaa ettet sinä tiedä näistä asioista mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aina täällä jaksetaan vedota lapsiin eroa puollustellessa.
Kyllähän se niin on, että niistä rikkinäisistä ja yh-perheistä ne ongelmallisimmat lapset useimmiten tulee.
Lapset uskaltavat oireilla vasta kun ovat turvallisessa ympäristössä. Eli yleensä vasta eron jälkeen. Huomaa ettet sinä tiedä näistä asioista mitään.
Meidän lapset oireilevat jo. Siksi tässä on nyt tosi kyseessä ja viimeinen yritys katsoa onko tässä enää mitään mieltä.
Mies on oikein hyvä isä joten sen asian puolesta en pelkää.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aina täällä jaksetaan vedota lapsiin eroa puollustellessa.
Kyllähän se niin on, että niistä rikkinäisistä ja yh-perheistä ne ongelmallisimmat lapset useimmiten tulee.
Lapset uskaltavat oireilla vasta kun ovat turvallisessa ympäristössä. Eli yleensä vasta eron jälkeen. Huomaa ettet sinä tiedä näistä asioista mitään.
Meidän lapset oireilevat jo. Siksi tässä on nyt tosi kyseessä ja viimeinen yritys katsoa onko tässä enää mitään mieltä.
Mies on oikein hyvä isä joten sen asian puolesta en pelkää.
Ap
Hyvä isä... Vai onko? Voiko olla hyvä isä, jos kohtelee lastensa äitiä huonosti? Miten voi olla hyvä isä, jos lapset oireilevat?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aina täällä jaksetaan vedota lapsiin eroa puollustellessa.
Kyllähän se niin on, että niistä rikkinäisistä ja yh-perheistä ne ongelmallisimmat lapset useimmiten tulee.
Lapset uskaltavat oireilla vasta kun ovat turvallisessa ympäristössä. Eli yleensä vasta eron jälkeen. Huomaa ettet sinä tiedä näistä asioista mitään.
Meidän lapset oireilevat jo. Siksi tässä on nyt tosi kyseessä ja viimeinen yritys katsoa onko tässä enää mitään mieltä.
Mies on oikein hyvä isä joten sen asian puolesta en pelkää.
Ap
Hyvä isä... Vai onko? Voiko olla hyvä isä, jos kohtelee lastensa äitiä huonosti? Miten voi olla hyvä isä, jos lapset oireilevat?
Tottakai voi olla hyvä isä vaikka olisikin huono aviomies. Voi myös olla niin että ainoastaan suhde on huono ja molemmat osapuolet eron jälkeen pystyvät ottamaan opiksi kaikesta mikä nyt on mennyt pieleen ja rakentamaan paremman suhteen kumpikin tahollaan. Ja voivat jopa päätyä keskenään ystäviksi tai ainakin säilyttämään kelvolliset välit ja toimimaan yhdessä lastensa parhaaksi. On hyvä ettei liian helpolla luovuteta vaan yritetään korjata suhteessa pieleen menneet asiat mutta jossain vaiheessa on ymmärrettävä että on aika luovuttaa. Ei ole kenenkään etu jatkaa ikuisesti perheenä jossa kaikki osapuolet voivat huonosti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aina täällä jaksetaan vedota lapsiin eroa puollustellessa.
Kyllähän se niin on, että niistä rikkinäisistä ja yh-perheistä ne ongelmallisimmat lapset useimmiten tulee.
Lapset uskaltavat oireilla vasta kun ovat turvallisessa ympäristössä. Eli yleensä vasta eron jälkeen. Huomaa ettet sinä tiedä näistä asioista mitään.
Meidän lapset oireilevat jo. Siksi tässä on nyt tosi kyseessä ja viimeinen yritys katsoa onko tässä enää mitään mieltä.
Mies on oikein hyvä isä joten sen asian puolesta en pelkää.
Ap
Hyvä isä... Vai onko? Voiko olla hyvä isä, jos kohtelee lastensa äitiä huonosti? Miten voi olla hyvä isä, jos lapset oireilevat?
Tottakai voi olla hyvä isä vaikka olisikin huono aviomies. Voi myös olla niin että ainoastaan suhde on huono ja molemmat osapuolet eron jälkeen pystyvät ottamaan opiksi kaikesta mikä nyt on mennyt pieleen ja rakentamaan paremman suhteen kumpikin tahollaan. Ja voivat jopa päätyä keskenään ystäviksi tai ainakin säilyttämään kelvolliset välit ja toimimaan yhdessä lastensa parhaaksi. On hyvä ettei liian helpolla luovuteta vaan yritetään korjata suhteessa pieleen menneet asiat mutta jossain vaiheessa on ymmärrettävä että on aika luovuttaa. Ei ole kenenkään etu jatkaa ikuisesti perheenä jossa kaikki osapuolet voivat huonosti.
Näin minäkin ajattelen. Nyt taitaa olla se luopumisen hetki käsillä.
ap
Etkö pidä tärkeänä sitä, minkälaisen mallin annat naisen asemasta lapsillesi? Tai tasa-arvoisesta parisuhteesta? Tai omasta arvostasi? Jos et arvosta itseäsi, niin arvosta edes lastesi tulevaisuutta sen verran, että näytät niille esimerkkiä miten olla voimakas ja hyväitsetuntoinen.