miksi jotkut ihmiset on aina kotona?
Kommentit (34)
Mä olen kotona kotona jatkuvasti koska pelkään julkisia paikkoja ja sosiaalisia tilanteita. Kyllä tämä kotona kykkiminenkin on ahdistavaa, tuntuu että nuoruus menee hukkaan. Varsinkin nyt juhlapyhien aikaan olen helvetin masentunut.
Vaan mitäpä tälle voi kun olen ollut lapsesta asti yksinäinen ja ahdistunut, en vaan osaa pitää hauskaa muiden kanssa. Onneksi mulla on ihana mies jonka kanssa voi kuitenkin viettää koti-iltoja.
Me ollaan aina kotona. Ruokakaupassa käydään kerran viikossa, ja ulkona käymme syömässä 2-4 kertaa viikossa. Puoliso käy työssä, minä en. Teen kaikki kotityöt. Emme harrasta mitään kodin ulkopuolella, mutta itse ulkoilen viikolla, puolison kanssa yhdessä viikonloppuisin. Kotona on ihana olla, on niin siistiä ja viihtyisää, ja taloon/pihaan liittyen on aina jotakin tekemistä, jouten ei tarvitse olla. Kerran vuodessa käymme kaukomatkalla jossakin n. neljä viikkoa, ja se riittää matkailua meille.
Kotonani on mukavaa, sillä se on kaunis ja siisti. On kiva kutsua kavereita, ja välillä viihdyn yksin. Ravintolat eivät houkuta, sillä musiikin huudatuksessa ei voi jutella. Lisäksi minua alkaa nukuttaa ennen kuin suurin osa ihmisistä tulee paikalle.
Koti on itselleni maailman paras paikka; turvasatama, jossa voin olla ihan oma itseni ja jossa voin tehdä (tai olla tekemättä) just niitä asioita, mitä itseäni huvittaa. Rakas koti<3
Kotona oon turvassa. Foobikkona välttelen ihmisiä.
Mökki on saaressa ja sinne ei talvella pääse. Kesällä tulee ihan riittävästi rampattua mökin ja kaupungin väliä, niin talvella on ihana kun saa olla vaan kotona eikä tarvitse lähteä minnekään.
Mä näen ja puhun työvuoron aikana n.200 henkilöä
Kotona on rauhallista ja viihdyn miehen ja koiran kanssa erinomaisen hyvin.
Tosin vietämme paljon aikaa ulkona, varsinkin kesällä.
Ei kai se mikään synti tai rikos ole?
Koska kotona on kivaa. Ikävää jos sinun kotisi on tylsä ja tympeä paikka josta pitää päästä äkkiä pois.
Emmä talvella jaxa. Ja lapset ja lemmikit tykkää kun oon kotona.