Miten synnytys on muka voimaannuttava?

Minä ainakin olin vaikuttunut kehoni toiminnasta. Synnytys lisäsi sitä kohtaan tuntemaani kunnioitusta. Myös se, että itse jaksoin ja uskalsin synnyttää, nosti itsetuntoani. Synnytys on muutenkin sellainen kokemus, ettei sitä voi oikein muuhun verrata. Iso asia.

Olen varmaan old school kun en miettinyt aikanaan uskallanko synnyttää ja jaksanko sitä..... Jos halusi lapsen se synnytettiin, synnytys oli kivuliasta totta kai mutta sen kestää koska vauva. Ei siinä mitään vaihtoehtoja ollut eikä synnytyskanavalle alttareita jälkeenpäin pystytelty :D

Inhoan sanaa voimaannuttava - tulee näppylöitä kun kuulenkaan sen!

Lopputulos oli kiva, mutta itse synnytys on kyllä aika karmeaa. Ja en tiedä onko sen jättämät jäljetkään kovin voimaannuttavia ( peräsuolen repeämät, laskeumat). Ei ne heti ekalla kerralla välttämättä tule, mutta jos kaikki ei mene ihan putkeen niinkin voi käydä.... Nykyään on taas tämmönen trendi, että kaikki pitää olla upeaa ja voimaannuttavaa ja lässyn lää. Kauheeta, eläimellistä kidutusta,  vaikka lapsensa takia tietysti sen tekee. Mutta itse tapahtuma on aika brutaalia ollakseen  tämänpäivän ihmisen touhuja.

Kun synnytys sujuu normaalisti hyvin, niin onhan se voimaannuttavaa. Ihmeelliset hormonit! Hetkessä unohtaa kivut. Valvoo vaikka 3 vrk yhteen menoon, kun ensiksi synnytys ja sitten vahtii, että vastasyntynyt hengittää ja on turvassa. Sitten imettää ja sekin on voimannuttavaa seuraavat puoli vuotta, vuosia tai miten vain. Se että ei ole saanut nukuttua synnytyskipujen vuoksi ja silti on jalkeilla kuin virkeä peipponen, niin paneehan se miettimään, että onko saanut supernaisen voimat.

Vitsi, vitsi ja totta tämäkin kokemus, joillekin!

No oon mä päässyt vastaavaan tilaan nyrkkeilykehässä ja pommisuojassa. Hormonit niissä kaikissa jyrää, keskuvertonaisille vaan synnytykset usein ainoita ääritilakokemuksia.

Itsellä takana kaksi synnytystä, normaali alatie ja kiireellinen sektio. Kumpikaan ei ollut voimaannuttava kokemus, vaan jotain mikä oli siinä tilanteessa pakko käydä läpi. En oppinut tuntemaan tai arvostamaan kehoani sen enempää kuin myöhemmin sappikivuissa ja -leikkauksessa. Ainoa positiivinen asia jonka sain, oli vauva. Rakastan lapsiani yli kaiken, mutta synnytykset olisin mielummin skipannut.

Kyllä minulla kasvatti itsevarmuutta kun selvisin synnytyksistä.

Naiset eivät vaadi tarpeeksi kivunlievitystä ja kivunlievitysten kehittämistä. Sitten vielä riitelevät keskenään synnytystavoista. Onhan sekin mahdollista, että saa suht siedettävän synnytyksen, kun saa oikea-aikaisesti kivunlievitykset. Sekin on sitten kätilön ideologiasta kiinni. Itse sain lapsen suunnitellulla sektiolla ja kaikki meni loistavasti. Jälkikivut sai hoideltua sopivilla mömmöillä. Älyttömintä oli se pelkopolilässytys. En vaan halunnut kokea mitään keskiaikaista kidutusta sadistikätilöiden vittuilua kuunnellen. En myöskään halunnut fyysisiä vaurioita. Voimaannuttava on minustakin teennäinen ja typerä sana. Kuuluu siihen aivopesuun mitä harjoitetaan, että olet sitten parempi ihminen kun kestät kipua jonka voisi estää nykyaikana.