Olen ajatellut hankkia työttömän
Kaipaisin vähän neuvoja, mitä se syö ja minkälaisia virikkeitä se tarvitsee.
Kissa meillä jo on niin kissan kaveriksi ajattelimme,mahtavatko tulla toimeen keskenään?
Kommentit (39)
Työtöntä ei pidä ottaa hetken mielijohteesta.
Oletko tosiaan ehkä vuosikymmeniä valmis ostamaan joka päivä olutta vähintään six-packin verran? On myös hyvin todennäköistä, että työtän vaatii savukkeita n. askin päivässä. Ruokakulut itsessään ovat pienet: halvin uunilenkki on hyvä perusta energiansaannille.
Ota myös huomioon lääkärikulut. Työttömillä on usein kroonisia pitkäaikaissairauksia, joista ei ole ennen luovutusta välttämättä tietoa.
Kissaan sopeutuu varmasti hyvin, ellei ole allerginen. Mutta mieti tosiaan vielä. Tuttavapiirissä on kosolti huonoja kokemuksia työttömästä perheessä.
On kyllä hyviäkin, en sitä sano.
Meillä on TE-toimiston kautta hankittu työtön jo kolmatta vuotta.
On leikkisä, vilkas ja iloinen kaveri. Tulee todella hyvin toimeen lastemme kanssa.
Mutta jokainen työtön on toki yksilö. Tämä 28-vuotias urospuolinen on osoittautunut itsellenkin varsin mukavaksi sänkyseuraksi. Ukko joskus vähän nikottelee, mutta toisaalta harrastaa työttömän kanssa lenkkeilyä ja sulkapalloa. Eli on hänellekin elämänsisältöä työttömästä.
Siihen kannattaa varautua että se juo todella paljon,oma sohva täytyy myös olla jonne se tekee pesän.
Ovat vähän tylsiä lemmikkejä, siskolla on tällainen ja lähinnä vain makaa sohvalla ja juo olutta.
Aika tylsä sitä on katsella, joskus olen yrittänyt leikittää heittelemällä sitä koiranleluilla, mutta ei tee muuta kuin mutisee ja kääntää kylkeä.
Vierailija kirjoitti:
Työtöntä ei pidä ottaa hetken mielijohteesta.
Oletko tosiaan ehkä vuosikymmeniä valmis ostamaan joka päivä olutta vähintään six-packin verran? On myös hyvin todennäköistä, että työtän vaatii savukkeita n. askin päivässä. Ruokakulut itsessään ovat pienet: halvin uunilenkki on hyvä perusta energiansaannille.
Ota myös huomioon lääkärikulut. Työttömillä on usein kroonisia pitkäaikaissairauksia, joista ei ole ennen luovutusta välttämättä tietoa.
Kissaan sopeutuu varmasti hyvin, ellei ole allerginen. Mutta mieti tosiaan vielä. Tuttavapiirissä on kosolti huonoja kokemuksia työttömästä perheessä.
On kyllä hyviäkin, en sitä sano.
Meidän kissa ei ole tietääkseni allerginen.
Vierailija kirjoitti:
Saako sellaista nuorta työtöntä nussia?
Tietääkseni, jos sille ei aiheuta fyysistä kipua tai pysyvää haittaa. Onhan netti täynnä videoita, joissa ihmiset harrastavat seksiä työttömän kanssa.

Kuulostaa minusta kyllä vähän perverssiltä touhulta.
Vierailija kirjoitti:
Mahtaako ne olla kuinka äkäisiä?
Ahdisteltuna ne saattaa käyttäytyä agressiivisesti mutta ei ne yleensä siitä sohvalta kimppuun tule.
Meidän työttömälle kävi varsin ikävästi.
Se alkoi saada yhä enenevässä määrin jotain aktiivisuus kohtauksia,joskus jopa keskellä yötä. Lopulta jouduttiin tekemään raskas päätös ja veimme se TE-keskukseen josta se melkein samantien määrättiin töihin.
Emme olisi halunneet että näin käy mutta jospa se on onnellisempi nyt.😢

Teillä meni kuiteskin hyvin.
Meille tuli sellananen vanha sairas, valittelee vaivojansa ja kehuu miten tehnyt tämän maan eteen enemmän kuin kukaan muu.
Vietiin kans TE-keskukseen mutta eivät huolineet sinnekkään, pallottelevat kenelle kuuluu.
Onneksi se kuolee kohta pois, sen verran vaivane.
Vierailija kirjoitti:
Ketju on ilmoitettu ihmisoikeustuomioistuimeen.
Onko se aitoa nahkaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ketju on ilmoitettu ihmisoikeustuomioistuimeen.
Onko se aitoa nahkaa?
Aitoa mielensäpahoittajien nahkaa, se ei kyllä sovellu oikein mihinkään koska nahka on niin herkkää ja ohutta.
Vierailija kirjoitti:
Ketju on ilmoitettu ihmisoikeustuomioistuimeen.
😂
Älä ota työtöntä juuri ennen kesää. Siinä on suuri vaara, että jätät työttömän syksyllä yksi mökille.
Ei se siellä pärjää yksin. Kuka hakee ruuat ja oluet, kuka? Tunne vastuusi, älä ota kesätyötöntä.
PS. Ei nyt juuri ajankohtainen varoitus, mutta kesä tulee ja työttömiä riittää
Työttömiähän on karkeasti ottaen kaksi jalostuslinjaa.
Tulee todella tarkkaan harkita ottaako työlinjaisen yksilön. Nämä ovat yleensä terveitä ja valppaita.
Vaarana kuitenkin on, että jokin päivä löytävät töitä ja aamulla löydät vain tyhjän pedin.
Työttömästä tulee perheenjäsen siinä missä kissastakin ja suru on suuri.
Työtön ei ole täysin verrattavissa lemmikkieläimeen.
Lähtisin siitä, että työttömälle olisi hyvä olla oma huone. Eli ihan pieneen asuntoon en ainakaan isokokoista työtöntä ottaisi.
Voiko työttömän jättää yksin kotiin päiväksi jos omistaja menee töihin tai jonnekkin,järsiikö ne esim.kenkiä tai meluaa siellä päivän aikana.
Mahtaako ne olla kuinka äkäisiä?